Mistä löytyisi hyvää materiaalia sodasta ja sen vaikutuksesta mielenterveyteen?
sodan traumat
student
7790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Myös kirjastosta siis, uskonto-paranormalit ilmiöt on sotakokemuksia käsitteleviä teoksia. Olen itse lainannut jalukenut mielenkiintoisia ovat.
käynneennä voin kertoa että kuuntelemalla sotilaita ja lottia, heillä on ensikäden tietoa sodan iloista ja suruista!veeti
asuin nuorena lähellä rintamamiesasutusta, 50-60 luvun taitteessa siellä asuvista usea sodista haavoittumattomana palannut mies teki itsemurhan.
Jonkinlaisen johtopäätöksen aika?
Olen tukijäsen täkäläisessä veteraaniseurassa ja matkustan heidän kanssaan joka syksy risteilyllä.
Tänä syksynä oli erikoisen paljon puhetta juuri mielenterveydestä,alalla työskentelevänä kerroin epäileväni ettei minkäänlaista henkistä kuntoutusta ollut ja se piti paikkansa!Sait suunnilleen olla tyytyväinen jos sodasta selvisit hengissä!
Niitä en koskaan voi unohtaa. Olin melko pieni vielä, mutta kuitenkin muista, kun nukahdettuaan isä heittelehti rajusti sängyssään, huitoi ja tärisi. Jotain puheen tapaista, sanoista sai vain joistakin selvää ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Se kauhistutti lasta ja pelottikin. Oli pakko ravistella isää hereille ja meni monta minuuttia ennenkuin hän oli tässä maailmassa. Äärimmäisen harvoin hän kertoi joitakin juttuja, mutta hyvin inhimillisiä silloinki. Kauheudet hän piilotti sisälleen ja unissaan kävi niitä läpi.
Kerran jouduin ihan oikeasti kiskomaan häntä jaloista, kun muuten en saanut häntä hereille. Silloin hän pelästyi ja huusi, että miksi sinä lapsi olet täällä keskellä sotatannerta ja kaatuneita on ympäriinsä, viekää tuo lapsi kiireesti korsuun tai muuten hän kuolee. Hänen sotansa jatkuin unissa, jolloin hän kävi unissaan niitä kauheuksia läpi, eikä herättyään tunistanut omaa lastaan.
Luulen, että unien kautta hän pystyi edes jotain purkamaan, mutta mitään henkistä kuntoutusta ei saanut.
Eipä kyllä muutakaan. sillä alkuun hän oli liian terve ja hyvävointinen ja loppuaikoina liian sairas ja vanha. Joillekin kuntoutuksia annettiin joka vuosi - toiset ei saaneet koskaan. Eikä isä saanut muutakaan tukea eikä apuja. Joskus hän tapasi "ruotukaveriaan" ja se näytti piristävän edes vähän. Silloin salaa yritimme kuunnella sotajuttuja, mutta ne ei kuulema sopineet lapsen korville ja he patistivat tenavat muihin puuhiin.
Nykyisin järjestetään kriisiapua jopa onnettomuuden ohi kulkeneille sivullisille. Monasti olen ajatellut, kuinka kipeästi sodasta palanneet olisivat kriisiapua kaivanneet, mutta eihän sellaisesta oltu kuultukaan vielä.
Joskus olen ajatellut, että ulkonaisia vammoja vailla selvinneet ovat vieläkin raskaamman jälkeen joutuneet sodan traumoista kärsimään kuin silmin nähtävien vammojen kantajat.
vaihtanut nimimerkkiäsi HessuI:ksi vai onko joku toinen niin samannäköinen. Tämä ei kuulunut aiheeseen, mutta olin utelias ja kävin katsomassa tietoja sinusta.