Tainan alistusta

Jone_z

Osa I

Pienikokoinen, laiha tyttö nyyhkytti sängyllä kädet sidottuina nahkahihnoihin, jotka on kiinnitetty kattoon. Tyttö on sängyllä polvillaan. Laihalla pepulla näkyy punaisia jälkiä avokämmenellä lyönneistä. Tyttö yritti päästää pierun, mutta sai aikaan vain onnettoman suhahduksen löysästä persereiästä. Tilanne oli niin koominen että repesin nauruun. Tällä tytöllä ei ole oikeutta edes pieraista läsnäollessani.

Mutta... aloitetaanpa alusta. Olin tuolloin komea, pitkä yliopisto-opiskelija. Olin paljon kiinnostunut tytöistä, mutta haaveissani ei ollut mikään kaunis ja pitkä, urheilullinen blondi jolla olisi täydellinen perse, varakkaat vanhemmat ja fiksu sosiaalinen käytös. Sen sijaan minua kiinnosti paljon enemmän hiukan rumemmat tytöt: finninaamat, lyhyet, laudat, pullukat ja itsetunnottomat ressukat, mieluiten jostain syvältä maaseudulta tai alaluokan työläisperheistä.

Syykin lienee aika selvä: rumemmat tytöt olivat halukkaampia tekemään kaikenlaisia kinkyjäkin juttuja miellyttääkseen miestä, koska poikaystäväehdokkaita ei ole joka kulmalla. Mutta missä muut tytöt joita olen tavannut ovat hiukan ressukoita, Taina oli epätoivossaan ihan omaa luokkaansa.

Näin Tainan melkein ensimmäisenä päivänä yliopistolla. Kiinnitin heti huomiota hänen pituuteensa, se ei voinut olla paljoa yli 150 cm. Vai olisiko peräti ollut hiukan sen alle? Harmaan olemuksen kruunasi värittömät vaatteet ja vahvat silmälasit. Vinot hampaat olivat tavallaan söpöt. Perse ei ollut lainkaan huonoimmasta päästä ja ilman silmälaseja tuo blondi olisi voinut olla jopa kivannäköinen.

Tutustuin itsevarmasti tuohon tyttöön, joka tunsi myös vetoa minuun muutaman päivän empimisen jälkeen. Täytyy myöntää etten kovin monelle kaverilleni kehdannut esitellä tuota taskuun laitettavaa blondia. Mutta henkilökohtaisesti pidin hänestä paljon. Kuitenkin jo muutaman viikon jälkeen hänelle oli aivan selvää että saisin häntä paljon "paremman" tytön aika vaivatta. Otin asian puheeksi hänen kanssaan, ja tein selväksi että hänellä ei vain ole samanlaisia tyttöystävän oikeuksia kuin näteillä ja suosituilla tytöillä. Elämä on julmaa, valitan, mutta hänellä on tietysti vapaus aina valita onko hän minun kanssani vai ei. Nättejä ja suosittuja tyttöjä viedään drinkeille, piknikeille ja elokuviin jonka jälkeen vongataan pimppaa ja hyvällä tuurilla saadaankin, mutta rumien kanssa ei ole ollenkaan sama asia: vaikka heitä voi myös viedä ulos, persepanon tai suihinoton ajankohta on poikakaverilta lähinnä ilmoitusasia. Rumilla tytöillä kun ei ole usein varaa sanoa ei.

Tainan lyhyt olemus ja lautarintaisuus kiihottivat minua oudolla tavalla. Tavallaan siinä oli jotain lolitamaista kiellettyä hedelmää, mutta koska hän oli täysi-ikäinen, tämä oli 100% varmuudella laillista vaikka mielikuvitus muuta kertookin. Sängyllä viettämämme aika oli todella kiihottavaa ja vaikka Taina ei ollut koskaan edes suudellut yhtäkään miestä aikaisemmin (yllätys), kehittyi hän parissa viikossa imemis- ja nuolemistekniikoiltaan todella hyväksi.

Taina oli raskaan linjan uskovainen ja piinasi itseään jatkuvasti rankaisevan Jumalan käsitteellä. Arvannette varmaan, että neitsyyttään hän ei pysty luovuttamaan ennen avioliittoa. En nyt itsekään ole ateisti mutta tämä oli eräs näistä asioista, jotka ajoivat meitä erilleen: elämä oli hänelle jatkuvaa syntiä, kärsimystä, rangaistuksen pelon alaisena toimimista ja sääntöjä. Kuvioon kuuluu että omasta mielestään hän on syntisistä pahin ja koskaan ei voi tehdä mitään kivaa kun se on syntiä kuitenkin. Kuitenkaan toiset ihmiset eivät olleet yhtään sen pahempia riippumatta siitä mitä tekivät, koska kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, paitsi hän oli tietysti syntisistä suurin (en ymmärtänyt).

Oma Jumalakäsitteeni joka on abstrakti, armahtava ja pikku paheitamme ymmärtävä on täysin erilainen. Ja kyllä, ihmiset ovat mielestäni eri arvoisia eri tavoilla.

Asiassa ei ollut kuitenkaan minulle ongelmaa: hän saa pitää pimppaneitsyytensä avioliittoon, kunhan vain muut reiät ovat käytettävissäni. Muutaman päivän ankarasti mietittyään tuli siihen tulokseen, että kai se on oikein, jos minä niin sanon Miehet kuitenkin ymmärtävät Raamatun järjellä paremmin kuin naiset, jotka tekevät kaikki päätelmänsä himon ja tunteiden vallan alaisena (Joo, tässä vaiheessa aloin ihmetellä toden teolla, mutten vastaankaan laittanut).

Seuraavat viikot olivat minulle yltäkylläisen nautinnon aikaa. Taina imi, otti kaluani peppuunsa ja teki muutakin mitä käskin. Peppuseksi oli jatkuvan tuskallista, mikä nyt toisaalta oli Tainalle ihan hyväkin: ei voinut tosiaankaan sanoa että hän himoissaan käyttäytyi niin kuin teki, uhrasi vain tiukan perseensä jotta saisi pitää minut. Vähitellen kaikenlaisten apuvälineiden kanssa onnistuin varovasti nussimaan Tainaa, miten ihanan tiukka persereikä hänellä olikaan! Hän nyyhki, ulvoi ja hikoili täristen antaen minun nauttia hänestä täysi siemauksin. Ihanan nöyrä ja uhrautuvainen tyttö, tällaista ei tullut vastaan joka kulmalla!

3

4483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sulhasmies

      Tuttu tarina. Marja oli joutunut viettämään Juhannuksen kotana vanhempiensa kanssa jos emme olisi tarjonneet mahdollisuutta tulla meidän Juhannusmorsiameksi. Helpompi oli tytön suostua kimppakivaksi kuin viettää Juhannus kotona ja selitellä poikaystävän puutetta.

    • Sulhasmies

      Teimme hänelle kaikkea mahdollista mökillä. Marja alistui kaikkeen. Ehkä se oli häneltä myös kostoa suvun ämmille kun aina naitattivat häntä kun näkivät.
      Yksi ainoa vaade hänellä oli. Jonkun meistä piti heittää sitten lopulta hänet autolla kotiin että perhe näkisi hänen "poikaystävän. Arpa suosi minua.

    • Lisää kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      228
      2988
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      185
      2617
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1237
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      138
      1188
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1098
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      297
      1095
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      370
      1075
    8. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      995
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe