Saatanan tunarit

Näin kirjoitti aikanaan suuri UKK. Nykyiset Sysmän kepupäättäjät eivät ole edes kuulleet, puhumattakaan, että ymmärtäisivät sanonnan taustoja. Joten se siitä. Hyvää matkaa helvettiin teille kaikille kepulaisille. Olin mukana poliitikassa 70-luvulta pitkälle 90-lukuun, mutta sitten alkoi kunnallispoliitikassa moraalin häviäminen, ja onneksi jätin kaiken taakseni. En tunne vahingoniloa teitä kohtaan, ainoastaan suurta sääliä ja häpeää. Kaikki hyvä on menetetty ja sekasorto ja kähmintä on tullut tilalle. Ennen vallitsi poliitikkojen kesken herrasmiessäännöt ja kaikki kunnioittivat toisiaan ja toisten näkemyksiä puoluekannasta riippumatta. Nyt on jokaisella puukko valmiina takataskusta toista selkään lyödäkseen, myös omia puoluetovereita, jos se edesauttaa omaa poliittista uraa. Tämä on rakaa peliä, jossa vain oma minä ja menestys merkitsee jotain.
271331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sattuuhan se kun joutuu lomalle. :)

Äänestä

Ruikun ruikun, sanoo demari ja jatkaa....! Että kiitos kuuluu itsellenne, olkaa hyvä vaan.

Äänestä

Kirjoitat asiaa, kunhan vaihdat kepulaisten tilalle Kokoomuksen, demareiden ja persujen allianssin. Kaikki alkoi mennä Sysmässä pieleen siitä kun kunnanjohtaja Kitkiöjoki vaatimalla vaati, että hänen aviomiehensään pitää tulla kunnanhallituksen puheenjohtaja. Sulle mulle -meiningillä, toki moraalittomalla, kuuliaisia on palkittu ja valtuuston suurimman ryhmän keskustalaisten mielipiteille ei o!e annettu mitään arvoa. Tänään Kitkiöjoki on päässyt oikein Etlarin etusivulle! Olisi päässyt vähemmällä jos olisi ajoissa löytynyt ja ottanut ns. lusikan kauniiseen käteen.

Äänestä
  • Järvinen oli viime vaalien äänikunkku,jolle kuului toiseksi suurimman puolueen edustajana, kunnanhallituksen puheenjohtajuus.Se oli äänestäjien valinta EI MARKETAN.Tutustu kunnallislakiin, ennenkuin tuot tyhmiä ajatuksiasi tänne.

    Äänestä

  • Järkeenkäypä kirjoitti:

    Järvinen oli viime vaalien äänikunkku,jolle kuului toiseksi suurimman puolueen edustajana, kunnanhallituksen puheenjohtajuus.Se oli äänestäjien valinta EI MARKETAN.Tutustu kunnallislakiin, ennenkuin tuot tyhmiä ajatuksiasi tänne.

    Ei laki sano mitään siitä, että puheenjohtajapaikat jaetaan äänimäärän mukaan. Keskusta halusi hallituksen puheenjohtajuuden, mutta tämä ei sopinut rouva Kitkiöjoki-Järviselle.

    Äänestä

  • tietäjäminäkin kirjoitti:

    Ei laki sano mitään siitä, että puheenjohtajapaikat jaetaan äänimäärän mukaan. Keskusta halusi hallituksen puheenjohtajuuden, mutta tämä ei sopinut rouva Kitkiöjoki-Järviselle.

    Virtastakin vatuloitiin valtuuston puheenjohtajaksi, vaikkei edes kuulunut valtuustoon! On aikoihin eletty

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virtastakin vatuloitiin valtuuston puheenjohtajaksi, vaikkei edes kuulunut valtuustoon! On aikoihin eletty

    Hyvä et heräsit kommentoimaan

    Äänestä

Kepun ylivalta on nujerrettu. Kolmen puolueen allianssi tulee jatkossa hoitamaan asiat ilman kepuleita. Turhaa allianssi antoi valtuuston puheenjohtajuuden kepuleille, jotka istuttivat tehtävään penaalinsa
Tylsimmän. Sysmä kärsii poliittisen öykkärinsä (kepulaisen valtuuston puheenjohtajan) toiminnasta. Käräjien jälkeen alkaa sitten todellinen
käräjöinti. Lehtosalo-Lönnberg ei ole pätevöitynyt opettaja, näin ollen hän ei saa Sysmästä alansa töitä. Tästä johtunee rettelöinti.

Äänestä

Kyllä se on väärin! Nimenomaan! Ennen oli sentään HERRASmies säännöt, katsottiin sopivasti muualle kun havaittiin että hyvä-veli siinä vähän puuhastelee. Nykyisin ei enää edes omien laittomuuksia piilotella, se on kyllä niin väärin. Heti ollaan ilmiantamassa jos vähän omaan pussiin pelataan, oikein ikävä tulee Stalinia ja Kekkosta, sisäpiiri sai sentään vapauksia toimia silleen sopivasti, ei ollut heti joku kyyläämässä, nyt kun vähänkin meinaa hyvän miehen lisää lypsää niin jo on poliisi kintuille kuseksimassa. Kyllä silloin ennen oli asiat hyvin, voi voi ja ai ai.

Äänestä

Sysmässä äänestetään 17.10.2016 valtuuston kokouksessa suljetuin äänestyslipuin, että rehdit kokoomuksen- ja demareiden kannattajat luottamuksella äänestämään pidättämisen puolesta, näin saadaan kotikunta taas tolkun tilaan....

Äänestä
  • Se on menettelytapavirhe (valitus menee taatusti läpi) jos äänestetään suljetuilla lipuilla. Äänestys toimitetaan aina avoimesti, vaalit (henkilövalinnat) suljetuilla lipuilla.

    Äänestä

  • tietäjämummo kirjoitti:

    Se on menettelytapavirhe (valitus menee taatusti läpi) jos äänestetään suljetuilla lipuilla. Äänestys toimitetaan aina avoimesti, vaalit (henkilövalinnat) suljetuilla lipuilla.

    Mitenkähän on, ettei vaan tulisi kunnon tai vaikka kunnan farssia koko kokouksesta. Lähtökohdat on nyt tosiasioiden valossa sellaiset että kannattaisi oikeen oikeasti ensin hiukan miettiä ennenkuin enempi hulluttelee. Nyt ollaan tekemässä sitten valtuustotason kardinaalimunausta, aikakirjoihin jäävää yksinkertaisuuden malliesimerkkiä! Kiire on ja ihan vain siitä syystä ettei kukaan pääsisi koskemaan suuresti varjeltuun vallankahvaan. Mitenköhän näille asioille muuten yht`äkkisesti tuli niin tulenpalava kiire ettei ehditä edes miettiä mitä ja ennenkaikkea miten ollaan tekemässä. Ihan oikeesti, oletteko te klikki menettäneet lopullisesti järkenne, vai onko ryhdyttävä mietiskelemään onko sitä menetettävää koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • Sehän on hyvä, että jotain tehdään nopeasti. Syylliseksi epäiltyjen kuulemista vatvottiin monta kuukautta ja edelleenkin kait odotellaan "käyttäytymiskoulutusta".
    Veikkaanpa, että numeroin 11-16 todetaan kaikki luottamuksen arvoisiksi. Kokoomuksen varavaltuutettujen elinkeino on kuitenkin johtokaksikon näpeissä ja demarithan tekevät kuten Nurminen-Koskinen-Järvinen määrää.

    Äänestä

  • dsep kirjoitti:

    Sehän on hyvä, että jotain tehdään nopeasti. Syylliseksi epäiltyjen kuulemista vatvottiin monta kuukautta ja edelleenkin kait odotellaan "käyttäytymiskoulutusta".
    Veikkaanpa, että numeroin 11-16 todetaan kaikki luottamuksen arvoisiksi. Kokoomuksen varavaltuutettujen elinkeino on kuitenkin johtokaksikon näpeissä ja demarithan tekevät kuten Nurminen-Koskinen-Järvinen määrää.

    Missä? Kerro ihmeessä mikä päivä, mikä kokous, missä nähtävillä?

    Äänestä

Voi pyhä yksinkertaisuus...
(Jatkuu hetken kuluttua ihka omalla yksinkertaisuuden malliesimerkkipalstalla)

Äänestä

Nimenomaan, saatanan tunarit. Kunnanhallitus päätti kutsua valtuuston koolle ja esittelijä teki sen. Pikkasen oli taas pallo ja lait hukassa. Valtuustoa ei voi kutsua koolle kuin valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Taitaa kokous päättyä heti ensimmäisenä käsiteltävään kohtaan laillisuus ja päätösvaltaisuus. Ja jos ei pääty, niin kaikilla kaikilla siinä kokouksessa tehdyillä päätöksillä voi pyyhkiä persettä.

Äänestä
  • Juuri näin! Kyllä oli hyvää aikaa Sysmälle se "kepulaisten ylivalta". Silloin sentään päätökset menivät lain ja sääntöjen mukaan. Nyt ei onnistu mikään, vaikka juristi johtaa kuntaa.

    Äänestä

  • Kuntalain 54 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
    Hallintosäännön mallin mukaan muu toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

    Äänestä

  • varmaatietoa kirjoitti:

    Kuntalain 54 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
    Hallintosäännön mallin mukaan muu toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

    Näin se menee. Kunnanhallituksen olisi pitänyt pyytää valtuuston puheenjohtajaa kutsumaan valtuusto koolle. Nyt meni Tämäkin homma kokoomuslaisilta ja demareilla pieleen. Ettekö jo ala uskoa, että keskustalaisten valitukset siitä, että hallinnossa menee kaikki pieleen, ovat täysin totta.

    Äänestä

  • lahjatontaporukkaa kirjoitti:

    Näin se menee. Kunnanhallituksen olisi pitänyt pyytää valtuuston puheenjohtajaa kutsumaan valtuusto koolle. Nyt meni Tämäkin homma kokoomuslaisilta ja demareilla pieleen. Ettekö jo ala uskoa, että keskustalaisten valitukset siitä, että hallinnossa menee kaikki pieleen, ovat täysin totta.

    Älä mitä. Sehän puutarhatonttu totesi tulkinneensa kuntalakia ja toimineensa laintulkinnan mukaan. Älä helvetissä tulkitse enempää, jooko? Pitäkää nyt ne uhkityhmät puudelit kaukana sellaisista asioista joissa on laki kyseessä, eihän teidän sekoilujanne selvitä kohta Erkkikään. Ihan oikein muuten toimi valtuuston puheenjohtaja, hänen toimissaan on menty täysin lakien mukaan. Ja tiedoksi vaan esittelijälle kunnanhallitukseen, käsitelkää ensin oikaisuvaatimus joka koskee kh:n § 200 salaiseksi päättämistä, päätös ei ole laillinen. Asiakirjan salaiseksi päättämisen tulee perustua lakiin (Julkisuuslaki 24§, Hallitolaki 29§) eli päätökselle tulee olla laintasoinen peruste! Et voi viedä valtuustoon valmiiksi laittomasti salaiseksi päätettyä asiaa ja vielä ei julkisena käsittelynä, asiahan ei käsittele rikosoikeudellista puolta, kyseessä on hallinnollinen kuuleminen.
    Kenellekään ei lienee epäselvää mistä tämä kiire tuli. Ensin kuukausi kaupalla harkiten viivytetään asioita, päätetään että ei viedä valtuustoon, valtuustonpuheenjohtajan tehtyä tosiaankin järkevän ratkaisun syntyy paniikki ja asioita aletaan täysin harkitsemattomasti kiirehtiä. Puhtaasti vallanhimosta ja pelosta menettää se.
    Vielä kunnanhallituksen esittelijäharjoittelijalle tiedoksi että valtuustolle on valmistelupakko, ja edes tämän kerran huolellinen, valmisteluun kuuluu myös kunnanhallituksen päätösehdotus. Niin että onko ihan mahdottomasti liikaa pyydetty että tekisitte edes yhden asian huolella ja oikein.
    Eikö sinua yhtään hävetä puutarhatonttu, raavas aikuinen mies ruinaa puhdasta paskaa lehden palstoilla, osta itsellesi leninki ( anteeksi arvon naiset).

    Äänestä

  • Asiasta en jaksa edes olla enää kiinnostunut, mutta sanottakoon että sitä ei edistä solvaaminen ja nimittely vähääkään, eikö niin?

    Äänestä

  • Olisikohan asia ratkennut yksinkertaisemmin jos kaikki epäillyt luottamushenkilöt olisivat edes vilkaisseet peiliin? Nähneet siellä kunnan edun suuremmaksi kuin oman edun. Tai kunnanhallituksen kok dem -jäsenet laittaneet kunnan edun oman ja puolueen edun edelle. Eli olisi luottamusäänestys viety kunnanvaltuustoon. Silloin kunnanjohtaja olisi voinut jatkaa tehtäviensä hoitoa ja kesken olevat asiat eivät jumiutuisi. Valtuustohan joka tapauksessa tulee aikanaan päättämään, että kaikilla epäillyillä on luottamus.

    Äänestä

  • dsep kirjoitti:

    Olisikohan asia ratkennut yksinkertaisemmin jos kaikki epäillyt luottamushenkilöt olisivat edes vilkaisseet peiliin? Nähneet siellä kunnan edun suuremmaksi kuin oman edun. Tai kunnanhallituksen kok dem -jäsenet laittaneet kunnan edun oman ja puolueen edun edelle. Eli olisi luottamusäänestys viety kunnanvaltuustoon. Silloin kunnanjohtaja olisi voinut jatkaa tehtäviensä hoitoa ja kesken olevat asiat eivät jumiutuisi. Valtuustohan joka tapauksessa tulee aikanaan päättämään, että kaikilla epäillyillä on luottamus.

    Niinpä...tällainen oli kunnanhallituksessa tehty vastaesitys pöytäkirjan mukaan. Jos olisi ollut järkeä ja nöyryyttä olisi asia viety valtuustoon ja kunnanjohtaja hoitaisi virkaansa tälläkin hetkellä (äänestyksen tuloshän on jo kaikilla tiedossa). Mutta kun on asenteet ja asemat niin lukkiutuneet ei voi nöyrtyä edes kunnan edun vuoksi vaan pitää jääräpäisesti olla oikeassa.

    Äänestä

  • nytvähännöyryyttä kirjoitti:

    "... vaan pitää jääräpäisesti olla oikessa". Olemalla täysin väärässä. Eikö niin?

    Äänestä

  • korpelainen kirjoitti:

    "... vaan pitää jääräpäisesti olla oikessa". Olemalla täysin väärässä. Eikö niin?

    Juuri niin!

    Äänestä

  • nytvähännöyryyttä kirjoitti:

    Juuri niin!

    Napakka lopetus

    Äänestä

Jos joku on tehnyt sysmån eteen töitä puoleeettomasti niin paljon. Kuka voi vastata minulle henkilökohtaisesti misä mika järvinenen on "kähminyt" kunnan varoja. T aarela.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Minäminäminäminä kirjoitti:

Näin kirjoitti aikanaan suuri UKK. Nykyiset Sysmän kepupäättäjät eivät ole edes kuulleet, puhumattakaan, että ymmärtäisivät sanonnan taustoja. Joten se siitä. Hyvää matkaa helvettiin teille kaikille kepulaisille. Olin mukana poliitikassa 70-luvulta pitkälle 90-lukuun, mutta sitten alkoi kunnallispoliitikassa moraalin häviäminen, ja onneksi jätin kaiken taakseni. En tunne vahingoniloa teitä kohtaan, ainoastaan suurta sääliä ja häpeää. Kaikki hyvä on menetetty ja sekasorto ja kähmintä on tullut tilalle. Ennen vallitsi poliitikkojen kesken herrasmiessäännöt ja kaikki kunnioittivat toisiaan ja toisten näkemyksiä puoluekannasta riippumatta. Nyt on jokaisella puukko valmiina takataskusta toista selkään lyödäkseen, myös omia puoluetovereita, jos se edesauttaa omaa poliittista uraa. Tämä on rakaa peliä, jossa vain oma minä ja menestys merkitsee jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu