Olen tässä tutustunut paljon kyseiseen rotuun ja ihan kyselen että onko kellään tiedossa hyvää ja tunnollista kasvattajaa jolla olisi terveitä ja tervepäisiä koiria.
Vastaukset 1
- sukarita
Sielun Aarre kennel lappeenrannassa kasvattaa ranskiksia ja griffoneita. Itselläni kaksi koiraa joitten kummankin isä on Sielun Aarteen uros. Toisen tytön kasvattaja on kennelin omistaja Marina. Tunnen jokaikisen Sielun aarteen koiran nimeltä ja ulkonäöltä ja näen heitä lähes päivittäin. Voin rehellisesti sanoa, että tässä maassa moni lapsi hoidetaan huonommin kuin Sielun Aarteen koirat. Kaikki koirat ovat palkittuja, terveitä yksilöitä. Tottahan koirillekin vanhetessaan voi tulla kaikenlaisia vaivoja, aivan kuten ihmisille. Koirat viettävät eläkepäiviä kotona, heitä ei suinkaan myydä muualle, kun ei pentuja teetetä. Meidän tytön emo synnytti ensimäiset pentunsa 3vuotiaana. Ei siis heti kun kynnelle kykeni. Vinkkinä voin kertoa, että ranskiksia on tulossa aivan lähiaikoina. Seuraappa Sielun Aarre kennelin kotisivuja, siellä on juuri nyt kuvia viikon vanhoista griffoneista. Sieltä löydät tietoa kennelistä ja sen omistajasta. Suosittelen hyvällä omalla tunnolla, koska tunnen ja tiedän kasvattajan ja kennelin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411907Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7111312- 1011067
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66761
- 33662
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69532Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13528- 78511