Entisen sijaisvanhemman tärkein tehtävä oli - ei suinkaan lapsista huolehtiminen - vaan sen osoittaminen, että hän on sijoitettuja lapsia ja näiden perheitä parempi ihminen. Tuohon samaan sisältyi omien lasten ylivertaisuuden osoittaminen suhteessa sijoitettuihin. Ja nuo onnettomat omatunnottomat perheen omat lapset lähtivät juoneen mukaan.
Miksi sijaisvanhemmiksi valitaan ihmisiä, jotka ovat täysin sopimattomia tehtävään ja käyttävät väkivaltaa?
Sijaisvanhempi oli aina pahalla päällä ja äkäinen. Tuskin koskaan näin hänen hymyilevän. Hän oli vahingoniloinen, kun lasten perheissä tapahtui jotain pahaa. Hän saattaa edelleen näillä palstoilla vihjailla noihin pahoihin tapahtumiin. lapsista hän ei välittänyt lainkaan.
Miksi sijaisvanhemmiksi valitaan ihmisiä, jotka ovat täysin sopimattomia tehtävään ja käyttävät väkivaltaa?
Sijaisvanhempi oli aina pahalla päällä ja äkäinen. Tuskin koskaan näin hänen hymyilevän. Hän oli vahingoniloinen, kun lasten perheissä tapahtui jotain pahaa. Hän saattaa edelleen näillä palstoilla vihjailla noihin pahoihin tapahtumiin. lapsista hän ei välittänyt lainkaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Varmistakaa, ettei tuo porukka enää pääse kiusaamaan ihmisiä. Pelkään että suunnittelevat keinoja hyötyä ihmisistä.
Ehkäpä kersoista ei seurannut mitään hyvää . Joten nauraminen unohtui .
Jos on oikealla alalla, löytyy naurua enemmän, kuin vihaa.
ja eihän se niin pitänyt olla, että lapset ovat tuota RUHTINATARTA varten, vai pitikö?
Varsinainen SUURRUHTINATAR lienee edelleen. Omat lapset ovat prinssejä ja prinsessoita. Hyörivät SUURRUHTINATTAREN ympärillä, kuin ampiaiset, vaikka ovat jo aikuisia. Eivät kykene elämään ilman RUHTINATARTA.
MINÄ OLEN KAIKKEIN PARAS JA AINA OIKEASSA. KUKAAN MUU EI TIEDÄ, MITEN ASIAT TEHÄÄN. MINÄ MÄÄRÄÄN KAIKESTA JA KAIKKIALLA. MINUA EI KUUJLE TULLA NEUVOMAA, KOSKA MINÄ OLEN HYVÄ IHMINEN.
Tuolla sijaisvanhemmalla oli juuri se HARHA, että sijoitettujen lasten tehtävä on ilahduttaa häntä. Menköön hoitoon johonkin laitokseen, niin siellä ovat ihmiset häntä varten. Voin vaan kuvitella, miten edelleen POKKA PITÄÄ ja nokka pystyssä esittää ympäristössään suurta RUHTINATARTA.
Varoitus: hän ei ´sovellu mihinkään ihmistyöhön, ei etenkään puolustuskyvyttömien ihmisten pariin. Puutarha-ala voisi olla sopiva, jollei siihen sisälly myyntityötä. omat lapset yrittävät esittää hyvää ihmistä ja puhdistaa ruhtinattaren mainetta. EI ONNISTU, sorry. lapsetkin ovat tuon ihmisen vaikutuspiirissä kasvaneina empatiakyvyttömiä. Osaavat tarvittaessa esittää sellaista, mutta varjelkoon ihmisiä heiltäkin. Hyväksi haluavat käyttää ihmisiä.
Olet pahasti saanut traumoja asiasta,mutta olisko sun mentävä puhumaan jo ammatti-ihmiselle että pääset tämän asian yli jo?Tunnen henkilöitä ketkä ovat raiskattu-ja pystyvät jatkamaan elämäänsä sen takia että hakivat ja saivat siihen terapiaa ja tukea.Älykkäät ihmiset osaavat hakea apua ja pääsevat niiden ylitse jatkamaan elämäänsä ja parisuhteitakin .En tiedä sun taustaasi mutta et ole päässyt ylitse siitä vihasta ja katkeruudesta koska et ole käsitellyt asiaa ja se painaa elämääsi. O N OLEMASSA ASIALLISIAKIN SIJASIKOTEJA! Sun pitää nyt aooittaa oman elämäsi parantaminen menemällä saamaan apua asiaan koska jauhat asiasta loppuelämäsi täällä,ei auta haukkuminen.Me jokainen ihminen ollaan tavalla tai toisella jouduttu häiriintyneen henkilön kynsiin joskus,paitsi ei muumimaailman lapset ja nuoret.Taas JYVÄSKYLÄSSÄ joku lastenssuojelutapaus! Minua huolestuttaa epäkelpojen vanhempien lapset,äipät netissä esittelee itseään ja tarjoaa seuraa,,,on huomattu.On sairaaksi mennyt maailma,en tekisi enää lapsia tähän ilmapiiriin,yksi on ja sekin nähnyt saastuneen maailman liian nuorena toisten taholta.Emme vaan voiaina olla vahtimassa varttuneempia lapsia.Äipät juoppoja useimmiten ja joka ukon patjoina,ehkäsystä hajuakkaan kun on yksinjkertasta menoa,lapset joutuvat huostaan ja ties minkälaisiin sekakoteihin jossa täynnä rikkinäisiä nuoria ja lapsia,miten siitä saa normaalin elämän?Aloittajaa kehoitan hakemaan apua jotta saa pinttymän jo päästäänsä.
Aloittajan pitää tehdä asiasta kanne soskun lastensuojeluun,ei auta loppuelämä täällä vaahdota aiheesta!-miksi aloittajaa hakattiin? oliko ongelmanuori tai lapsi joka ei totellut tätiä? No hoitotäti oli epäammattitaitoinen amtööri joka leikki lastentätiä,joka on oikeesti itse tunteeton rahakone.
Kallonkuitistajalle toi hörhö joutaa jauhaa samaa paskaa päivästä toiseen
Luulis riittävän eri palstoille usea sama kirjoittelu aiheesta ja aloittaa joka päivä taas ketjun samasta aiheesta-hohhoijaa tosiaan,huoh.
Sittisontianen pörräs lehmä ammuii-paluu arkeen oli edessäää....
Tulen aina pitämään huolen siitä, etteivät puolustuskyvyttömien pahoinpitelyjä unohdeta.
Ja puutun asiaan, jos paikka yrittää aloittaa uudelleen jonkinlaisen kiduttamon. Julkisivun osaavat kuorruttaa, mutta järkyttävää väkivaltaa ja kiusaamista harjoittavat yhteistuumin.
Suuren yleisön on hyvä tietää, että sijaisvanhemmat eivät itsestään selvästi ole HYVIÄ IHMISIÄ, vaan yllättävän useat kaltoin kohtelevat lapsia. Toivon, että ihmiset näiden sijaisperheiden naapurustoissa, kouluissa yms. katsoisivat tarkasti ja ennakkoluulottomasti noiden sädekehien perään. Kaltoin kohteluselvityksessä kävi ilmi, että sijaisperheissä tapahtui enemmän väkivaltaa, kuin esim. lastenkodeissa.
Sun täytyy omistaa siis elämäsi tämän sijaisperheen elämää seuraamalla koko lopun elämäsi...tarkkaile myös hulttiovanhempia siellä lähistöillä ja kauppamatkoilla ja ilmota jokaiseen viranomaisten paikkoihin-niin maailma pelastuu! Unohtamatta myös elänten omistajia .eli tarkkaile kaikkea suurennuslasien läpi etsimällä vikoja!
Sijaisvanhemmalla ei ole oikeuttaa kaltoin kohdella lapsia, vaikkeivat vanhemmat ole lapsiaan kyenneet hoitamaan. Sijaisvanhempia ja vanhempia hankalassa elämäntilanteessa ei pitäisi rinnastaa toisiinsa. Eihän tässä koko sijoitusasiassa ole muuten mitään järkeä.
Huonolaatuista sijaishuoltoa ei tarvitse havainnoida suurennuslasin läpi, koska sijaisvanhemman (aikuisine lapsineen) toiminta on niin huonoa ja väkivaltaista.
Omistan elämäni tälle asialle.
Minne sinun älylläsi laittaisit lapset,keiden vanhemmat eivät osaa hulehtia itse lapsistaan? minne? naapuriin,itsellesi....? Kyllä asiat on rinnastettava toisiinsa,koska jos vanhemmat ovat juoppoja eikä osaa ja välitä lapsistaan hoitaa-minne sinä älykkö ne sijoittaisit? johonkin ne täytyy laitta jos omat vanhemmat perseestä kuten taas yksi tapaus lööpeissä täällä päin! Hyvä juttu jos pidät huoles ettei paskasijaiskodit pääse enään rääkkäämään lapsia,mutta johonkin ne lapsirukat täytyy sijoittaa.ONNEKSI sosku pitää huolen niistä,jolle muut!