VAROKAA! Tikkurilan saunavahaa!

Tikku_lihassa

Tein kesällä saunaremontin ja lauteiksi tuhtia 2x8" höylälankkua. Pintaan laitoin Tikkurilan saunavahaa. Jo n. kuukauden kuluttua lauteet olivat muuttuneet aivan keltaisiksi. Syyllinen oli selvästi saunavaha, sillä keltainen oli vain vahatuilla alueilla, myös niissä paikoissa, jotka eivät olleet kosketukselle tai vedelle alttiina.
Ei auttanut muu kuin hioa lauteet nauhahiomakoneella.
Otin yhteyttä asiakaspalautteeseen ja lähetin heille kuvat lauteista. Tikkurilan maalilinja pyysi näytepalaa, mutta ongelma oli, että lauteet oli jo hiottu. Näytepala tarvittiin siitä huolimatta. Hiotusta lastusta ei kuulemma löytynyt saunavahaa, enkä näin ollen ole sitä käyttänytkään. Tikkurila ei katsonut tarpeelliseksi edes pahoitella tapahtunutta. Näin Tikkurila onnistui paitsi ylenkatsomaan asiakasta, myös lakaisemaan saunavahaongelman maton alle. Saunavahahan on uudehko tuote - kuinka monta saunaa muuttuu lähivuosina keltaiseksi tässä maassa?
Yhtä ynseätä asiakaspalvelua en ole vielä saanutkaan.
Hyvä Tikkurila!

4

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shadesofwhite

      Tikkurilahan on huijaus-lafka - sanovat maalin olevan "valkoista", mutta harmaatahan se on.

    • espoovahaa

      Laitoin Espoon saunavahaa. Erinomainen lopputulos.

    • Suttatuleehoiiii

      Voihan harmi.

      Mistä hommasit tuon tuhdin laudepuutavaran, oliko kuivaa, kun sen käsittelit vahalla?

      Usein näitä aineita käytettäessä on työvirheet, eli omilla ohjeilla tehdyt aineiden pilaamiset yleisimpiä. Olen kokeillut tehdä suttakin harjoitellakseni.

    • Zirup

      Supi saunavahasta kerrotaan vain, että sisältää luonnon vahaa, muttei kerrota mitä vahaa. Lopputulokseenhan vaikuttaa käytettävän puun oma sävy vahan sävy levityskerrat. Esim. jotkut lakathan muuttavat myös puun sävyä kellertäväksi, mutta yleensä ne lakat ovat itsessään jo aavistuksen kellertäviä. Joten kannattaa aina testata outoa ainetta johonkin huomaamattomaan kohtaan ja antaa sen kuivua kunnolla, niin sitten näkee miltä näyttää. Sävytys auttaa tässä kohtaa, jos kellertävä lopputulos ei nappaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe