Mistä rahaa?

Hei! Olen 12 -vuotias tyttö. Minulla on haaveissa yksi paita. Joka maksaa 30€. Miten saisin kerättyä rahoja edes jonkin verran? Vanhemmiltani en saa rahaa, heiltä olen kysynyt jo moneen otteeseen. Isovanhempani antavat rahaa ainoastaan koulujen lopussa, syntymäpäivänä, ja joskus jouluna. Itselläni on säästössä puolet paidan rahoista, eli vielä puuttuisi 15€. Lähialueeltani löytyy pulloja/tölkkejä todella huonosti, niistä saisin kasaan ehkä 1-2€. Paita johon säästän on t-paita, eli haluaisin sen ennen joulua. Olen jo kysynyt naapureistamme, kukaan ei tarvitse mitään apua, mistä voisi maksaa pienimuotoista palkkaa.

Eli onko kellään ideoita miten saisin melko nopeasti kerättyä 15€?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Paidanhaluan kirjoitti:

Hei! Olen 12 -vuotias tyttö. Minulla on haaveissa yksi paita. Joka maksaa 30€. Miten saisin kerättyä rahoja edes jonkin verran? Vanhemmiltani en saa rahaa, heiltä olen kysynyt jo moneen otteeseen. Isovanhempani antavat rahaa ainoastaan koulujen lopussa, syntymäpäivänä, ja joskus jouluna. Itselläni on säästössä puolet paidan rahoista, eli vielä puuttuisi 15€. Lähialueeltani löytyy pulloja/tölkkejä todella huonosti, niistä saisin kasaan ehkä 1-2€. Paita johon säästän on t-paita, eli haluaisin sen ennen joulua. Olen jo kysynyt naapureistamme, kukaan ei tarvitse mitään apua, mistä voisi maksaa pienimuotoista palkkaa.

Eli onko kellään ideoita miten saisin melko nopeasti kerättyä 15€?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu