Vanhojen tapausten kaltainen näky nykyaikana

Lapsena ja nuorena kuulin vanhemmiltani, isovanhemmiltani ja muiltakin saman kylän ihmisiltä muutaman samantapaisen "kummitusjutun".

Esimerkiksi erään isännän palatessa iltahämärissä hevosella metsätöistä kotiin hän huomasi edessään tienvierellä jalankulkijan kulkevan samaan suuntaan. Ajatuksena oli ottaa kulkija kyytiin mutta hänpä kulkikin sellaista vauhtia että löntystelevä hevonen ei häntä saavuttanut.
Isäntä oli hoputtanut hevoseen lisää vauhtia mutta kulkija oli säilyttänyt etumatkan. Lopulta hän piiskasi hevosen täyteen laukkaan mutta silti kulkija pysyi saavuttamattomissa kunnes erään talon risteyksen kohdalla hävisi näkyvistä. Viikon kuluttua talosta jonka risteyksen luona kulkija katosi kuoli emäntä.

Muitakin saman tapaisia oli ja muutamissa loppukaneettina tapahtui jotain vastaavaa tai tarinaa pohjustettiin jollain aiemmin paikalla sattuneella kauheudella. Eräs sijoittui myöhempään aikaan, 60-luvulle ja siinä moottoripyörä ei saavuttanut hahmoa joka sitten ison kiven luona katosi. Legendan mukaan ison kiven juurelle olisi haudattu avioliiton ulkopuolella tehty, surmattu pienokainen.

Itselleni sattui pari-kolme viikkoa sitten samantyyppinen tapaus.

Olin naisystäväni luona yökylässä torstaita vasten yöllä. Joskus kahden-kolmen välillä heräsin kipuun; alaselkä oli taas alkanut vaivaamaan ja särkylääkkeet olivat kotona. Koska tiesin loppuyön menevän sängyssä pyörimiseksi ilman lääkkeitä totesin parhaaksi saman tien lähteä kotiin sillä muuten kumpikaan emme saisi nukuttua ja aamulla alkaisi työpäivä.

Niinpä pukeuduin nopeasti ja lähdin polkupyörällä kilometrin päässä sijaitsevaa kotiani kohti. Päätin oikasista hiukan lyhempää reittiä pienen metsikön läpi kulkevaa hiekkatietä/polkupyörätietä. Vaikka oli pimeää ja reittiä metsikön läpi ei ollut valaistu niin silmäni olivat niin tottuneet hämärään etten kaivanut taskulamppua povestani vaan uskoin pystyväni ajelemaan turvallisesti tutuhkoa reittiä. Varsinkin kun oli yöaika ja muuta liikennettä tuskin olisi.

Metsikköön tultuani huomasin kuitenkin olevan luulemaani pimeämpää. Pätkä oli kuitenkin lyhyt ja sentään erotin tienkohdan suurin piirtein. Samassa kuitenkin hiukan hätkähdin sillä edessäni tien oikeassa reunassa seisoi tai käveli tumma hahmo, mielestäni joko lapsi/nuori tai pienehkö aikuinen. Hahmo oli noin viiden - kymmenen metrin päässä. Olisi sittenkin pitänyt sytyttää lamppu! Väistin hiukan vasempaan reunaan päin mutta hahmopa säilytti etumatkansa!

Hetken aikaa kylmä karsi ruumistani kun muistin lapsuuteni tarinat. En hiljentanyt nopeutta vaan poljin eteenpäin ehkä aavistuksen normaalia pyöräilyvauhtia hitaammin. Aivoni kävivät kierroksilla. Kaikki tapahtui nopeasti. Seurasin katseella tiiviisti oikeaa reunaa kulkevaa hahmoa polkien itse vasenta reunaa eteenpäin. Askelien ääntä ei kuulunut ja sillä nopeudella jalan liikkuva ihminen ei kyllä varmasti liikkuisi äänettömästi. Sen täytyisi kuulua siltä etäisyydeltä pyörän renkaiden rahinan läpikin. Koetin muistella oliko tiessä raiteet jotka näyttäisivät tummemmilta tai reunustiko tietä puskikko joka aiheuttaisi näyn.

Pian aloin tulla risteävälle, katuvalojen valaisemalle pyörätielle ja hahmo katosi valaistuksen parantuessa. Mietin asiaa vielä loppumatkan ja kotonakin ja minusta tuntui että olin selvittänyt lapsuuteni kummitusjutut.
äsymyksen ja valaistus- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta syntyvä harha.

Myöhemmin kun kuljin samaa reittiä päiväsaikaan yritin tarkkailla maastoa ja keksiä mikä oli saanut näyn aikaan. Raiteita tiessä ei ollut, olipahan suhteellisen tasainen kovahko hiekkatie juuri ja juuri erottuvine pyöränjälkineen. Puskia tien varrella ei ollut mutta horsmikkoa aivan tien laitamilla kylläkin. Eli erittäin vaikeaa on päivänvalossa arvioida mikä oli edesauttanut näyn syntymistä.

Pitänee ajella taas joku kerta yöllä ja kun näky ilmestyy niin pysähtyä ja merkitä paikka jotenkin ja palata sitten katselemaan uudestaan päivänvalolla.
Kaikissa niissä oltiin tulossa väsyneenä raskaista töistä tai tansseista kotiin iltahämärissä tai myöhään yöllä. Itse olin menossa kotiin keskellä yötä puolinukuksissa. tarinoissa hahmo kulki edellä tien reunaa eikä sitä voinut saavuttaa nopeudesta huolimatta. Samoin oli tässä tapauksessa. Tarinoissa minkäänlaista ääntä ei kuulunut. Hiljainen oli tämäkin kulkija. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin v