naamiopelle

Näkikö kukaan torstaina illalla naamiopelleksi pukeutunutta heppua kirveen kanssa heilumassa jukolan koulun lähellä?
9111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo hauska heppu

Äänestä

En nähny mutta oli pelottava iha omin silmiin arvioituna

Äänestä

https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/tahallinen_pelottelu_pelleasussa_kaupungilla_on_rikos_52864

Tahallinen pelottelu pelleasussa kaupungilla on rikos
20.10.2016Helsinki

Helsingin poliisille ilmoitettiin eilen kaksi tapausta, joissa pelleasuun pukeutuneet henkilöt olivat liikkuneet kaupungilla - kuvailujen mukaan täysin ihmisten pelottelutarkoituksessa. Pelleasuisista pelottelijoista tuli Helsingin poliisille havaintoja eilen illalla noin yhdeksän aikaan Vesalasta ja aiemmin myös Mäkelänkadulta. Lisäksi poliisilla on tiedossa yksittäistapauksia myös muualta Suomesta.

Ihmisten pelottelu pelleasuissa on rantautunut ilmiönä Eurooppaan ja Suomeen Yhdysvalloista. Suomessa pelleasussa pelottelu yleisellä paikalla voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

- Suomessa yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä, rikoskomisario Heikki Sandberg sanoo viitaten järjestyslakiin.

- Poliisi suhtautuu tällaiseen rikosilmiöön vakavasti. Poliisi ottaa jatkossa tällaiset pelleksi pukeutuneet pelottelijat kiinni ja rikoksesta voidaan langettaa useita päiväsakkoja. Vakavammissa tapauksissa saatetaan puhua jo esimerkiksi laittomasta uhkauksesta tai jopa vakavammista rikosnimikkeistä, jolloin kyseeseen voi tulla jo vankeusrangaistus, Sandberg jatkaa.

Sandberg viittaa siihen, kuinka ilmiö on saanut pelottelun lisäksi myös ikävämpiä piirteitä: Tuusulan tapauksessa klovniksi pukeutuneella henkilöllä oli silminnäkijöiden mukaan mukanaan myös moottorisaha. Helsingin yksittäistapauksissa on poliisin tietojen mukaan ollut toistaiseksi kyse ihmisten pelottelusta ilman mitään kättä pidempää.

- Vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty. Tällaisia esineitä ovat muun muassa teräaseet, rikotut lasiesineet ja muut näihin rinnastettavat viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvat esineet, sekä patukat, ketjut, jouset, vaijerit, kaapelit, pesäpallomailat ja muut näihin rinnastettavat lyömiseen soveltuvat esineet, Sandberg listaa.

- Mikäli tekijät ovat alle 18-vuotiaita, voi poliisi ilmoittaa tapauksesta lastensuojeluviranomaisille ja vanhemmille. Vanhempien kannattaakin ottaa asia puheeksi nyt jo etukäteen kotona, Sandberg muistuttaa.

Poliisi muistuttaa, että uhkaava käyttäytyminen ja muiden kaupungilla pelottelu saattaa koitua myös pelottelijalle kohtalokkaaksi.

- Ihmisten pelottelu naamioituneena ei ole järkevää myöskään siksi, että joku saattaa hätävarjeluna lyödä naamioitunutta pelottelijaa tai tehdä jotain muuta vakavampaa hätävarjelun nimissä. On siis aika lopettaa tällainen pelleily, ennen kuin se kunnolla alkaakaan, Sandberg painottaa.

Poliisi neuvoo soittamaan hätäkeskukseen 112, mikäli näkee vastaavia tapauksia kaupungilla. Henkilöistä kannattaa ottaa tarkat tuntomerkit ylös.

Äänestä

Miten kävi Jukolan koulun kavaltajarehtorin käräjillä, vai tyytyikö kaupunki jälleen vain kehumaan tämän esimerkillistä toimintaa työssä kuten koulutoimenjohtaja aiemmin?

Äänestä

Nyt sxxtana täälläkin! Tavattaessa, miten näihin tulee suhtautua? Onko nämä kakaroita vai häiriintyneitä aikuisia? Tuleeko suorittaa "kansalaispidätys" ja hälyttää virkavalta paikalle vai pelotella takaisin, jotta klovni lähtee pakoon?

Äänestä
  • Isis-terroristin kenraaliharjoituksia, veikkaisin.

    Äänestä

Eiks tollasia pellejä heilu siellä muutenkin?

Äänestä

Toivottavasti ei tulis ainakaan jukolassa, tai muuallakaan meikän tielle yhtään pellejä pelleilemään.Ihan sama vaikka olis mukanaan 10 kirvestä ja sahaa.
Mulla ei meinaan riitä yhtään huumori tälläisiin somesta apinoituihin, laumasieluisten median manipuloimien älykääpiöiden pelle, tai muille villityksille.Olen kyllästynyt aivottomiin, netistä typeriä villityksiä apinoiviin tyyppeihin.Kytätään netissä mitä milloinkin on maailmalla tehty ja sitten matkitaan ja toistetaan sitä niin kauan, kun löytyy netistä taas uutta apinoitavaa.Ei ajatella hetkeäkään, onko näissä jutuissa järjenhäivää.Voi prrkele tätä pellejenmaailmaa!
Voi olla näille pelleille ihan itselleenkin vaarallista tämmöinen pelleily, koska kaikki ei tosiaankaan siedä älytöntä villitystä.

Äänestä

Se oli palefacen pelle jahtaamassa natseja. Kyllä niin tyhmä kommari sekin on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


someilmiö kirjoitti:

Näkikö kukaan torstaina illalla naamiopelleksi pukeutunutta heppua kirveen kanssa heilumassa jukolan koulun lähellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu