on todellinen neliöhinta noin 120 neliöiselle talopakettiin perustuvalle avaimet käteen periaatteella rakennettavalle talolle jos kaikki muu lasketaan paitsi tonttia. itse emme tekisi juurikaan mitään
paljonko
aikova
152933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valmistaloja on ihan eri hintaisia halvin on älvari ja kalleinta en osaa sanoa.
hintahaarukka sitten...
Pääkupungin kupeeseen kaksikerroksinen kerroala 160 m2 avaimet käteen 160 t€ suurlementit materiaalit tavallisia kaakeilia lattioihin alakerrassa lautapaneeli katossa tiilitakka. Itse teimme osan yläkertaa 10t€.
Lisäksi tuli maansiirtoa,pihatöitä, liittymät luvat
mitään vakio neliöhintaa ja avaimet käteen ne kalliita on kun urakoitsijat ryöstää rakennuttaja parkaa.
alle tonnin neliö vaikea päästä, vaikka kuinka halvalla tekis. olettaen että oman työn osuus 0%.tosin poikkeuksiakin on.
Noin 1400 Euroa / neliö jos kaikki teetätte ulkopuolisilla.
Pitää paikkansa!
Melko hyvää jälkeä tekivät tutulle. Maansiirtokulut joutuu vielä laskee päälle. Alle 1000 €/m2 ei kyllä päässeet tutut mitenkään laskien (=kerrosala).
Maansiirtotyöt perustukset runko sisätyöt kaikki muu ulkopuolisella teetettynä alle 1000 Euroa neliö... varmaan... anteeksi nyt vain mutta tuo on paskapuhetta...
Moro!
No tietenkin kaivuutyöt maksavat eri paikkakunnilla ja erinlaisilla tonteilla
eri summia!!!! Toisaalla on kalliota tai
vanhaa merenpohjaa, muualla hiekka tai
soraa.
Tosiasia on että avaimet käteen rakennettuna
laadukkaista materiaaleista meille valmistuu
Rmi talo parin viikon kuluttua. Neliöhinta on ilman tonttia ja kaivuutöitä 1002,21 euroa neliö.
Talopaketti ostettiin vuosi sitten ja paikkakunta
johon rakennetaan on 36.000 asukkaan kaupunki.
Oma vika jos olette maksaneet enemmän ettekä voi
uskoa todellisuutta.
Muita esim. löydätte osoitteesta www.designtalo.fi ja sieltä ajankohtaista.
Terv. Pippi
Laskitko yläkerran neliöt mukaan vai?
Elina autotallin kanssa maksoi maatöineen 160 -170 t€ keskisuomessa.
Silleen!
nuo hinnat on oikein laskettuna, toisaalta eipä sillä paljon merkitystä kun tuntuu Pippi puhuvan asioista joista ei taida paljoakaan tietoa olla.
Joo kyllä voi pitää paikkaansa.
Itsellämme maksoi itse teettäen 160 m2 kerrosla suurlementeistä avaimet käteen, läkertaa teimme osan 180 te.
Meillä avaimet käteen valmistalo (ei älsby). Valmis alakerta noin 120m2 perushinta noin 140000€ eli noin 1100€ per neliö sisältäen yläkertavarauksen (viemärien ja ilmastointien valmiudet ylös). Lopulliseksi hinnaksi talon muutostöiden ja itse tehdyn yläkerran jälkeen (neliöitä nyt noin 190m2) 175000€ eli noin 950€/m2.