Nuoret taistelevat perusoikeuksistaan. Family News

vihalintu

Nuorten täytyy taistella perusoikeuksistaan koska valtion ymmärrys ja hallinnon käsittelyaika ei ole saavuttanut tietoa siitä, mitä on perhe.

Teineissä elää vihaa Pakkoa vastaan. Oinaat, Vesimiehet, Jousimiehet antavat joskus arvokkaita neuvoja, että "ope on väärässä" tai "onpas tyhmä mutsis koska rankaisee..".
Sellaiset neuvot jäävät mieleen Ravuille, Skorpioneille, Härille ja Kaloille, jotka kypsyyttävät heikosta itsetunnosta tahdon voimaansa, että saa täytetyksi ihmisyytensä. Tyttö voikin synnyttää jo klo 15 vuotiaana. Poika voi olla 17-19 vuotiaana valmiina, mutta vanhempien avustuksella. Jopa entisissä kehitysmaissa nyt on buumi, että pakko on opiskella. Se on tendenssi, jota ei poista, mutta käy loppuun. Kun painopiste siirtyi moniväkilukuiseen entiseen kehitysmaahan ja Logiikan Pyhää aalto pyyhkii etelään, niin Pohjoisen Lännen maailman kuva romuttuu sillä aikaa, koska ihminen kadotti käsityksensä siitä, mitä tarkoittaa Oikea Koti. Ihminen on itsenäinen, älykäs. Se on kapasiteetti tiettyä tarkoitusta varten kuten teknologiaa. Uskon että ihmisen historia kulkee aaltomaisesti ja että ollaan nyt tekniikan kohdalla, jossa saatoimme olla aikaisemmin kauan sitten. Tekniikka poissulki luonnollisen perhepolitiikan, niin pä seuraavaksi Suomen Hallitus ja EU, USA:kin tulevat, uskon, pohtimaan, että mitä on terve perhearvo. Lapsi ikävöi vanhempaansa. Lapsi väsyi koulutuksiin, koska koulutus EI anna enää tietoa ja kouluaika valuu hukkaan. Se mihin edellinen sukupolvi on pyrinnyt on täytetty, eikä tietoa tarvitsee toistaa, koska telkkaria katsomalla lapsi tietää paaaaljon varhaisemmassa vaiheessa, että mistä on kyse. Nyt kyseeseen tulee uusi tieto, jota EI opeteta koulussa vielä. Itse edustan Perhepolitiikkaa, koska olen Rapu Horoskoopissa. Huomasin, että perhe on kadoksissa. Sairastin psykoosia klo 19 vuotiaana, mikä on kuulemma yleinen alle 30 v. miehillä, kirjoittaa suomalainen tutkija. Parannuin klo 28 vuotiaana kun sain lapseni. Taiteilijana en mahtunut koulupenkille ja yhteiskuntaankin joten kuten alk. lastentarhasta ja päättyen työmarkkinoihin. Lapsena sairastin vauvana tyrään pariin kertaan jatkuvasta kirkunasta, umpisuolen tulehdukseen ja hepatiittiin, jota toi lasten tarhaan joku ja koko ryhmä vierui kuukauden jatkuvasti laitoksessa. Näin alkoi Lännen lasten hoito politiikka osaltani. Voi verrata menneiden aikojen lasten hoitoon vaihteeksi.

Olen 34 v. eronut valtion käskystä. Lapsiani hoitaa valtio. Vierasperäistä vaimoani hoitaa valtio, ellei kyttä. Minua tahdotaan potkia vuokratalosta. En pelkää kylmää. Puoli vuotta meni eron jälkeen ulkosalla eikä ketään kiinnostanut. Vaimoa suojeltiin ja miestä tapettiin. En pelkää kylmää koska Suomessa saa ilmaista ruokaa ja vaatteita. Kiitos. Mutta en saisi rakentaa Hökkelitaloa sinne, minne huvittaa. On pakko siis olla koditon. Taloa ei voi vallata. Huom en ole joutumassa vielä minnekään kodittomaksi, mutta maalailen tilannetta. Ei ole myös eka kertaa kun vuokraaja häädetään parin asumisvuoden jälkeen kadulle, eikä siksi, ettei olisi häiriötä, vaan siksi, että Suomen yrittäjät tahtovat vaihtelua. Suomi ei pidä kangistuksista. Minusta silloin Hökkelikylä on välttämättömyyttä, että itse rakentaa talonsa jätteestä. Taiteilijana se olisi ainutlaatuinen kokemus apurahoineen, jota en ole vielä koskaan saanut, koska olen maahanmuuttaja.

Lappiin muuten tiedoksi, että kannattaa jättää rautatieasemien ovet auki talvellakin varmuuden vuoksi, koska ei ole muuta paikkaa, minne suojautua kylmältä. Ihminen voi kuolla eikä kukaan paikallinen avaa ovea. Vierasperäinen ei tiedä paikkoja ja on täysin vaarassa. Sama asia on Helsingin Rautatieaseman kohdalla, että se sulkeutuu määräajaksi yöllä. Silloin on joitakin ratkaisevia tunteja pakkasella. Kun on väsyä, kipua, vilua, nälkää, niin pari tuntia voivat tappaa. Silmieni edessä nuori tyhmärohkea huumeiden ensialkujainen täräytti aivojaan, eikä kukaan edes älynyt auttaa, koska oli aamu ja ilma on raskas, ettei älyä näkynyt olevan kenelläkkään. Kenties aktiivinen yö tuo kaupunkiin apatiaa. Kaikkia tilanteita EI voi suunnitella, siksi pitää olla Hätäkeino. 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva matalakynnyksinen paikka keskustassa on Pakko olla. Se pelastaa henkiä. 24 h. Deli, Siwa ei ole matalakynnyksinen, koska oletetaan, että asiakas maksaa rahaa ja kaupassa on kyltti, että asiaton oleskelu niin kuin kielletty, jos muisti ei erehdy teksistä. Ja Suomessa on kylmää. Kodittomalla elämä voi olla täpärällä. Ei enää talvikuolemia!! Seuraavasta talvesta luvattiin edellista kylmempi. Herätys! Ja mitä Pohjoiseen kuuluu, jossa oma rakas sosiaalitoimisto leikkaa köyhien rahoja rasismiin, egoo ym. vedoten. Rikollista. Tai se, että sosiaalitoimisto vei minulta lapseni, vaimoni. Kuka voittaa?

Pehmeäarvoiset nuoret ovat fyysisesti valmiita perheen perustamiseen, mutta he tarvitsevat neuvoa, vanhempien tukea aika paljon, mutta aikuisilta puuttuu täysin perhekäsitys tuotanykyään. Siksi pehmeäarvoiset eivät osaa olla yhteiskunnassa

2

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalintu

      jossa taivaalla sen lisäksi paistaa kovaarvo Aquarius. Sellaiset pehmeät mies ja nais "lehmät" ovat kadoksissa, masentuneita, vankiloissa, sairaaloissa, hautausmaalla ym. Nyt pehmeät zodiakit tarvitsevat hyvinvointia mitä on rakennettu jo tähän asti. Kansalaispalkka ja oikean tiedon perille saattaminen ovat tärkeitä asoita heille. Jos he tahtovat perustaa perheen ennen klo 18 v. niin pitää sallia. Oikeassa ovat Rakkaat Naisemme, että ovat hajottamassa yhteiskunnan kovettuneita kalamiesajan lakeja kun kerran naisessa on suhteellisuutta enemmän, mitä miehessä ja se on oikein, sillä nyt puhuu Sydän, eikä Järki. Sydän sanoo, että teini ei opi koulussa muuta kuin Seksiä. Teini tahtoo seksiä ja teini ottaa seksiä. Mitä asialle tehdään? Toiset kun ovat kuin vetonauloja!

      Toisin sanoen, yhteiskunnassa ei ole mitään vikaa, mutta pitää jakaa palikoita minne ne kuuluvat, koska jotkut ovat omineet ne itselleen tai palikat ovat jääneet toisille vain... Pitää muistuttaa jakaa.

      Nuorten pitää saada tietää mitä on synnytys. Pehmeä arvo tahtoo synnyttää ja kova arvo ehkä seikkailla lisää. Ei siis ole kypsä sitoutumaan vaikka päässä olisi paljon järkeä muuten. Pehmeä arvo ei ole tyhmempi, mutta sillä on enemmän tarvetta, jota pitää hoitaa oikealla tavalla. Ilotyttö ei ole ratkaisu vaan rakkaus. Pitää antaa Rakkauden kukkia. Nuori on ihminen ja tietää itse mitä jää paitsi. Pitää siis kohdistaa nuorelle hänen etsimänsä tietoa, siis edistää tiedon haussa. Mitä ovat perhe arvot? Mitä on luonnollinen synnytys? Orgasmi synnytys? Rintaruokinta? Miten avioliittoa pidetään? Mitä on Rakkaus? Vauvojen hoitaminen. Oma paikka asua. Stressitön vanhemmuus ja rauha. Muut. Ne ovat tärkeitä arvoja, joita ilman ei voi elää. Ymmärtääkö sellaisen yhteiskunta? Onneksi Suomi ei ole yliiso, että huuto kuuluu Eduskuntaan.

    • vihalintu

      Kymmenisen kertaa olen käynyt kysymässä puhelimessa ex vaimoltani ja sosiaalitoimistolta ja muuten istumassa odottamassa, että voinko tavata perheeni. Vaimoni kieltäytyi, sosiaalitoimisto velehteli, kukaan ei moikkanut.

      Asun eri paikkakunnalla ja kysyin paikkakuntani sosiaalitoimistolta, että voinko tavata perheeni, niin naistyöntekijä neuvoi kysymään Käräjäoikeudelta, joka ei vastaa sekään. Sinne lähetin pohdintani Suomen sosiaalipolitiikasta ym.

      Seinäjoki joka tappoi perheeni Ähtärin kanssa (Janne Pajaniemi, muut) vielä tahtoivat "siivota" jälkeensä, mutta ei tuntunut kivalta tappaa koditon. Nytkin on pyrkimyksiä nähdä miesryssää kodittomana. Seinäjoki jää ajan kanssa taakse, vaikka voi tulla yllätyksiä, koska alue on myös hallinnollisesti orientoitunutta. Kuka sitten on miehen puolella kun viranomainen ei ole miehen puolella.

      Kohdallani on 4-5 sosiaalipoliittista ajankohtadilemmaa odottamassa ratkaisua, jos ovat odottamassa. Se tiettää pitkää Suomen sisäistä oleskelutuomiota, että ollaan vain, unohdetaan perheemme, odotetaan, emme edes nai naisia.

      Naisella kun vielä oma menneisyytensä tapetilla. Ja kun nainen ei ole hyvätahtoinen miehelle!!


      :-)

      Ajatelkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe