ELÄIN JA IHMINEN

- YHTEISTYÖN JA EMPATIAN ALKULÄHTEILLÄ

Vastapalveluksia tekevät linnut, reilua peliä vaativat apinat ja hengenpelastajadelfiinit - eläimet ja ihmiset ovat samanlaisempia kuin usein uskotan! Mitä uusin tieto paljastaa eläinten luovuudesta, unennäöstä, empatiasta ja yhteistyökyvystä.

Telkänranta on kirjamessuilla 27.10.2016.

Kun ihmisistä ei voi kirjoittaa juuri muuta kuin keljuja juttuja, avaan eläinketjun.
41186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tällainen kirjakin on ilmestynyt. Kävin tilaamassa. Oli kuulemma toinenkin tilaus.

Äänestä

Yhdessä asiassa ihmiset ja eläimet eivät ole samanlaisia. Se on jälkeläisten kasvatus.
Eläinmaailmassa pennut eivät hypi emonsa silmille, emo pitää siitä huolen.
Tämänpäivän ihmisemot ovat aivan eksyksissä ihmislasten kanssa.
Oikeassa olet, ihmisistä voi vain kirjoittaa keljuja juttuja

Äänestä

Riksun hörhö ja ihminen. Mitä samaa? Jaa-a, onko mitään.

Äänestä

HeSa 13.10.2016
Matkailu

MAAILMAN SUURIN MATKAILUSIVUSTO LAITTAA VILLIELÄIMILLE HAITALLISET TURISTIKOHTEET PANNAAN. "MERKITTÄVÄ ASKEL JULMUUKSIEN LOPETTAMISELLE"

Maailman suurin matkailusivusto Tripadvisor kieltäytyy välittämästä tietoja matkakohteisiin, joissa ihmiset pääsevät koskettelemaan vangittuja tai luonnon villieläimiä.Tripadvisorin päätös on ennakkotapaus, jolla voi olla kauaskantoiset seuraukset eläinturismille.

Äänestä
  • Riksun hörhöltä loppuu kohta aiheet. Mitäs sitten?

    Äänestä

  • korjaus: kieltäytyy välittämästä lippuja ..

    Äänestä

  • Mä lähden Norjaan lahtaan pyöriäisiä sun muita kekkuleita. Mitäs siihen sitten sanotte, hä?

    Äänestä

  • eläintensuojelija kirjoitti:

    Mä lähden Norjaan lahtaan pyöriäisiä sun muita kekkuleita. Mitäs siihen sitten sanotte, hä?

    Riksun mamma mukaan, evääks hanhenrintaa ja muita palleroita. Gs kyllä voi vähän voimistua kun lähennytään pohjoisnapaa, mutta kyllä meitin mamma sen kestää.

    Äänestä

  • Oletteko rikollisia?

    Äänestä

  • rehellinen.vastaus kirjoitti:

    Oletteko rikollisia?

    Ollaan.

    Äänestä

Hain Telkänrannan kirjan Eläin ja ihminen.

Kirjoitan tähän otteita esipuheesta.

"Monet kirjassa kerrotuista yksittäisistä tutkimustuloksista ovat kuitenkin tältä vuoikymmeneltä eli 2010 -luvulta. ......Monia löydöksiä ei ole vielä ei myöskään ole vielä käsitelty suomalaisessa mediassa."

"Ihminenkin on toki yksi eläinlaji muiden joukossa. Lajimme kuuluu ihmiapinoiden yläheimoon, joka puolestaan on kädellisten lahkoa."

"Meistä ite kullekin tutuinta ja vaikuttavinta on se, mitä havaitsemme lähiympäristössämme - mikä sekin muuten on yhteinen piirre ihmisten ja eläinten välillä. Siksi ei ole ihme, että ihmistä on kautta on kautta vuosituhanten pidetty vielä enemmän muusta eläinkunnasta poikkeavana lajina kuin se on. Ihmisen ominaisuuksia, vaikka sosiaalista verkostoitumista, näemme joka pävä omin silmin. Päin vastoin kuinvaikka jossakin keskiarfikkalaisessa viidakossa piileskelevien bonobonojen, joiden olemassa olosta jotkut meistä eivät ole edes kuullet, tai kilometrin syvyydessä sukeltelevien kaskelottien.--------Valtamerten ja viidakon uumenissa on silti samaan aikaan meneillään niin monimutkaisesti harkittuja ja suunniteltuja saalistus-,puolustus- ja viestintäoperaatioita., että kissan ja koiran henkiset kyvyt eivät niihin riittäisi.--------

Jokaisella lemmikillämme on myös oma ainutlaatuinen luonteensa - koska yksilölliset luonne-erot ovat niin ikään yksi eläinkunnassa laajalle levinnyt ominaisuus ,-----Ennen kaikkea niillä on ratkaisevan tärkeä ominaisuus , joka yhdistää ja hyvin suurta joukkoa eläimiä, niin nisäkkäitä, matelijoita kuin kaloja: ne kokevat voimakkaita tunteita. Eläinten tunteiden tutkimus on oma nopeasti kehittyvä tieteenala. Se on vahvistanut, että ilot, surut, pelot ja monet muut tuntemukset ovat aitoa, koettua todellisuutta laajalti eläinkunnassa, olivat sitten kyseessä marsut tai undulaatit, siat tai kanat, jänikset ja joutsenet."

Äänestä
  • jatkoa esipuheeseen:
    "Ihmisten erityispiirteiksi uskottujen ominaisuuksien ja omien kykyjemme sukulaisilmiöiden löytyminen eläinkunnasta ei vähennä myöskään ihmiseä olemisen arvoa. Se, että tutkijat ovat havainneet eräiden eläinten kokevan empatiaa, innostuvan musiikista ja arvostavan reilua peliä , ei millään tavoin vähennä sitä, että nämä ominaisuudet ovat arvokkaita myös ihmisessä Moni meistä voi kokea miemme kaltaisia pikemminkin päin vastoin. Tieto siitä, että omiemme kaltaisia ja kuitenkin erilaisia ajatukia ja kokemuksia hyrrää karvaisissa, hyöhenikkäissä ja jopa suomuisissa päissä on eri puolilla maailmaa, tuo uuden kiehtovan ulottuvuuden siihen, millaista on elää kaikkien näiden elämänmuotojen kanssa tällä planeetalla."

    Äänestä

Minulla on ollut lapsuudesta asti monia uskomuksia, jotka ovat tehneet elämästäni työlästä.
Eräs on: Ihmiset eivät ole pahoja, ne eivät vaan tiedä. Kun saavat oikeaa tietoa, muuttavat toimintatapojaan.(Eihän tämä pidä paikkaansa. Kyllä on pahojakin.) Uskomus tietää minulle loputonta valistustehtävää. Siitä kumpuaa tämäkin ketju.
-Olen huomannut, että monilla eläimiä huonosti kohtelevilla, on puutteellinen käsitys eläimistä.

(Villieläinten suojelussa valistuksella on ollut vaikutusta.)

Äänestä
  • MINKÄLAISET IHMISET KALTOINKOHTELEVAT ELÄIMIÄ.

    Eäinsuojelija Anja Eerikäinen tiesi tämä.Joutui itsekin henkihieväriin pahoinpidellyksi.

    Esim. kissojen pelastajat tietävät. Lukuisista yhdistyksistä on tietoa, että jos menee juttemaan kissaansa huonosti pitävän kanssa, saa olla kieli keskellä suuta ja varoa "sanoasta "mitään."Muuten joutuu raivon kohteeksi.

    Valvontaeläinlääkärit ovat kertoneet, että kun menevät tilalle, jossa eläinten tilanne on kauhea, pitää auto parkkeerata nokka lähtösuuntaan, mielellään ovi lukitsematta niin ,että tarvittaessa voi sännätä pakoon.

    On olemassa poliisit, joiden tehtäviin kuuluu eläinsuojeluasiat:lähteä lääkärin mukaan tällaiselle käynnille.


    Yleistä mielenterveydestä-palstalla käydään keskusteluja antipsykiatriasta. Joidenkin tahojen mielestä mitään mielitauteja sun muita diagnostisoitavia häiriöitä ei ole. On vain ihmisiä, joilla on paha olo, kun muut ovat kohdelleet huonosti. Kun sinne perustellusti kirjoittaa, että kyllä joillakin viiraa pahasti, on sitten syntymävika tai matkan varrella tullut haittaava kolhu, saa raivon niskaansa.
    Mutta kyllä näillä eläintenrääkkääjillä viiraa pahasti ja valitettavan pitkäaikaisesti.

    Ei siinä valistus auta eikä eläintenpitokiellot, joita ei edes valvota.

    Äänestä

  • Voi hitto ottiko ne oikein maksun kirjasta, missä on vanhat tiedot kerätty samoihin kansiin. Pöpiähän on helppo hassuttaa.

    Äänestä

VIESTINTÄÄ ULTRAÄÄNELLÄ JA SÄHKÖSYKÄYKSILLÄ
(Telkänrantaa lainaten)

"Eläinmaailmassa löytyy ääniä moniin tilanteisiin. On kutsuääniä, varoituksia ja uhkauksia, ystävyyden ilmauksia, poikasten nälkä- ja paleluääniä sekä paljon muuta. Osa äänistä ymmärretään laajalti yli lajirajojen. Esim. Sähinää käyttävät uhkauksina niin kyhmyjoutsenet, monet kissaeläimet kuin käärmeetkin. Pikkulinnut puolestaan ymmärtävät yleisesti niitä toisten lintujan ääniä, joilla varoitetaan lähestyvästä pedosta. Lajien välillä on kuitenkin myös suuria eroja -sekä yksittäisissä äänissä että sävyjen merkityksessä yleisemmin. Esim. koirien kutsuva haukunta on kimeää ja uhkaava haukunta matalaa, kun taas sikojen ääntely toimii päin vastoin.Ystävällinen yhteydenpito tapahtuu matalasti röhkäisemällä ja kipu tai pelko saa sian kirkumaan.

Vaikka eläinten välistä viestintää on kaikkialla, meidän ei ole aina helppo huomata sitä.------Eräiden muiden eläinten äänet jäävät meiltä huomaamatta siksi, että niiden korkeus menee yli oman kuuloalueemme--------- Joidenkin viestien huomaamiseen tarvittaisiin aisteja, joita meidän on vaikea kuvitella. Uudet tutkimukset viittaavat siihen, että sähköaistilla saattaa olla suurempi merkitys kalojen viestinnässä kuin ennen on luultu.

(Pulma on se, että ne joille tieto olisi tarpeen, eivät lue, on ehkä kielletty lukemasta.)

Äänestä

Juttelin tuos juuri Ellun kanssa; meenkö hakeen kopan kaljaa vai enkö? Ellu heilutti häntäänsä siihen malliin, että mene mene. Niinpä tässä lähden. Ellu on viisvuotias cairnterrieri, fiksu kun mikä.

Äänestä
  • Ellu on varmastikin kokemuksesta oppinut, että kun isäntä imee kaljaa sisäänsä, siihen tilanteeseen liittyvät muutkin eväät nk.esim.makkara. Ja kun isännältä harkintakyky ja kontrolli heikkenevät, anteliaasti heittelee makupaloja koirallekin.

    Äänestä

  • viisas.eläin kirjoitti:

    Ellu on varmastikin kokemuksesta oppinut, että kun isäntä imee kaljaa sisäänsä, siihen tilanteeseen liittyvät muutkin eväät nk.esim.makkara. Ja kun isännältä harkintakyky ja kontrolli heikkenevät, anteliaasti heittelee makupaloja koirallekin.

    Ellun isäntä syö ehkä pari kertaa vuodessa makkaraa. Ellu käy vähintään pari tunnin lenkkiä päivässä, pääsee toteuttaan luontaista saalistusviettiään useasti vuodessa. Mitäs siitä väännät hörhö?

    Äänestä

MILTÄ VIESTINTÄ TUNTUU
(Telkänrantaa edelleen)

-------------------------------

"Eläinten tietoisuuden tutkiminen on kehittynyt viime vuosikymmeninä nopeasti-----
nyt on alettu saada vastauksia luonnontieteiden keinoin. Eläimille harmittomat aivokuvantamismenetelmät ja monet uudet tutkimusmenetelmät myös kehittyvät edelleen. Tähän mennessä on kuitenkin jo vahvistunut mm. se , että aitoa tietoisuutta on monenlaista On eriasteisia kykyjä loogiseen päättelyyn , muiden eläinten ajatusten kuvittelemiseen ja omien tietojen luotettavuuden arviointiin On myös tunteita, kuten io, suru, pelko, kiintymys, jne, Ne ovat eläimen tajunnassa aitoja, usein hyvin voimakkaita kokemuksia.---------------
Aikaisemmin luultiin, että nisäkkäiden tunteet olisivat voimakkaampia kuin esim kalojen, lintujen tai matelijoiden-------------
Vaikka tietoisen päättelyn taidoissa on suuria eroja eri eläinlajien välillä, tietoisesti koettuja tunteita tiedetään nykyään olevan kaikilla selkärankaisilla.---------

Hyvinsuuri osa eläinten viestinnästä on siis tietoista siltä osin, että eläimet kokvat sen aikana tunteita.------Vanha olettamus, että kaikki eläinten äänet ja muut viestit olisivat automaattisia-------jotain, mitä tapahtuu niille ilman, että niillä olisi tahdonalaista valinnan varaa, on osottautumassa virheelliseksi."


Kannattaa lukea kirja. Voin referoida vain yleisiä, yhteenvetomaisia kohtia tekstistä. En mielenkiintoisia tutkimuksia, jotka saisivat vakuuttumaan asiasta (tulisi liikaa tekstiä.)

Äänestä

Eläin ja ihminen -kirjan mielenkiintoisia otsikoita luvusta ELEKIELESTÄ AITOON KIELEEN: VOIKO ELÄIN OPPIA PUHUMAAN

- Sanojen alkulähteillä

- Viittomia ja huudahdusten taivutusmuotoja

- Lauserakenteiden alkeita

- Sanajärjestyksellä on väliä

- Puhuvat ja "puhuvat" papukaijat

Äänestä

Tämän päivä HäSa:ssa on esitety Telkänrannan kirjaa ansiokkaasti koko aukeaman verran. Huolella tehty artikkeli, värejäkin käytetty.
Mutta lukekaa myös kirja.

Äänestä

KOLME VIIDESOSAA SELKÄRANKAISISTA HÄVINNYT ALLE 50 VUODESSA.

Jos seuraava linkki ei toimi, kirjoitan koko jutun.

www.iltalehti.fi/uutiset/2016102722524551_uu.shtml

Äänestä
  • Kirjoittamalla säilyykin varmemmin.

    Tämä käy ilmi tuoreesta ympäristöjärjestö WWF:n Lonely Planet raportista.Tiedot koskevat nisäkkäitä, kaloja, lintuja, matelijoits sekä sammakkoeläimiä.

    Suurin syy selkärankaisten joukkokadolle on elinympäristön katoaminen. Merkittävä tekijä luonnon ahdingolle on kulutuksen kasvu.

    - Luonnonvarojen kiihtyvällä kulutuksella on suora yhteys elinympäristön köyhtymiseen ja katoamiseen. Kun raivaamme metsää karjan laitumeksi tai viljelysmaaksi, tuhoten samalla monien eliöiden ainoan elinympäristön, sanoo WWF:n Suomen pääsihteeriLiisa Rohwedh.

    Globaalisti kulutamme tahtis, jota vastaamaan tarvittaisiin 1, 6 maapallon luonnonvarat.Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin maapalloja kolme.

    Äänestä

  • Tutkimus (IL. 27.10.2016)
    Lähes kolme viidennestä kaikista selkäankaisista eläimistä on kuollut sukupuuttoon
    ihmisen toiminnan seurauksena vuoden 1970 jälkeen, kertoo tänään julkaistu tutkimus.

    Eläinpopulaatio on tuhoutunut, koska ihminen on syönyt ne. myrkyttänyt luontoa ja vienyt niiden elintilan. Uheina mm. goilloja, sarvikuonoja, elefantteja, tiikereitä ja lumileopardeja.

    Ilmaantuisipa joku virus, joka tekisi ihmisistä lisääntymiskyvyttömiä.

    Äänestä

Kannattaa lukea Telkänrannan edellinenkin kirja, vaikka päällekäisyyksiäkin on.

Siis se, että millaista on olla eläin.

Äänestä
  • Sitähän ei tiedä kun eläin itse, ei Telkänranta tai riksun hörhökään.

    Äänestä

  • Jonkinlaista myötäelämistä voi harjoittaa, jos tietää eläimistä, vaikka että haluaisivat toteuttaa itseään lajityypillisellä käyttäytymisellä, liikkua, olla laumassa tai parvessa, jos sellaisia ovat, ulkona, raitista ilmaa ja aurinkoa . Ja että ovat tunteita tuntevia, haluvat virikkeitä elämään, on sitten vaikka tonkimista.

    Ja jos joku kettu joutuu turkistarhalla elämään minihäkissä, voi kuvitella miltä siitä tuntuu ja ymmärtää niitä psyykkisiä häiröitä, joita ilmenee.

    Tai kanaa munitetaan koko sen elämä A4:n kokoisessa alassa.Hirveässä tungoksessa tai pikku häkissä, virikehäkki, jos siellä on joku tavara.

    Miten voisimme turvata eläimille sellaista elinympäristöä, että voivat elää ja lisääntyä.

    Luonto on kova paikka selviytyä, mutta varsinaiset vaikeudet eläimille syntyvät, kun joutuvat ihmisen kanssa tekemisiin. Vangiksi.

    Nimim.äitini.mun varmaan suurena keittiöpsykiatrina edellisen kirjoitukseni perusteella voi tilata ensihoitajat paikalle viemään..

    Äänestä

Eläin ja ihminen kirjan ssällyluettelosta:

3.MILLAINEN ON ELÄINTEN LASKUTAITO JA AJANTAJU

-kalan ja opiskelijan silmin

- kananpoika erottaalukumääien suhteet

- simpanssien muistipelivirtuoosi

- numerotajusta yhteenlaskuun

- fysiikan alkeita: papukaijat lukkohaasteen äärellä



jne, jne

Äänestä
  • Tää on hyvä. Ei mikroaallotus ole sun huumorintajuas näköjään pilannu.

    Äänestä

Tällä palstalla, kun asiat koskevat ihmisiä, pakostikin ketjut ovat täynnä sairas- ja rikollismielistä sisältöä.

Kyllä eläimet ovat fiksuja ja niistä tykkäävät ihmiset IHMISIÄ.


Käykää kuuntelemassa Areenassa Radio Suomi su 11.12.2016 klo 8.10 Juha Laaksosen luontoretki, Havaintoja antivariaatti Lafkanissa.

Äänestä
  • Ja mistähän se sairas-ja rikollisimielinen sisältö tulee? Katso mamma peiliin.

    Äänestä

Johan on kummallista. Ihan lailli lehti ESS ja linkki siinä olevaan kuvalliseen artikkeliin nuolen lävistämän joutsenen palautuksesta järveen puolisosn luo.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art23367553

Äänestä

  • Voi ku sööttii. Ihan ku Tauno ja Ansa.

    Äänestä

  • Ei todellakaan. Ansa jaTauno olvat näyttelijöitä, nämä ihanat luontokappaleet aivan aitoja.

    Äänestä


Miksi linnut eivät syö kuorittuja auringonkukan siemeniä. On ollut tarjolla monessa paikassa Olen kuullut samaa muiltakin ihmisiltä.

Äänestä
  • Ja eivät syö myöskään ruskeakuorisia maapähkinöitä.

    Äänestä

  • Ei ne syö niitä kuorittuja. Kun olen vienyt kuorellisia, niin olen nähnyt tyhjiäkuoria jälkeenpäin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eläintenystävä kirjoitti:

- YHTEISTYÖN JA EMPATIAN ALKULÄHTEILLÄ

Vastapalveluksia tekevät linnut, reilua peliä vaativat apinat ja hengenpelastajadelfiinit - eläimet ja ihmiset ovat samanlaisempia kuin usein uskotan! Mitä uusin tieto paljastaa eläinten luovuudesta, unennäöstä, empatiasta ja yhteistyökyvystä.

Telkänranta on kirjamessuilla 27.10.2016.

Kun ihmisistä ei voi kirjoittaa juuri muuta kuin keljuja juttuja, avaan eläinketjun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu