Tarkastellessani mielihyvällä Nigerian terrakottaveistoksia, tajusin valtavan muutoksen meissä ihmisissä tapahtuneen.
Evoluutiopsykologi Marshall Sahlin sanoo tutkimuksessaan: metsästäjäkulttuurista maanviljelyyn siirtyminen oli suuri virhe, jonka yks'puolisen työn ansiosta ihmiskunta on degeroitunut, luusto heikentynyt ja ravinto käynyt yksipuolisemmaksi. Planeettaa rasittava hyötykäyttö on saanut maapallon vertavuotavaksi, jota ihminen nyt tarkastelee jalkojensa juurella aavistaen tuhon seuraukset.
Kehityksen rinnalla on tosin tiede ja uudet innovaatiot saaneet sijaa, mutta ovatko ne todella olleet sen arvoisia, kysyy Ismael.
Siinä suhteessa hän on samoilla linjoilla kuin Pentti Linkolamme. mutta kautta aikojen, niin Afrikassa kuin Australiassakin on ihmiskunta tarvinnut tarinoita. Tarinoita, jotka viihdyttävät, luovat kuulujoinsa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen!
Nykyihmisen tarvetta uudistaa evoluutiotarinaansa saa oivan maaperän amerikkalaisen kirjailijan Daniel Quinnin filosofisesta teoksesta Ishmael. Siinä gorilla Ismael kommunikoi telepaattisesti oppilaansa kanssa, saaden hänet näkemään mihin ihmiskunta on kulkeutumassa.
Niinpä Ismael jakaa ihmiset oppimattomiin ja oppineisiin, Ottajiin ja Jättäjiin. Ottajat ovat nousseet kuin kometat, ottaen kaiken haltuunsa.
Monet tarinan lukeneet ovat pitäneet kirjaa vedenjakajana, kirjat ennen Ismaelia ja kirjat sen jälkeen.
Nämä ajatukset heräsivät Nigerian terrakottaveistosten äärellä,.... alkukantaisella tavalla ihmistä kuvatessaan, he kykenivät kuitenkin hienostuneesti elekielellä kertomaan tunteita ilman sanoja. Ei painettua sanaa, tietokoneista puhumattakaan, ja se meni perille!
Nykyajan tarina Ismaelista päätty sanoihin:
"Kun ihminen on poissa, onko gorillalla toivoa?
Vai kun gorilla on poissa, onko ihmisellä toivoa?
Evoluutiopsykologi Marshall Sahlin sanoo tutkimuksessaan: metsästäjäkulttuurista maanviljelyyn siirtyminen oli suuri virhe, jonka yks'puolisen työn ansiosta ihmiskunta on degeroitunut, luusto heikentynyt ja ravinto käynyt yksipuolisemmaksi. Planeettaa rasittava hyötykäyttö on saanut maapallon vertavuotavaksi, jota ihminen nyt tarkastelee jalkojensa juurella aavistaen tuhon seuraukset.
Kehityksen rinnalla on tosin tiede ja uudet innovaatiot saaneet sijaa, mutta ovatko ne todella olleet sen arvoisia, kysyy Ismael.
Siinä suhteessa hän on samoilla linjoilla kuin Pentti Linkolamme. mutta kautta aikojen, niin Afrikassa kuin Australiassakin on ihmiskunta tarvinnut tarinoita. Tarinoita, jotka viihdyttävät, luovat kuulujoinsa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen!
Nykyihmisen tarvetta uudistaa evoluutiotarinaansa saa oivan maaperän amerikkalaisen kirjailijan Daniel Quinnin filosofisesta teoksesta Ishmael. Siinä gorilla Ismael kommunikoi telepaattisesti oppilaansa kanssa, saaden hänet näkemään mihin ihmiskunta on kulkeutumassa.
Niinpä Ismael jakaa ihmiset oppimattomiin ja oppineisiin, Ottajiin ja Jättäjiin. Ottajat ovat nousseet kuin kometat, ottaen kaiken haltuunsa.
Monet tarinan lukeneet ovat pitäneet kirjaa vedenjakajana, kirjat ennen Ismaelia ja kirjat sen jälkeen.
Nämä ajatukset heräsivät Nigerian terrakottaveistosten äärellä,.... alkukantaisella tavalla ihmistä kuvatessaan, he kykenivät kuitenkin hienostuneesti elekielellä kertomaan tunteita ilman sanoja. Ei painettua sanaa, tietokoneista puhumattakaan, ja se meni perille!
Nykyajan tarina Ismaelista päätty sanoihin:
"Kun ihminen on poissa, onko gorillalla toivoa?
Vai kun gorilla on poissa, onko ihmisellä toivoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luen silloin tällöin Osma Naukkarisen blogia Sammalsielu, Luonto meissä, me luonnossa. Hän pohtii teollisen elämäntavan ja yhtenäiskulttuurin seurauksia, kulttuurimme luontosuhdetta ja mytologista taustaa. Olisi kiinnostavaa lukea tuo Quinnin Ismael, olen kyllä huomannut siihen viittauksia. Onko tuon apinan nimellä jotain yhteyttä Raamatun Ismaeliin ?
Meillä suomalaisilla on mytologinen yhteys metsään, olemme puunhalaajia ja kärsimme avohakkuista ja metsää raiskaavista korjuumenetelmistä. Vanhan puistopuun kaataminen herättää kaupunkilaisissakin vastustusta. Saamme elinvoimaa ja eheydemme metsän hiljaisuudessa, metsä merkitsee vieläkin monille pyhäkköä.
Veikko Haakanalla on koskettavia metsärunoja, joita voi lukea täällä.
http://qdesq.vuodatus.net/sivut/runot
Kun etsin näitä runoja, törmäsin omaan kirjoitukseeni , jossa laitoin tämän linkin ja siteerasin Haakanan runoa Unessa uni.
Unessa uni
Nukuin metsään
rinteelle pienelle tasanteelle
tuskin louteeni mahtui.
Heräsin uneeni, unessa uni
ympärilläni suuri joukko
kaikenkarvaista väkeä, keskustelivat:
- Tämä on niitä. Ihminen.
- Näihin ei ole luottamista.
- Melkein kuuroja ovat.
- Sokeita.
- Pahoja ainakin.
- Tämä nyt ei ole tuhonnut teitämme, ei enää.
- Ei leiriydy mihin sattuu.
- Ottanut oppia kokemuksistaan.
- Halunnut nähdä ja kuulla. Pyytänyt.
- Minut kerran näki. Vilaukselta.
- Minut kuuli, kun olin hiljaa.
- Myös minut, minun hiljaisuuteni.
- Näitä ei enää monta ole...
- Mutta Rinteen Kivi ikävöi alas.
- Pitkästynyt oloonsa tässä.
- Kymmenentuhatta vuotta samalla paikalla.
- Eikä kukaan käy taputtamassa.
- Sen reitti käy tästä.
- Siinä päästäisiin yhdestä.
- Tai menetettäisiin yksi.
- Mitä sanoo Vanhin? Vanhempi kuin kivi...
- Tämän sanon: Vieriköön kivi vasta huomenna.
Sillä on aikaa enemmän kuin tällä.
Viekää kiiloja eteen, esteitä.
Otamme ne pois kun ihminen on lähtenyt.
Kun palasin sitä kautta
etsimään eilistä maisemaa
siirtolohkare siitä ylempää
viisi kuutiota tai kuusi
oli pyörinyt asentopaikkani yli.
Sen jälkeä seuraten
laskeuduin laaksoon sen luo
ja taputin sitä poskelle.
Tulin juuri Suomalaisesta Kirjakaupasta jossa kirjaa ei enää ole. Kotona tilasin sen Adlibriksestä, joskin Helsingin Kirjamessuilla olisi ehkä saatavilla 27-30. 10.2016.
Käväisen Hesassa maanantaina, mutta 27.10 en ehdi.
Nyt lihakeiton valmistamiseen 😊 moikka!
Yhdeksänkymmenä luvulla muistan tuosta kirjasta keskusteluja. En myöskään ole lukenut, mutta tämän kaksikon Sinisirkun ja Ramoonan tekstejä luen aina. Hienoja runoja tarjosi Ramoona meille, kuin liittyen avauksen raiskatun maan aiheeseen.
Kiitos kannustuksesta, pidin myös Veikko Haakanan voimakkaista runoista!
Tuo gorillan kanssa käyty telepaattinen kieli tuo mieleeni Eäintarhan Puerto de la Cruz'sessa. Jäin katsomaan kookasta gorillaurosta joka seisoi kahdella jalalla nojaten valettuun pylvääseen, aivan aitauksen vieressä. Gorilla piirteli hiljakseen varpaallaan santaan turhaantuneen oloisena helteessä. SE vilkaisi minua, ja huomasi kysymyksen ja säälin silmissäni. Kohotti ja käänsi päätään alueen ympäri, kohautti sitten hartioitaan ja vaipui jälleen tylsyyteen.
Mutta se hetki, jolloin sen viileän terävä katse osui minuun, paljastui älykäs ja tunteva eläin, jonka elekieltä oli helppo tulkita! Ei unohdu sekään kokemus🐵