Koira murisee miehelleni

Elikkä saku miximme joka reilu 1v. On jo jonkun aikaa murissut miehelleni jos se menee lähelle sillon ku koira nukkuu tai haluaa olla rauhassa. Eli on resurssiaggre. Näykkinytkin on muutaman kerran. Koira on kiintynyt minuun ja on enempi minun koira selvästi.

No se että koira on minuun kiintynyt enempi on mieheni ihan omaa syytä koska sanoin että senki täytyy sitten osallistua hoitaan ja ruokkiin ja käyttää lenkillä. Noh tätähän mieheni ei oo juuri tehnyt joten niiden suhde ei ole juuri kehittynyt. Mieheni kyllä leikkii koirani kanssa ja vie lenkille välillä.

Minua koira ei ole koskaan näykkinyt, ei edes murissut, saan ottaa jopa ruoankin suusta ja saan mennä hänen viereensä ku nukkuu, ei murise yhtään.

Olisko mitään tehtävissä ettei eskaloidu pahemmaksi että koira satuttaa pahastikkin miestäni?! Onko niin että mieheni pitää osallistua enemmän vai onko jo myöhäistä? Vai onko tämä kaikki vaan koiran teini-ikää ja se koettelee miestäni? Tämä eka koiramme joten teiltä konkareilta toivon ohjeita. Koirasta luopuminen ei tule kyseeseen.
19803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No luovu sitten siitä miehestä, ainoa järkevä vaihtoehto tuossa tilanteessa. Koizuli kärsii-ihmisturjake pihalle.

Äänestä
  • Ei varmasti hyväksy seuraava isäntä ehdokastakaan...

    Äänestä

Mitä jos lähdet parin päivän matkalle ja jätät ne keskenään? Auttaisiko asiaa? Uskaltaako ne jättää keskenään, toisin sanoen pitääkö paikat ehjinä ja onko sisäsiistejä? Tietysti pitää huolehtia, että niille on reissun ajaksi riittävästi ruokaa ja juomaa. Ennen kaikkea juomaa.

Äänestä

Kaksi sanaa:Koira piikille.

Äänestä
  • tai ukko ulos. Millaisia ne leikit ovat, rajua painia ja vetoleikkiä eli voimien koettelemista jossa koira painetaan lyttyyn, vai iloista juoksentelua, tavaroiden noutoa ja heittelyä. ja miten mies käyttätyy lenkillä? Mies ja koira pitäisi saada yhteiselle koulutunnille, jotta mies oppisi puhumaan koiralle ja palkkaamaan, ja koira ottamaan käskyjä mieheltä. tai sitten yksinkertaisesta, käske miestä jättämään koira rauhaan. Et voi pakottaa toista pitämään jostakin, mistä tämä ei pidä, et saa koiraa tykkäämään miehestä etkä miestä ihastumaan koiraan, surkeaa, mutta totta

    Äänestä

  • erikemiat kirjoitti:

    tai ukko ulos. Millaisia ne leikit ovat, rajua painia ja vetoleikkiä eli voimien koettelemista jossa koira painetaan lyttyyn, vai iloista juoksentelua, tavaroiden noutoa ja heittelyä. ja miten mies käyttätyy lenkillä? Mies ja koira pitäisi saada yhteiselle koulutunnille, jotta mies oppisi puhumaan koiralle ja palkkaamaan, ja koira ottamaan käskyjä mieheltä. tai sitten yksinkertaisesta, käske miestä jättämään koira rauhaan. Et voi pakottaa toista pitämään jostakin, mistä tämä ei pidä, et saa koiraa tykkäämään miehestä etkä miestä ihastumaan koiraan, surkeaa, mutta totta

    Kukaan mieleltään terve ja hyvässä parisuhteessa oleva ihminen ei jätä kumppania jonkin niin naurettavan asian kuin koiran takia. Jos jättää niin on suhde ollut muutenkin huonolla pohjalla tai jättäjän päässä on jotakin pahasti vialla. Jälkimmäinen varsinkin tuntuu tätä palstaa lukiessa hyvin yleiseltä. Kun tätäkin ketjua alas kelailee, voi huomata kuinka jotkut jopa kehtaavat väittää, että koirilla olisi yleisesti ihmisiä enemmän tunneälyä. Äly hoi älä jätä.

    Äänestä

  • Koirienvihaaja kirjoitti:

    Kukaan mieleltään terve ja hyvässä parisuhteessa oleva ihminen ei jätä kumppania jonkin niin naurettavan asian kuin koiran takia. Jos jättää niin on suhde ollut muutenkin huonolla pohjalla tai jättäjän päässä on jotakin pahasti vialla. Jälkimmäinen varsinkin tuntuu tätä palstaa lukiessa hyvin yleiseltä. Kun tätäkin ketjua alas kelailee, voi huomata kuinka jotkut jopa kehtaavat väittää, että koirilla olisi yleisesti ihmisiä enemmän tunneälyä. Äly hoi älä jätä.

    Väitteesi pitää paikkansa vain jos on erhettynyt menemään naimisiin JA on lisäksi rikas EIKÄ avioehtoa ole. Muussa tapauksessa se on siinä ja siinä, enemmän kallellaan koiraan.

    Äänestä

  • Kyllä se koira menee piikille,kun naapurin muijan koira oli Karjalan Karhukoira ja piti emännästä vahtia(uros),isäntä oli koko ajan varpaisillaan ja koiran kuono nuuski emännän hameen alusia? Älkää kysykö,,miksi. Lopetus päätös tuli ennen kuin täytti kaksi vuotta,olisin ottanut mutta meillä oli pieni vastasyntynyt vauva ja kaikki halukkaat tuntuivat aristavan voimakasta rotua ja kaiken lisäksi se oli liian iso jopa omiin rodullisiin mittoihinsa,ei sitä voinut enää koulita kuin joku erakko ja ehkä se olisi hakeutunut takaisin emäntänsä luo eli karkuri koira ei hyvä.

    Äänestä

Miksi koira ei saa olla itsekseen tai nukkua rauhassa? Resurssiaggre tai pelkoaggre on totaalisen eri asia kuin omassa rauhassa oleva koira tai sitä haluava. Meillä koirat saa olla itsekseen kotona ilman erityistä iholle tuloa poislukien hoitotoimenpiteet. Tuohon auttaa tilan anto tai tilanrajaus ja miehesi lähestyminen asteittain koiraa herkkujen avulla niin sekä yhteinen puuhastelu (ruuan anto,koulutus)

Tosin.. Joskus koirat on viisampia kuin omistajansa parin valinnoissa. Mun exä ei ikinä tehnyt rapsuttelua ihmeempää koirani kanssa ja soitti töihinkin koiran irvistelystä sekä vaikeuksista lähteä lenkille pikku kävelylle. Lopulta löytyi muutakin vikaa miehestä kun nuo pikku seikat. Nykyiseni kanssa pärjäävät sitten mainiosti keskenäänkin :)

1Äänestä

Voi+miesparkaa.+Tee+hänelle+palvelus+ja+vapauta+hänet+suhteesta+kaltaiseesi+koiranomistajamuijaan+mahdollisimman+pikaisesti.+Mies+pihalle+ja+otat+vaikka+toisen+ihqun+koiran+tilalle.Hetken+perästä+mies+kiittää,+sillä+hänenkin+elämänlaatunsa+paranee+100%,+kun+hän+löytää+jonkun+oikean+Naisen.+Thaikkunaiset+tietävät,+mitä+koirien+kanssa+tehdään+=+200+C,+uunissa+1,5+h.

1Äänestä

Nfnfnfkflf: "Uskaltaako ne jättää keskenään, toisin sanoen pitääkö paikat ehjinä ja onko sisäsiistejä? "

Tosiaan, jos miehesi rikkoo poissa ollessasi paikkoja, tai ei edes ole sisäsiisti, niin suosittelen samaa kuin jotkut ovat jo ehdottaneetkin: mies vaihtoon!

Äänestä
  • no puolet tossa loman ehdotus-viestissä oli ehkä pientä vittuiluakin mukana, mutta oikeasti hyvä ratkaisu on jättää eläin sen äijän huomaan muutamaksi päivää, jota se ei muuten kuuntele. tämä ei ole ollenkaan harvinainen tilanne ja ei ole oikeastaan varsinainen ongelma laisinkaan. koira vaan toimii niin kuin sille lajityypillisesti kuuluu.

    tollainen tilanne ratkeaa juurikin siten, että varaa koiralle ruokaa ja miehelle kaljaa ja lähtee itse pikku matkalle.
    kyllä ne koira ja mies sinä aikana oppii toisiaan ymmärtämään.
    yleensäkään eläintä ja sen tarpeita ei opi muuten ymmärtämään kuin hoitamalla sitä eläintä. ja jos koko ajan on muija vieressä kertomassa: "tee näin, älä tee näin" niin se ei johda mihinkään. koira jopa haistaa sen kuka tilanteessa on pomo.

    Äänestä

  • "ja ei ole oikeastaan varsinainen ongelma laisinkaan."

    pahoittelen sanavalintojani. koiran käyttäytymistä kun arvioidaan, niin tuollainen ei ole ongelma, mutta aloittajan esittämässä tilanteessa voi hyvinkin olla ihmisille ongelma. en siis itse asialla halunnut leikkiä laskea tai ketään loukata.

    oikeasti; minun mielestäni tässä tilanteessa vaan se paras ratkaisu olisi jättää koira ja mies pariksi päiväksi pärjäämään keskenään. koska kyllä se asia silleen hoituu.

    en tarkoittanut (typerillä) vitseillä ketään loukata tai halventaa!

    uskoisin, että miehessäsi ei ole mitään vikaa, eikä koirassakaan. tarvitaan vaan aikaa.

    Äänestä

Luultavasti miehesi joko pelkää koiraa tai sitten on jotenkin huonosti kohdellut silloin kun et näe. Vai onko miehelläsi tapana häiritä koiran nukkumista?
Älä passaa liikaa koiraa jottei se kuvittele olevansa miehesi yläpuolella. Puutu koiran ärinöihin ja käsket pois, jos koira murisee. Itse voit huolehtia, ettei koira tule sinun ja miehesi väliin. Sinä olet sille nyt resurssi ja se kokee miehesi kilpailijana. Muista pitää koira koiran paikalla, ei lapsen asemassa.

Äänestä

Koira on kateellinen miehellesi, koska miehesi nuussii sinua eikän Hän.

Äänestä
  • Asia on helppo korjata ja mies katselee mielellään. Tai sitten ei. Yök.

    Äänestä

  • hihihihi on kumma homma vittuako pittää ukkoja tae koiria ottaa jos ee ossoo kooluttoo koeras o talos alffa se suojelee sua se pitää niitä joka illan hoitojas vaarana khihih

    Äänestä

"Elikkä saku miximme joka reilu 1v. On jo jonkun aikaa murissut miehelleni jos se menee lähelle sillon ku koira nukkuu tai haluaa olla rauhassa."

No voi hertsinjessus! Miksi pitää mennä häiritsemään, jos koira haluaa olla rauhassa, ellei ole jotain syytä? Kuinkas paljon itse tykkäät, jos oot sikaväsynyt tai vaikka vähän pipi ja joku tulee sitten ronkkimaan siihen? Miten luulisit koiran ilmoittavan sen, että haluaa olla rauhassa kuin murinalla? Murina on eri asia kuin esim. hampaiden näyttäminen, näykkäisy tai pureminen! Usein koira lähtee myös pois paikalta, mutta jos on tosi väsynyt niin ei varmaan huvita...!

Äänestä

Miehessä on selvästi joku vika. Terve koiru ei miehelle murise. Ottaako sillä ukolla ette? Eli onko se alfauros vaiku ei? Koiru voi murista heikolle hepin heiluttajalle. Ota maahanmuuttaja tilalle niin koirukin asettua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


resurssiaggre kirjoitti:

Elikkä saku miximme joka reilu 1v. On jo jonkun aikaa murissut miehelleni jos se menee lähelle sillon ku koira nukkuu tai haluaa olla rauhassa. Eli on resurssiaggre. Näykkinytkin on muutaman kerran. Koira on kiintynyt minuun ja on enempi minun koira selvästi.

No se että koira on minuun kiintynyt enempi on mieheni ihan omaa syytä koska sanoin että senki täytyy sitten osallistua hoitaan ja ruokkiin ja käyttää lenkillä. Noh tätähän mieheni ei oo juuri tehnyt joten niiden suhde ei ole juuri kehittynyt. Mieheni kyllä leikkii koirani kanssa ja vie lenkille välillä.

Minua koira ei ole koskaan näykkinyt, ei edes murissut, saan ottaa jopa ruoankin suusta ja saan mennä hänen viereensä ku nukkuu, ei murise yhtään.

Olisko mitään tehtävissä ettei eskaloidu pahemmaksi että koira satuttaa pahastikkin miestäni?! Onko niin että mieheni pitää osallistua enemmän vai onko jo myöhäistä? Vai onko tämä kaikki vaan koiran teini-ikää ja se koettelee miestäni? Tämä eka koiramme joten teiltä konkareilta toivon ohjeita. Koirasta luopuminen ei tule kyseeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu