Otamme kalusteet pieneltä puusepänliikkeeltä, ja saimme tarjouksen ihan kaappimäärän perusteella. Päätimme laittaa myös kiiltäväpintaisia ovia eikä hinta oikeesti noussut lainkaan, kyllä valmistaja olisi siitä maininnut. Eli pointti on, kusettaako nää suuret ja kalliit keittiöfirmat asiakasta sillä että kiiltävät olis oikeesti kalliimpia vai onko se vain kun se nyt sattuu olla muotia niin rahat pois!
Kiiltävän oven hinta mattaan verrattuna-kusetetaanko kuluttajaa?
rakentaja
3927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Ns. Jälleenmyyjäliikkeillä jotka hankkivat ovensa eri valmistajilta voi olla ovien hinnoissa merkittäviäkin eroja. Mutta puusepät jotka työstävät ovensa itse, pitävät hintatason pienempänä materiaalikulujen osalta. Mutta yleensä laatukin on eri kun vertaa isoihin tehtaisiin. Isoissa tehtaissa ollaan laatutietoisuus viety todella pitkälle ja siksi niille oville voi antaa pitkän takuun. Tämä ei tarkoita etteikö puusepät tekisi hyvää työtä. Tosin tekijöissäkin on eroja.
Kiiltäviä ovia tehdään monella tavalla, jotka johtaa erilaisiin hintoihin. Kiiltävä maali on edullinen, maalattu+lakattu lienee noin +30..40% ja molemmin puolit erittäin kiiltäväksi (=90% peilistä) lakattu luokkaa tuplahinta.
Oletko varma ettei ko.puuseppä ole tehnyt laskuvirhettä tai osta oviaan ns.ulkomailta?
Jos ko. puuseppä pystyy hankkimaan kotimaisia kiiltolakattuja ovia samaan hintaan kuin normimaalattuja niin olen válmis ostamaan rekkakuormallisen itselleni joppaukseen, on meinaan sitten katteet kohdallaan.