Vinkkejä lähihoitajan paperien hyödyntämiseen?

Sorry, oli vähän vaikeuksia keksiä sopivaa otsikkoa.

Olen joskus kauan kauan sitten käynyt lähihoitajan koulutuksen. Tein sen alan töitä muutaman vuoden, lähinnä sijaisuuksia ja pätkätöitä. Sittemmin olen tehnyt muiden alojen töitä.

En varmaankaan hoitoalan töitä enää tee, ammattitaitokin on ruostunut ajat sitten. Onkohan mitään alaa missä olisi hyötyä lähihoitajan papereista ja mahdollisesti siitä vähäisestä työkokemuksesta, mikä alalta aikoinaan on kertynyt? Ikää on kertynyt jo sen verran, että en ole lähtemässä kovin pitkiin koulutuksiin. Onko vinkkejä?

(Onko missään uudelleenkoulutusta niille lähihoitajille, jotka ovat olleet pidempään poissa alalta ja taidot unohtuneet? Ainahan myös aika menee eteenpäin ja käytännöt muuttuvat. Onko sellaisia työpaikkoja, joissa työhön opastettaisiin? Voisiko kauan sitten lähihoitajaksi opiskellut vielä pyrkiä johonkin syventävään jaksoon?)

Aikoinaan oli sen verran ikäviä kokemuksia harjoittelupaikoissa ja töissäkin, että lähdin alalta. Ehkä on parasta edelleen pysyä kaukana hoitoalan töistä?

Tämä juttu vähän eli sitä mukaa kun sitä kirjoitin. Alunperin oli tarkoitus kysellä, että olisiko jollain muulla alalla hyötyä tuosta kauan sitten suoritetusta lähihoitajakoulutuksesta. Esim. jos pyrkisin opiskelemaan jotain alaa, niin olisiko lähihoitajan koulutuksesta hyötyä/etua jollain muulla kuin hoitoalalla? Olen jo sen ikäinen että en mihinkään vuosien mittaiseen koulutukseen aio lähteä, mutta otan mielelläni vinkkejä vastaan.
151175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että kaikenlaisia sihteereitä, vastaanottovirkailijoita, puhelinneuvojia ym. haetaan aika usein lääkäriasemille ja terveyskeskuksiin. Semmoiseen lähtisin itse jos ei enää varsinainen hoitopuoli innosta. Ja jos olet ollut toimistohommissa niin se on varmasti eduksi noihin hommiin.

Äänestä
  • Missähän niitä haetaan, kun itse en ole löytänyt? Lähtisin mielelläni kotihoidosta pois johonkin, esim. just jonkun lääkäriaseman vastaanottoon tai vastaavaan, mut ei löydy paikkoja. Vielä parempi ois, jos sais vielä olla avustavana hoitajana jossain pikku toimenpiteissä tai ottaa verikokeita (juu, olen käyny koulutukset hyväksytysti ja otan nytkin verikokeita työssäni) tai jotain muuta lisäks, kun vaan istua puhelinvastaajana ja asiakkaiden vastaanottajana koko päivän. Terkkariin ei ole hinkua, vaikka poliklinikkatyökin olis toisaalta houkuttelevaa. Mut siinä on yleensä kans niin kiire ja hässäkkä, että joku rauhallisempi paikka olis mukavampi.

    Äänestä

  • Kannattaa pitää silmällä TE-toimiston sivuja. Itse olen viikottain selannut paikkoja viimeisen 4 kuukauden aikana ja valehtelematta sinä aikana on etsitty kahta tai kolmea palveluneuvojaa yksityiselle lääkäriasemalle, ainakin yhtä vastaanottohoitajaa terveyskeskukseen, yhtä näytteenottajaa, yhtä obduktio avustajaa (jos tämä kiinnostaa) ja sitten johonkin plastiikkakirurgian sairaalaan avustajaa toimenpiteisiin. Nämä etelä-suomessa.

    Äänestä

Vaikea päästä. 80 hakijaa per paikka. Ottavat yleensä jonkun talon sisältä. Ulkopuoliset ja työttömät katsastetaan, mutta joutuvat yleensä ö-mappiin. Varoitan sinua.

Äänestä
  • Totta, ei kannata tehdä yhtään ei mitään.

    Ei kannata.

    Parempi jäädä kotiin.

    Äänestä

Työpaikan saaminen ja ilmoitusten selaaminen on KAKSI eri asiaa. Illuusioissa voi lillua, mutta tilanne on muuttunut, kun kaikki työttömät on dumpattu lähihoitajiksi.

Äänestä
  • Etelä-suomessa on ainakin itselläni enemmän hommia kuin ehtii tehdä. Tai jos pystyisi ympäri vuorokauden tekemään joka ikinen päivä. Niin paljon on keikkahommaa.

    Äänestä

Osastonsihteerin ja vastaaottohoitajan töitä ei valitettavasti voi keikkailemalla tehdä. Eikä HUS:issa käytetä ollenkaan keikkailijoita. Mutta hyvää syksyä.

Äänestä
  • Kovasti näyttävät hakevan keikkailijoita HUS:issa Seuren kautta. Ja tälläkin hetkellä on yksi toimistosihteeri hakuksessa juuri HUS:iin Seuren kautta.

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Sinulla on käsitteet jotenkin sekaisin. Tässä puhutaan toimistotöistä. Lähihoitajaksi voi päästä keikkailemalla. Yleensä puhutaan sisseistä, jos keikkaillaan. Ei tässä ole kauan, kun olin töissä, joten ehkä tiedän mistä puhun.

Äänestä

Jokainen voi ihan itse kirjautua Seureen sisään ja katsoa mitä siellä on tarjolla. Turha siitä kinastella ja töitä etsivä ihminen ei varmaan jätä tällaistakaan mahdollisuutta käyttämättä vain sen takia, että joku sanoo, että ei kannata.

Keikkafirmoja on monia muitakin joihin kannattaa ilmoittautua. Toimistohommia niissä on vähemmän. Seuressa on selkeästi ne paperinpyörityshommat.

Äänestä

Selkeintä varmaan olisi hakea opiskelemaan terveydenhuollon osastosihteeriksi.

Koulutukseen kuuluu harjoittelu, josta saa suhteita työpaikkoihin ja niistä voi saada paremmin töitä. Tuskin se on pitkä koulutus, jos on jo lähihoitajan tutkinto tehtynä, niin siitä saa hyväksilukuja.

Äänestä
  • Taitaa riittää ihan aspan suorittaminen nykyään, joka on yksi lähihoitajan erikoistumisopinnoista. Itsekin sen muutamia vuosia sitten kävin ja olisin saanut heti keikkaakin tk:sta, mutta tajusin siinä puolen vuoden aikana, että se ei oikeen sitten olekaan mun juttu... Lähinnä siis saneluiden purkuun olis tarvittu silloin lisäporukkaa.

    Äänestä

Puhutte lähihoitajan asiakaspalvelu- ja tietohallinta linjasta. Voin sanoa, ettei kannata. Meidän luokasta kaksi sai alan töitä. Muut meni vanhoihin lähinnä hoitoalan töihin. Minä niistä kahdesta sain hyvin töitä ja suhteita oli maailman tappiin harjoittelusta lähtien. Mutta, mutta. Vakkarihommat saa yleensä käsi-invalidit kotihoitajat, jotka eivät missään muualla olisi päteviä toimistöihin.

Äänestä

Lähihoitajan töitä kyllä riittää, jos haluaa tehdä ja on töihin soveltuva. Jos ei ole, pitää miettiä omia vahvuuksia ja heikkouksia itselleen rehellisenä. Itse unohtaisin ensimmäisenä sen, mihin luulee tai mitä kuvittelee itselleen sopivaksi alaksi. Lähes aina työ on se joka opettaa eri alaan, ei koulutus. Samoin pitäisi päästä eroon siitä ajatuksesta, että pitää löytää "oma ala". Oma ala on se, mitä päätyy tekemään ja mihin pystyy. Tätä voisi verrata siihen, että rikkaat ostavat talon tai auton jonka haluavat, muut sen minkä voivat. Hae kaikkia töitä ja mihin päädytkin, tee parhaasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-lähihoitaja kirjoitti:

Sorry, oli vähän vaikeuksia keksiä sopivaa otsikkoa.

Olen joskus kauan kauan sitten käynyt lähihoitajan koulutuksen. Tein sen alan töitä muutaman vuoden, lähinnä sijaisuuksia ja pätkätöitä. Sittemmin olen tehnyt muiden alojen töitä.

En varmaankaan hoitoalan töitä enää tee, ammattitaitokin on ruostunut ajat sitten. Onkohan mitään alaa missä olisi hyötyä lähihoitajan papereista ja mahdollisesti siitä vähäisestä työkokemuksesta, mikä alalta aikoinaan on kertynyt? Ikää on kertynyt jo sen verran, että en ole lähtemässä kovin pitkiin koulutuksiin. Onko vinkkejä?

(Onko missään uudelleenkoulutusta niille lähihoitajille, jotka ovat olleet pidempään poissa alalta ja taidot unohtuneet? Ainahan myös aika menee eteenpäin ja käytännöt muuttuvat. Onko sellaisia työpaikkoja, joissa työhön opastettaisiin? Voisiko kauan sitten lähihoitajaksi opiskellut vielä pyrkiä johonkin syventävään jaksoon?)

Aikoinaan oli sen verran ikäviä kokemuksia harjoittelupaikoissa ja töissäkin, että lähdin alalta. Ehkä on parasta edelleen pysyä kaukana hoitoalan töistä?

Tämä juttu vähän eli sitä mukaa kun sitä kirjoitin. Alunperin oli tarkoitus kysellä, että olisiko jollain muulla alalla hyötyä tuosta kauan sitten suoritetusta lähihoitajakoulutuksesta. Esim. jos pyrkisin opiskelemaan jotain alaa, niin olisiko lähihoitajan koulutuksesta hyötyä/etua jollain muulla kuin hoitoalalla? Olen jo sen ikäinen että en mihinkään vuosien mittaiseen koulutukseen aio lähteä, mutta otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu