Mikään seurakunta ei voi korvata vanhempien aiheuttamaa traumaa, joka lähtee uskonnosta. Syy ei ole seurakunnissa, vaan oma sydän on saanut kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä veitsen viillon sydämeen uskonnon nimissä. Tällaiset traumat ovat huonoja ja hitaita paranemaan ja muistuttaa aina veitsen viillosta, kun joutuu uskonnolliseen yhteisöön, missä näkemyseroja syntyy. Hengelliseen alueen haavat ovat hyvin arkaa aluetta. Haluaisin liittyä seurakuntaa mutta en halua, joutua kokemaan enää koskaan sitä tuskaa jonka läheiset aiheuttivat veitsen iskulla sydämeen ja herkälle hengelliselle alueelle. En tiedä selviänkö koskaan saamistani haavoittuvuus niin paljon, että voisin enää luottaa seurakuntiin. Läheiseni saivat itselleen hyvän elämän eväät, kun viilsivät veitsellä minun sydämeeni avohaavan, sillä he tarvitsivat ihmisen, keneen he voivat sijoittaa kaiken pahuuden, joka on olemassa oikeasti vain heidän omassa mielessään. Tämä oli heidän keinonsa tulla uskoon satuttaa ja tuottaa tuskaa toiselle, koska he kokivat voivansa vapautua kaikesta vääryydestä ja synnistä sijoittaen ne itsestään ulkopuolelle toiseen ihmiseen. He käyttivät minua jonakin Jumalan sijaisena, jonka täytyi ottaa vastaan kaikki henkisen väkivallan iskut ja he myös perustelut sen hyvin itselleen ja vaativat, että minun täytyy olla heidän henkisen väkivallan kohteena, koska se osoitti heidän mielestään rakkautta, kun joku kärsii kaikki mahdolliset henkiset lyönnit, jotka olivat minulle veitsen viiltoja sydämeen. Haluaisin liittyä seurakuntaan mutta en tiedä pystyn siihen koskaan, kun minua on haavoitettua uskon alueella traumatisoivalla tavalla.
Veitsen viilto sydämessä
Yhteyttä
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1522864Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2792550Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.391544Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211222
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.319946Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La60922