päiväkodin tauot

zuppaduu

Miten voi ollq mahdollista että päiväkodin tätien työajalla 7.39 h on vain yksi 12 minuutin tauko? Siis syöminen tapahtuu ryhmässä jolloin olet jatkuvasti paimentamassa lapsia ja neuvomassa, pilkkomassa ruokaa ja ohjeistat siinä ruoka suussa? Luulisi että henkilökunta jaksaisi paremmin jos saisivat pitää taukoa vaikka silloin kun lapset nukkuvat.. Mutta ei. Silloin ollaan suunnittelemassa, valmistelemassa tai kokouksessa. Ajattelin nostaa tästä keskustelua kun monet moittivat sitä jos työntekijät juttelevat sitten pihalla. Oma kokemus on se että päivän aikana on niin kiire ja päivät tupattu täyteen ohjelmaa ettei siinä kyllä ehdi työkaverille kun sanoa huomenta. Pihalla katsotaan kyllä silmä tarkkana mitä lapset touhuaa, puututaan ristiriitoihin ja seurataan pystyykö lapset itse selvittämään tilanteen... Jne.
Onko työntekijöillä oikeus silloin jutella jotain omiakin asioita kun kahvitauoilla kukaan ei edes ehdi istua samaan aikaan? Miksi on niin hirveä kiire että joutuu jatkuvasti hoputtamaan lapsia että nyt reippaasti jotta ehditään sinne tänne ja tuonne.. Ja pakko ehtiäkin saamaan lapset ulos ja pukea siinä samalla itse ettei pihalla synny laitonta tilannetta.
Päiväkotien ryhmät on niin suuria että itse uskon ja moni tutkijakin, että ne alkavat olla haitaksi lapsille melun, ajanpuutteen ja hellyyden puutteen vuoksi. Kaikki hoidetaan liukuhihnalla vaan reippaasti eteenpäin.. Tervetuloa päättäjät seuraamaan päiväkodin meluista ja sekasortoista sekä kehittävää arkea, jossa työntekijät ovat jatkuvasti sairaana ja väsyneitä. 8 tuntia päivässä liukuhihnaa melussa ja kaaoksessa ja palkka huimat 1500-2000 euroa. Että ei ne sh:t nyt niin huonossa asemassa kuitenkaan ole!
Ottakaa kantaa työntekijät ja vanhemmat.

11

8887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uttra

      Niin se vaan menee että taukoja ei ole kun tosi harvassa ja silloinkin pikaiseen. Aina pitää tehdä jotain tai vahtia niitä jotka eivät nuku. Useinmiten kahvikuppi on kourassa touhun keskellä ja vessaan pääsee joskus sitten kun ehtii. Lapsia ja hommia todellakin liikaa suhteessa hlökuntaan. Sijaisia ei saa ja mennään vielä vajaamiehitykselläkin. Monesti niin riskillä että itteäkin hirvittää.

    • P.p.h

      Entäpä sitten perhepäivähoitajat. He ovat lapsiryhmänsä ainoa aikuinen, sekä myös huolehtivat siivouksesta ja ruokahuollosta. Työajaksi ei todellakaan riitä tuo 7.38 kyllä se on 10-12h kaikkine ruoanlaittoineen ja siivouksineen, saako koko ajasta palkkaa no ei todellakaan! Kyllä päiväkodissa vielä jotain tienaa verrattuna kunnalliseen perhepäivähoitajaan. Itse ainakin valmistan ruoan jo aamulla ennen hoitolasten tuloa, koska muuten se aika on pois ulkoilusta. Eikä tässä ammatissa aina ole juttukavereita, toki silloin jos ja kun toisia perhepäivähoitajia sattuu tulemaan samaan puistoon, tauoista puhumattakaan jos sattuu ryhmässä olemaan huonosti päikkäreitä nukkuva lapsi taukoja ei ole koko päivänä(koettu on tämäkin).

    • heihaloooooooooooooooo

      Hei halooooooooooooooooooo... se piväkoti on heidän työpaikka!!! Ei siellä laiskotella. Meneppä vanhustentaloon tai sairaalaan ja katoppa onko heillä yhtään vapaata päivässä. EI OLE, EIKÄ OLE KOTIAPALVELUVÄELLÄKÄÄN1

      Heillä on jopa matka toiseen paikkaa se aika tyaikaa eikä sitä edes lasketa tyäaikaan.

      PÄIVKOITI ON TYÖPAIKKA EI SIELLÄ PIDÄ TYÖNTEKIJIÖIDEN VAATIA MITÄÄN VIIDEN TUNNIN TAUKOA!

    • Pauliina.Niska

      No ei sitä muissakaan töissä laiskotella!!! Töissä kuuluu tehdä töitä eikä lorvia!

      • nuukuuskunniaan

        Oletko koskaan ollut töissä? Ilmeisesti et, koska et ole kuullut lakisääteisistä tauoista.
        Yhä pienemmällä työntekijämäärällä tuotetaan hyvinvointipalvelut ja maksetaan verot. Ei ihme, että taukoja ei pysty pitämään.


      • Pauliina.Niska

        Pyöritän omaa yritystä ja olen ammattitaitoinen ja erttäin suosittu bloggaaja. Ehkä käyt jossain suojatyöpaikassa missä ei tiedetä kunnon työnteosta jos ehtii laiskotella pitkin päivää. Oikeissa töissä on tulostavoitteet ja niiden mukaan mennään eli töitä paiskitaan tauotta.


      • Anonyymi
        Pauliina.Niska kirjoitti:

        Pyöritän omaa yritystä ja olen ammattitaitoinen ja erttäin suosittu bloggaaja. Ehkä käyt jossain suojatyöpaikassa missä ei tiedetä kunnon työnteosta jos ehtii laiskotella pitkin päivää. Oikeissa töissä on tulostavoitteet ja niiden mukaan mennään eli töitä paiskitaan tauotta.

        Sä et oo varmaan päivääkään ollu missään teollisuudessa,tai lapsien 20päisen lapsilauman keskellä töissä. Ei niissä ole urakkapalkka,eli kuuluu tauot.Tuskin siivojat haluaa siivota sun kusia ja paskoja lattioilta työpisteeltä,kun ei ole taukoja?Tiedäthän että uupuneena virheet lisääntyy.Ja toivottavasti sulla ei ole ulkopuolisia töissä,kun olet orjapiiskuri,ja maksat varmaan vitun huonoo palkkaakin.


    • kylläniillä

      taukoja riittäää; toisin kuin päiväkotien siivoojilla/ laitoshuoltajilla,
      eipä paljon työt paina kun lapset ovat nukkumassa, ruoastakaan
      päiväkodin lastenhoitajat eivät maksa täyttä hintaa vaan verotusarvon.. orjatyövoimana käytettävät siivoojat joutuvat maksamaan täyden hinnan ruoastaan ja ovat eriarvoisessa asemassa päiväkodeissa; kunnat/ kaupungit rikkovat täten työntekijöiden tasavertaista kohtelua mm. päiväkodeissa-

      • uttra

        Ehkä ideaalissa päiväkodissa riittääkin...vaan valitettavasti ei suinkaan kaikkialla. Ruoan syöt jos ehdit kaikelta muulta jos ehdit, vessaan pääset joskus, päikkäriaikaan et taukoa saa kun kaikki eivät saa/halua tms nukkua ja siis täytyy vahtia senkin lepoajan. Mikäli saat sen hikisen tauon,se menee kirjallisiin töihin tai palaveriin. Voi mennä päivä klo 8-16 siten että yhtään taukoa et saa jos mukaan ei lasketa sitä 5min pikavessaa. Päiväkodin hlökunnalla ylipäätään ei tuppaa taukoa olemaan, oli hoitaja tai siistijä. Tasavertaisuus menee kaikilta ja ainainen sopimusrikkomus kun siinä olevaa taukoa edes kahvikupin verran ei saa. Muuten, jos ruokaa ei syö valvontana, se maksaa meillekin paljon. Valvontaetu on asia joka vaihtelee paljon kukaa saa sitä käyttää.


      • tauonsaaaina
        uttra kirjoitti:

        Ehkä ideaalissa päiväkodissa riittääkin...vaan valitettavasti ei suinkaan kaikkialla. Ruoan syöt jos ehdit kaikelta muulta jos ehdit, vessaan pääset joskus, päikkäriaikaan et taukoa saa kun kaikki eivät saa/halua tms nukkua ja siis täytyy vahtia senkin lepoajan. Mikäli saat sen hikisen tauon,se menee kirjallisiin töihin tai palaveriin. Voi mennä päivä klo 8-16 siten että yhtään taukoa et saa jos mukaan ei lasketa sitä 5min pikavessaa. Päiväkodin hlökunnalla ylipäätään ei tuppaa taukoa olemaan, oli hoitaja tai siistijä. Tasavertaisuus menee kaikilta ja ainainen sopimusrikkomus kun siinä olevaa taukoa edes kahvikupin verran ei saa. Muuten, jos ruokaa ei syö valvontana, se maksaa meillekin paljon. Valvontaetu on asia joka vaihtelee paljon kukaa saa sitä käyttää.

        kun ilmoittaa esimielle et "moro", hoida hommat;
        näin olen menetellyt viimeiset 5 vuotta ja hyvin
        on toiminut vaikka keskaria on puolin- ja toisin
        näytelty-


    • Anonyymi

      Tauot kunniaan! Ne edistävät työhyvinvointia ja -jaksamista. Kannattaa vaatia ja pitää niistä kynsin hampain kiinni. Toisaalta olen hoitoalalla huomannut, että kaikki eivät osaa taukoja pitää, vaikka mahdollisuus olisi. Kuljetaan paperit kainalossa kiireisen näköisenä. Pitää priorisoida. Joskus riittää lyhyempikin tauko, mutta itseään ei pidä uhrata. Kannattaa jättää ne ei-niin-tärkeät työt vähemmälle.

      Päiväkodissa voimme omalla työllämme vaikuttaa ympäristön viihtyisyyteen. Oma strategiani on pyrkiä tekemään lepohetkistä rauhallisia yhden kasvattajan hetkiä. Tällöin vapautuu aikaa tauoille, suunnittelulle, palavereille ym. Rauhalliseen lepohetkeen ja toimintakulttuuriin pääseminen taas edellyttää suunnitelmallista ja aktiivista toimintaa aamupäivisin: läsnäoloa, vuorovaikutusta, ohjattua toimintaa... Lapset oppivat kuuntelemaan ja tietämään, mitä heiltä odotetaan. Lasten itseohjautuvuuden kasvu helpottaa työntekijöiden taakkaa. Se vapauttaa heitä paitsi ryhmän ulkopuolisiin töihin, myös ideoimaan toimintaa laajemmin kuin vain työvuoropuljaukseen ja seuraavasta päivästä selviytymiseen.

      Rakenteet pitää kylläkin olla kunnossa ja sijaisia saada silloin, kun tarve vaatii. Tämän toteutuminen voi olla hankalaa yksityisissä hikipaja-bisnes-päiväkodeissa. Se on erikoista, että sama työ voi olla todella rankkaa tai todella palkitsevaa! Toivoisin enemmän julkisuutta sille, että varhaiskasvatus voi olla todella palkitsevaa (en puhu rahasta) ja mielekästä työtä!

      T. Intohimotyöläinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe