Miten lisää lihasta?

Lihastalisää

Miten saisin vahvistettua koiran etupään lihaksia (niska,kaula,lapa,rinta yms.)? Takapään lihaksisto on hyvässä kunnossa, mutta etupäässä lihasta ei ole nimeksikään.
Koira pääsee juoksulenkeille, uimaan sekä liikkumaan paljon erilaisessa maastossa, kaikki lihas vain kertyy taakse. Koirasta huomaa selkeästi, ettei lihakset ole aivan tasapainossa, mikä on aiheuttanut sille esimerkiksi selkään ja takajalkoihin ylimääräisiä jumeja.
Mikä neuvoksi?

11

2302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outokoira

      No kai nyt ikä vaikuttaa, eli minkäikäinen on ja rotuinen. En tosin ole tuollaisesta kuullut koskaan ennen.

      • Lihastalisää

        4vuotias cockerspanieli. Ennen oli edessäkin lihasta mutta jostain syystä ei enää.


    • Voiskotämäauttaa

      Opeta koirasi kaivamaan maasta myyriä. Maan kuopsuttaminen vahvistaa etutassuja ja muita toivomiasi alueita kummasti. Ja tämän päälle koissu saa vielä aitoa luomulihaa itse hankkimanaan, joka pienentää siis ruokintakulujasi merkittävästi.
      Meidän piski veti niitä nuorempana maasta ja ojanpientareilta vähintään kolme kappaletta joka lenkillä(yht.9-12kpl). Nyt vanhempana alkanut saaliit vähetä ja mielenkiinto sen myötä.

      • Lisäälihasta

        Tuo saattaisi auttaakin! Koira pitää kaivamisesta kovasti, ei vain ole mielessä käynyt että sekin vahvistaisi lihaksia vaan aina on kielletty kaivaminen. Ei kielletä enää!


    • koertelinje

      Dobo on kanssa yksi. Meillä tehdään monipuolisesti kaikkea niin lihaksetkin on koko kehon mitalta kehittynyt. Ruokavalio on puolet lihaa ja puolet laadukasta nappulaa.

    • Siis lihakset hävinneet? Silloin se on eläinläkärin ja/tai fyssarin paikka. Jotain vialla voi olla, ei ne lihakset muuten häviä.
      Eli ensin tsekkaus mitä vialla, tai mistä johtuu lihasten häviäminen/puute.
      Kun on varmistettu, niin sitten vasta aletaan treenaamaan, riippuen mitä.

    • lihaspuoli

      Aika oudolta kuulustaa.Kannattaa tosiaan lekurilta kysyä,ja mieti valmiiksi, että koska oieet alko.Eihän se normaalia ole,että lihakset vaan katoaa, puolikkaasta koirasta.

    • tasapainoton

      Mitenkähän saisi koiran kaivamaan. Mitteli, 2,5v, uros, on etupäästä huonolihainen, takasista löytyy kyllä, koska pomppii mielellään pystyyn, kävelee kahdella jalkaa, usein monta metriä ja monta kertaa päivässä. ja lenkillä ollessaan potkii joka pissatipalle isot merkit, ennekaikkea takajaloillaani, eli käyttää takajalkojaan huomattavasti tarmokkaamin kuin etupäätä

      • Voiskotämäauttaa

        Etsi aluksi jostain tienpenkalta sellainen myyrän tekemä multakasa ja kehota katsomaan sitä ja haistamaan. Kiinnostus voi lähteä jo siitä. Voisit myös itse tonkia sitä kasaa alkuun ja näin edesauttaa asiaa. Ellei myyränhaju ala kiinnostaa jo tuossa vaiheessa niin voisit etsiä siitä multakasan keskeltä sen pesän suuaukon ja tarvittaessa vaikka pudottaa sinne namin. Jos kaivaa sieltä myyrän, anna pitää ja syödä se. Se on luonnonravintoa parhaimmillaan.

        Voi olla että myyrästys ei koissua ala lainkaan kiinnostaa, mutta namit kyllä, niin silloin ehkä voisit kehittää omalle pihalle tai vaikka metsikköön alueen johon kairaat reikiä(vaikka puukepillä tai isolla meisselillä) ja tiputat nameja sinne. Ja sitten vaan koiruus kaivamaan ne esille. Ja mikään ei tietysti estä kanniskelemasta kepakkoa mukana lenkillä ja tehdä aina välillä sopivaan paikkaan kolo jota kaivaa.


      • En kyllä välttämättä antaisi myyriä kaivaa, saati itse menisi näppeineni tai muuten avittamaan. Myyrät levittää myyräkuumetta, mikä saattaapi olla aika ikävä...
        Jos nyt haluaa opettaa koiransa kaivamaan jostain syystä, niin vaikka esim. namilla, kuten jo mainittiin.


      • Voiskotämäauttaa
        molossi kirjoitti:

        En kyllä välttämättä antaisi myyriä kaivaa, saati itse menisi näppeineni tai muuten avittamaan. Myyrät levittää myyräkuumetta, mikä saattaapi olla aika ikävä...
        Jos nyt haluaa opettaa koiransa kaivamaan jostain syystä, niin vaikka esim. namilla, kuten jo mainittiin.

        Aika huoleti voisit antaa. Jos siitä koiralle jotain haittaa olisi se olisi tolla mun piskillä kyllä takuulla jo osunut kohdalle. Tähän mennessä ainoa haitta on ollut ne muutamat kerrat kun koissu on yön aikana yrjönnyt iltalenkillä saamansa saaliin puoliksi sulaneena olohuoneen persialaismattolle tai muuhun yhtä "toivottuun" paikkaan. Joko täällä pk-seudun laitamailla ei myyräkuumetta ole tai sitten on vaan ollut meillä satumainen tuuri. En oikein usko kumpaankaan sillä lottovoittokin on vielä saamatta.

        Mutta toki, ne namit....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      888
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe