Joko kihlat tulossa keskiäiselle mummalle

Mitä näet tummalle vesimies naiselle ja jousimiesmiehelle yhteielon saralla
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suhteenne nykytilaa edustava kortti kertoo, että suhteellanne on paljon ns. miehistä energiaa, joka pitää sisällään intohimoa, rakkautta, mutta joskus taas tulista vihaa. Olette aktiivisia, luovia ja huumorintajuisia. Suhde tuntuu toimivan oikein hyvin.

Sinua edustava kortti kertoo, että sinulla kyky tehdä yhteistyötä ja suoriudut tehokkaasti käytännön tehtävistä. Sinulla on selkeä näkemys siitä, kuinka suhteen kanssa tulee edetä ja mitä haluat tulevaisuudelta, mutta muista keskustella asiasta selkeästi myös vastapuolen kanssa. Kerro toiveista ja haaveistasi, ja sitten asiat kyllä lähtevät etenemään.

Miestä edustava kortti kertoo vahvasta henkisestä ihmisestä, jolla on erittäin värikäs ja monipuolinen elämä pään sisällä. Hänelläkin voi olla suunnitelmat jo todella pitkällä suhteenne suhteen, mutta hän on vain unohtanut kertoa ne sinulle. Hän on erittäin intuitiivinen ihminen, ja ehkä siksi joskus unohtaa tämän fyysisen maailman ja sen, että ihan emme vielä ajatuksien lukuun kykene ;)

Suhteenne haasteeksi nousee ehkä juuri se, että ette muista puhua omista haluista, haaveista ja unelmista. Uskaltakaa ottaa asiat rohkeasti esiin, ja tehdä ratkaisut niiden pohjalta. Ja hyväksyä eteen tulevat ilot ja haasteet, joiden yli kyllä pääsette kun olette rohkeita, ettekä pakene todellisuutta.

Yhteenvetokortiksi nousee elämäniloinen narri, joka kertoo ihanasta vapaudesta ja vilpittömyydestä. Uskaltakaa rakentaa suhdettanne juuri omalla tavalla ja juuri omanlaiseksi. Teidän ei tarvitse elää muiden odotuksien mukaan. Rohkeasti vaan eteenpäin omalla polullanne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalitar kirjoitti:

Mitä näet tummalle vesimies naiselle ja jousimiesmiehelle yhteielon saralla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu