työkyvyttömyyseläke ja perusterveydenhoito

kipu.masentaa

Olen varaton köyhä suomalainen. Olen hakenut työkyvyttömyyseläkettä jo kahdesti terveyskeskuksen lääkärien B-lausunnoilla. Eläke on tullut hylsynä hakijalle.
Molemmilla kerroilla terveyskeskuslääkäri on vähätellyt sairauksiani jo ensi tapaamisella, vaikka työkykyyn vaikuttavia sairauksia on todettu monia ja kaikista on muutaman vuoden takaiset erikoislääkärien tutkimustiedot ja diagnoosit. Julkisen sektorin lääkärit ikään kuin kävelevät potilaan ylitse vähätellen ja kuin moittien hakijaa röyhkeydestä hakea eläkettä ilman uusia erikoislääkärilausuntoja. Jos ei ole rahaa hakeutua yksityislääkärien firmoihin, mitä muuta sairas voi kuin turvautua perusterveydenhoitoon?

Toinen seikka johon olen kiinnittänyt huomiota, on lääkärien välinpitämätön asenne potilaan taustatietoihin. Ei lueta faktoja eikä edes tutustuta henkilön ammattitaustaan. Jopa ammattiala on tuntematon, sekin ikään kuin mitätöidään, vaikka kyseessä on ihan normi ammattikorkeakoulututkinto.
Miksi näin?
Kuka ohjeistaa perusterveydenhoidon ammattikuntaa vähättelemään ikääntynyttä työkyvyttömyyseläkkeen hakijaa ja jo eläkehaun alussa sysää epäonnistumisen syitä hakijan niskaan? Koko prosessi on jo muutenkin valtavan raskas sairaalle hakijalle.

5

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaihtoehtoja

      Pitäisi pyrkiä työkykyselvitykseen. Esim sossun kautta tai TYP:in kautta. Sieltä jos tulee puolto niin paremmin menee läpi kuin yksittäisen terveyskeskuslääkärin lausunnolla. Esim Helsingissä
      http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaalinen-tuki-ja-toimeentulo/toimeentulotuki/selvitys/

      Myös terveyskeskuksen vaihto on mahdollista lain mukaan, joten sitä kautta uudet lääkärit ja näkökulmat. Tietysti jos on pieni paikkakunta niin mahdollisuudet voi olla rajalliset kun tosiaan yksityispuoli ei ole mahdollista.

      Kelastakin voi kysyä että olisiko mahdollista päästä kelan kustantamaan työkykyselvitykseen. Ei muutakuin tsemppiä. Toivottavasti joku polku löytyy.

    • cfghj

      Ei kyllä riitä terveyskeskus lääkärin blausunto eläkkeeseen . Täytyy olla erikouslääkärien lausuntoja vaivoista , ja senkin jälkeen tie on pitkä ennen eläkettä !

    • vaikeapaikka

      Kyllä lausuntojen on oltava tuoreet, vuosia vanhoilla ei ole merkitystä. Jos niillä ei silloin päässyt eläkkeelle, nyt ei senkään vertaa. Terveystilanteen pitää olla huonontunut oleellisesti vuosien takaisesta.

      Näitä eläkkeen kinuajia riittää, terveyskeskuslääkäriä ei kiinnosta, kun tietää etukäteen, että eläkettä ei myönnetä kuitenkaan. Turhaa vaivannäköä, ei sitä viitsi.

    • ollemineneiolesitä

      Tuo on loputon prosessi. Kelasta lähetävät "n 2viikon kestävään työkykyarviointiin" ja se on yleensä ihan tyhjän kanssa!
      Pitää olla hyvät lakimiehet, jotka tietää ja pitää sun puolia, vaikea tietenkään sanoa, kun ei tiedä tilannettasi kokonaisuudessaan, kuten eivät ne lääkäritkään sitä kauhesti jaksa tutkia. Vaihda lääkäriä ja eiköhän sieltä lääkärikin ole tehnyt jo lähetteen sinulle kunnalliselle muille toimihenkilöille, jotta B-lausunto olisi totaalisen oikea, eikä liirumlaasumia. Tee valitukset määräajassa niin saat aikaa hankkia kaikki vaadittavat dokumentit.
      Tiedän tuo on samperin raskasta ja tuntuu, että on aivan yksin ja voimattomassa tilassa jatkuvasti.
      Ota paperi ja laadi muistiin mitä kaikea tarvitset ja hanki ne järjestelmällisesti.
      Voimaa, et ole ainut joka taistelee tätä paskaa systeemiä vastaan, sote uudistuksen hävyttömyyden sekamelskassa.

    • vomitin

      Omaa kokemusta on vuosien takaa myös lääkärien pärstäkertoimen vaikutuksesta. Nuorelle ja vastavalmistuneelle terkkarilääkärille olin vain keski-ikäinen pulska täti, jonka vaivat johtuivat kaikesta muusta kuin sairauksista. Tämä nuori junnu oli selvästi kiusaantunut koko tulevasta prosessista ja katsoi työkyvyttömyyteni johtuvan pääosin masennuksesta, vaikka fyysisten sairauksien diagnooseja oli nippu erikoislääkärien tutkimuksista. B-lausunto tuli, mutta pääasiallinen sanoma oli masennuksesta. Hylsy tuli.

      Seuraava lääkäri oli ikääntynyt besserwisser, joka katsoi olemukseni olevan "liian hyväkuntoisen ja nuoren" ja lausunto oli ylimalkainen sepustus elämäntilanteestani, jossa painotettiin avioeroni seurauksen aiheuttamaa ahdistusta. Sairauksia kyllä lueteltiin lausuntoon, mutta mitään uutta näyttöä ei haluttu toimittaa. Hylsy tuli.

      Liirumlaarumia ei mikään eläkeyhtiö arvosta ja hakija on täysin mielivaltaisessa arpapelissä ja julkisen terveydenhuollon tahtotilan armoilla. Eräskin lääkäri sanoi, että ensimmäinen hylsy stigmatisoi hakijan statuksen loppuelämäksi. Siis jos eläkettä ei heti myönnetä, ei sitä myönnetä sitten myöhemminkään, koska hakija on eläkeyhtiön mielestä jonkinsortin huijari kuitenkin.
      Jospa SoTe toisi tähänkin epäkohtaan muutoksen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe