Koira on ylijalostettu vaarallinen sekasikiö

Koira ei ole Jumalan luoma. Koira on ihmisen vuosisatojen mittaisen fasistisen jalostustoiminnan hirveä lopputulos. Ihminen on muokannut alunperin susista eläimiä omiin käyttötarkoituksiinsa: tappamaan, vainuamaan, lemmikiksi, koriste-eläimeksi.

Hirveys kulminoituu koristekoirissa, joilla on hirveitä sairauksia alkaen homehtuneista ihopoimuista ja tukossa olevista hengityselimistä (kuonot). Osa näiden rodunjalostuksen tuottamista epäeläimistä on kielletty, mutta esimerkiksi luonnehäiriöisiä, mielenvikaisiksi jalostettuja rotuja kulkee yhä keskuudessamme. Ne ovat yhtä vaarallisia ja arvaamattomia kuin sudet, mutta niiden mielisairaat isännät ja emännät antavat niiden kulkea lainvastaisesti irrallaan.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihminen asettaa silloin itsensä Jumalan paikalle kun hän jalostaa eläimiä mieleisekseen, usein pahan välikappaleiksi. Yksiselitteisesti sellainen ihminen on suuri syntinen. Hänen pitäisi luopua koirista ja mennä jonkun oikeassa uskossa olevan papin tykö ja rukoilla apua, ettei hän joutuisi kadotukseen.

Äänestä

Jos koira ei ole Jumalan luoma, se on sen toisen tyypin keksintöä, jolla on hiilihanko kädessä.

Äänestä
  • Aloituksessa sanottiin ihan selkeästi, että rakit on jalostettu sudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uytuerui kirjoitti:

Koira ei ole Jumalan luoma. Koira on ihmisen vuosisatojen mittaisen fasistisen jalostustoiminnan hirveä lopputulos. Ihminen on muokannut alunperin susista eläimiä omiin käyttötarkoituksiinsa: tappamaan, vainuamaan, lemmikiksi, koriste-eläimeksi.

Hirveys kulminoituu koristekoirissa, joilla on hirveitä sairauksia alkaen homehtuneista ihopoimuista ja tukossa olevista hengityselimistä (kuonot). Osa näiden rodunjalostuksen tuottamista epäeläimistä on kielletty, mutta esimerkiksi luonnehäiriöisiä, mielenvikaisiksi jalostettuja rotuja kulkee yhä keskuudessamme. Ne ovat yhtä vaarallisia ja arvaamattomia kuin sudet, mutta niiden mielisairaat isännät ja emännät antavat niiden kulkea lainvastaisesti irrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu