Pakkotöihin PIENEMMÄLLÄ palkalla kun tuki

Pakko ottaa vastaan töitä joiden palkka on pienempi kuin työttömyystuki!

OIKEUS- ja työministeri Jari Lindström (ps) esitteli torstaina lakiesitystä, jolla työttömiä aiotaan aktivoida työnhaussa.

Esityksen mukaan työttömällä olisi kolmen kuukauden ammattitaitosuojan päätyttyä velvollisuus hakea ja ottaa vastaan kokoaikatyötä, josta maksettava palkka olisi pienempi kuin hänelle maksettava työttömyyskorvaus.

Jos lakiesitys menee läpi, työstä kieltäytymisestä rangaistaisiin: korvaukseton aika eli karenssi pitenisi.

Esitetyillä muutoksilla hallitus pyrkii ohjaamaan työttömiä töihin yli 80 kilometrin päähän, joka nyt on ns. työssäkäyntialueen raja.

Välillä pitäisi siis ottaa vastaan ja tehdä muutakin kuin oman alan töitä kotipaikkakunnalla, muuten korvausta leikataan.

Lisäksi työttömän pitää osallistua kolmen kuukauden välein haastatteluun, jossa tarkistetaan työtilanne ja aktiivisen työnhaun aste.

SoS-hallitus on nyt liikkeellä omalla lakiesityksellään.

Työryhmässä kuitenkin nousi esille asia, joka saattaa kaataa koko hankkeen eduskunnassa.

Oikeusministeriön suunnasta oli esitetty pohdinta, että työttömän aktivointitoimet eivät ehkä läpäise perustuslain takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Jos syrjäseudulla asuvalla työttömälle ei yksinkertaisesti ole mitään töitä tarjolla missään, joutuuko hän silti rankaisutoimenpiteiden kohteeksi?

Aiotko mennä töihin jopa satojen kilometrien päähän?

Töihin josta saa paljon vähemmän palkkaa kuin työttömyystukesi on?

Eli käteen jää matkakulujen jälkeen paljon VÄHEMMÄN?
30110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ja toisinpäin ajateltuna , mihin kukaan ihminen tarvitsee kuukaudessa yli 2000e ? Kohtuullistamista rikkaiden elämäntapoihin , kiitos ja Suomen kurssit nousuun . Koti, terveellinen ruoka ja liikunta kaikille mahdolliseksi ja sitten vasta katsotaan ihmisten rakentelemia tarpeita ja niiden hoitamista koska jos on pakko olla kaikkea niin kertoohan se jo lapsuudenajan kokemuksista jotakin .

Äänestä
  • Kannatan palkkakattoa ja eläkekattoa! Toivottavasti saadaan Suomeen katot tuloille!

    Äänestä

  • gsdffdb kirjoitti:

    Kannatan palkkakattoa ja eläkekattoa! Toivottavasti saadaan Suomeen katot tuloille!

    Minustakin se olisi järkevää. Ei tätä jakamista kurjalistoon ja vauraahkoihin ja pikkuiseen rikkaiden kerhoon. Kaikille suunnilleen riittävä toimeentulo, kaikki mukaan rakentamaan yhteistä maata.

    Äänestä

En voi mennä yli 80 km päähän töihin, ei ole autoa eikä ajokorttia ja julkisilla ei pääse, kun ne kulkee joskus ja jouluna.

Äänestä
  • Luuletko että niitä kiinnostaa?

    Sehän on vaan hyvä koska tarkoituksena on saada kaikille karenssia!

    Heti kun ne saa tietää ettet pääse töihin autolla, sulle tulee monta työhönosoitusta mahdollisimman kauaks ja hankalaan paikkaan jonne ei pääse muutakun omalla autolla, jotta 100 varmasti kieltäydyt ja ne saa lätkästä sulle karenssia.

    Veronmaksajien rahaa säästyy kun mahdollisimman moni joutuu karenssille.

    Äänestä

  • Juurikin näin. Ketään ei kiinnosta se seikka että pääsetkö sinne työpaikallesi vaiko et. Ainahan voi muuttaa! Ja sille ei te-keskus tunne estettä vaikka olisit perheellinen. Myöskään se että et tienaa siellä 160 km. (320 km. edestakas) työpaikallasi kuin nippanappa ruokasi ja bensat sinne niin että vuokraan ja auton korjauskuluihin ja muuhun elämiseen ei enää rahaa jääkään. Sekään ei merkkaa mitään. Yhtään mitään.

    Ja puhu nyt kokemuksen rintaäänellä. On kokemusta meinaan kummastakin. Ekasta otin heti suosiola karenssin koska ei mitään mahkuja lähteä jo valmiiksi maksetusta lainattomasta talosta asumaan vuokralle mihin ei taloni takia saisi mitäön vuokratuksia. Palkka paska joten ei sekään antanut intoa asiaan.

    Toisesta se sitten kuin ikään vain napsahti päälle koska auton hajottua ei sitä rahatta korjattu eikä yleisillä päässy perille säädyllisessä ajassa että olisi ollut mitään järkeä jatkaa paskassa paikassa olemista orja palkalla...

    Näin minulla. En uskalla edes ajatella millaisiin orjahommiin sitä tullaa työttömiä kohta laittamaan eikä palkanmaksuta ole mitään väliä. Sinähän käyt osoitetussa työpaikassa vaikka lainarahalla! Näin sen valtio ainakin ajattelee...

    Äänestä

Missä niitä töitä nyt sitte on?
pääseekö myös yli 60 vuotiaat töihin?

Äänestä
  • Kyllähän tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon, vain palkan maksajista on pulaa!

    Voin antaa sulle vaikka heti töitä, esim. lehdet pitäisi pihalta haravoida, kohta pitäis aurata ja hiekottaa piha, ymv., kunhan sulle riittää 1 euron tuntipalkka?

    Suomi on niitä harvoja maita jossa ei ole lainkaan minimipalkkaa.

    Suomessa on siis ihan laillista maksaa palkkaa niin vähän kun haluaa.

    Työnantajana en halua maksaa korkeintaan kuin 1 euron tunti työstä.

    Suostutko tulemaan töihin?

    Jollet suostu, ilmotan työkkäriin että olet kieltäytyny töistä ja saat karenssia jollon menetät elantosi.

    Sinun on siis pakko suostua, tai kuolla nälkään?

    Äänestä

  • TyönantajanMarkkinat kirjoitti:

    Kyllähän tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon, vain palkan maksajista on pulaa!

    Voin antaa sulle vaikka heti töitä, esim. lehdet pitäisi pihalta haravoida, kohta pitäis aurata ja hiekottaa piha, ymv., kunhan sulle riittää 1 euron tuntipalkka?

    Suomi on niitä harvoja maita jossa ei ole lainkaan minimipalkkaa.

    Suomessa on siis ihan laillista maksaa palkkaa niin vähän kun haluaa.

    Työnantajana en halua maksaa korkeintaan kuin 1 euron tunti työstä.

    Suostutko tulemaan töihin?

    Jollet suostu, ilmotan työkkäriin että olet kieltäytyny töistä ja saat karenssia jollon menetät elantosi.

    Sinun on siis pakko suostua, tai kuolla nälkään?

    Varmaan maksat sen päälle työeläkefirmalle rahaa (jolla sen pomot voivat sitten tulevaisuudessa mällätä)? Maksat vakuutukset? Takaat työterveydenhoidon ja irtisanomissuojan? Työpaikkaruokailun? Suostut siihen, että äänitän kaikki kanssakäymisemme ja vielä joskus julkaisen sinunkin tekemisesi osana kurjuuteen kuolleen suomalaisen työttömän tarinaa? No, mikäpä siinä sitten. Anna osoite, niin tulen hommiin heti maanantaina. Saan kai viikonloput vapaiksi?

    Äänestä

  • NöyrätKiitokset kirjoitti:

    Varmaan maksat sen päälle työeläkefirmalle rahaa (jolla sen pomot voivat sitten tulevaisuudessa mällätä)? Maksat vakuutukset? Takaat työterveydenhoidon ja irtisanomissuojan? Työpaikkaruokailun? Suostut siihen, että äänitän kaikki kanssakäymisemme ja vielä joskus julkaisen sinunkin tekemisesi osana kurjuuteen kuolleen suomalaisen työttömän tarinaa? No, mikäpä siinä sitten. Anna osoite, niin tulen hommiin heti maanantaina. Saan kai viikonloput vapaiksi?

    Miks pitäis maksaa vakuutuksia tai muitakaan palkan sivukuluja?

    Ei niitä tarvi maksaa kun tavallinen ihminen palkkaa toisen.

    Saan ihan lain mukaan teetättää sulla hommia kuussa 57 eurolla ilman että tarvii maksaa palkansivukuluja tai mitään muutakaan.

    Kun suostun maksamaan 1 tunti niin saat aikas monta tuntia tehdä 57 eurolla?

    Äänestä

  • Maksan57eKuussa kirjoitti:

    Miks pitäis maksaa vakuutuksia tai muitakaan palkan sivukuluja?

    Ei niitä tarvi maksaa kun tavallinen ihminen palkkaa toisen.

    Saan ihan lain mukaan teetättää sulla hommia kuussa 57 eurolla ilman että tarvii maksaa palkansivukuluja tai mitään muutakaan.

    Kun suostun maksamaan 1 tunti niin saat aikas monta tuntia tehdä 57 eurolla?

    Älä jauha paskaa, sinä olet työnantaja ja sulle kuuluu työnantajan velvoitteet.

    Äänestä

  • Oletyrittäjäsillon kirjoitti:

    Älä jauha paskaa, sinä olet työnantaja ja sulle kuuluu työnantajan velvoitteet.

    Tottakai kuuluu, ja kun maksan sulle 57 euroa tai alle kuussa, ei ole lainkaan velvotteita.

    Äänestä

Kaikki provikkapalkkamyyjiks?

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000001127187.html

Provisiopalkkaus on myyntialalla yleinen palkkausmalli.

Palkka olisi suurelta osin provisiopalkkaa, jota maksettaisiin tehdyistä sopimuksista.

Haluaisitko sinä tehdä vähän vajaa pari viikkoa 8 tunnin täysiä työpäiviä, josta saat van 1,11 euroa bruttopalkkaa?

Siis 0,013875 bruttotuntipalkka

Tästä 1 eurosta ja 11 sentistä menee vielä verot!

Käteen ei siis jää yhtään mitään.

Päinvastoin, joudut maksamaan siitä että saat käydä töissä, mm. matkakulut.

Pahinta on ettei tässä työssä saa edes soviteltua, koska kyse on kokopäivätyöstä!

Eli sinun täytyy tulla toimeen PELKÄLLÄ palkalla!

Miten muka kukaan pystyis käymään töissä josta saa alle sentin tuntipalkkaa?

Äänestä

"Aiotko mennä töihin jopa satojen kilometrien päähän?"

Aion mennä vaikka tuhannen kilometrin päähän töihin. Muutan työpaikan viereen, niin mitään ongelmaa ei ole.

Äänestä

En minä aio mennä mihinkään töihin kun ulosotto roikkuu niskassa. Työnteko myöskään palkkatukipelleilyillä ei kannata koska se palkka on todella ala-arvoinen ja tukiakin aletaan leikkaamaan koska olet "töissä". Laskeskelin, että kaikkein eniten minä voitan tilanteessa jossa käyn 9 euron orjahommissa pari päivää viikossa 4h/päivä.

Äänestä
  • Paitsi ettei "kuntouttava" orjatyö ole työtä, se on sossun pakkopalvelua.

    Olet poissa työmarkkinoilta, saamassa sossu palvelua.

    Se vastaa sitä että olisit vaikkapa vastentahtoisessti huostaanotettuna mielisairaalassa.

    Äänestä

Aivan miten moni persu joutuu "tähän" kannustinloukkoon?

Sopeutumisraha

Kansanedustajien eläkelakia muutettiin 1.3.2011 lukien siten, että ennen varsinaista vanhuuseläkeikää maksettavan sopeutumiseläkkeen sijaan maksetaan kansanedustajille sopeutumisrahaa.

Sopeutumisrahaa koskevia säännöksiä sovelletaan uusiin ensimmäisen kauden kansanedustajiin, joiden edustajantoimi on alkanut 1.3.2011 jälkeen. Sopeutumisrahaa maksetaan edustajantoimen kestosta riippuen enintään yhden - kolmen vuoden ajan edustajantoimen päättymisestä.

Sopeutumisrahan maksamiseen vaikuttavat työ- tai yrittäjätoimintaan perustuvien ansiotulojen lisäksi sopeutumisrahan saajan pääomatulot. Kokopäivätyöhön siirtymisestä tulee aina ilmoittaa eläkelaitokselle, jotta sopeutumisrahan maksaminen keskeytetään. Sopeutumisrahan maksaminen päättyy kuitenkin aina alkuperäisen päätöksen mukaisesti.
Eli jos ei enää tule valituksi montako päivää on karenssi 7? Vai alkaako heti tulla tilille rahhoooooooooooooooooooooooooo.........

Äänestä

"" En aja satoja kilsoja paskan palkan takia..""

Mikäli työtön joutuu pakosta turvautumaan oman auton käyttöön, niin kuka korvaa matkakulut?

Hallitushan on poistamassa kilometrikorvauksetkin.

Otan vertailuksi esim. oma työmatkani on edes takaisin 224 km. Eli ylitse sen 80 km, joka on nykyinen työssä käyntialue. (ens vuonna 3 tuntia motaria pitkin toistasataa eli jopa satoja kilometrejä) Itselläni on jo pelkät polttoaine kustannukset 380 euroa/kk, en onneksi ole matalapalkkainen.

Miten työtön muka pärjäisi kun joutuu ottamaan vastaan alle työttömyystuen olevan työ kun matkakuluihin menee jo useita satoja euroja?

Joutuuko siis maksamaan siitä että käy töissä?

Velvoitetaanko työttömät ottamaan velkaa ja lainaa käydäkseen töissä?

Joka päivä tulee tappiota työssäkäymisestä, eihän siinä ole mitään järkeä?

Äänestä
  • Ei työttömille mitään velkaa anneta, koska niillä ei ole takaisinmaksu kykyä.

    Äänestä

Noita matalapalkkatöitähän nyt yritetetään perustella työttömyyden perusteella,että se tai työttömyys.Työtöntä ei auta yhtään jos tekee töitä eikä tule toimeen ja velkaantuu.Totta varmasti on se ,että auomatio on vienyt työpaikkoja,mutta perin vaarallista olisi lähteä tielle,jossa automatiolle tasoitettaisiin tietä ja levitettäisiin yrittäjille punainen matto tuoss sauhteessa. Se tietäisi käytänössä Suomessa talouden pysähtymistä ,veropohjan kapenemisen ja lisääntyvän työttömyyden myötä.

Vaikka luotaisiin perustulo olisi se ylläpidettävä muodoin jos toisin verovaroin. Tällöin muodostuisi kaksi porrasta.Teollsiuus pohatat ja sosiaalisesti pätkätöiden varassa matalapalkalla työtä tekevät.

Asetelma one enemmänkin kuin vaarallinen jopa valta asetelmien kautta,sillä valtion hallinto heikentyy huomattavasti ,mikäli sitä ohjailisi yksinomaan teollisuus pohatat.Korviin särähtikin Ehalrosin haastattelussa,jossa mainitsi,jos hän saisi päättää kolmikanta /tuloneuvottelut lopetettaisiin Ek:ssa ja keskityttäisiin Eu politiikkaan jne..

Ek on vain ja ainoastaaan työnantajien eli elinkeinoelämän edun ajoo porras.Mitä tekemistä sillä on Eu:n tai muun politiikan suhteen jos ei ole kysymys vallanatavoittelusta?

Nyky pyrkimyksen elinkeinoelämän taholat automatisointiin,matalapalkkoihin ja saamaan jalkansa jokaiseen yhteiskunnalliseen toimeen,kuten sairaanhoitoon ns. tuloja kärkkyen alakka näyttämään nykyvalossa enemmän kuin vaararriselta liikehdinnältä ,johon valtion halölinnon kautta olisi syytä kiinnittää huomioita ja sääsdellä yksityisen omistuksen lisääntymistä kunnallisilla sektoreilal,sekä veropohjan kautta ohjailla ja varmistaa veropohjan kestävyys suomessa ja vallan säilyminen nykymuodossaan valtiollisissa käsissä demokratian pohjalta.

Äänestä

Rahat pois myös rikkailta. Näköjään taas leikkaamassa köyhien tuloja :))

Äänestä
  • Jonkunhan se pitää elättää elämäntapatyöttömätkin. Rikkaita ei suomessa riitä joten myös pienellä palkalla töissä käyvät saavat tulevaisuudessa vähemmän käteen.

    Äänestä

Ne haluaa pakottaa työttömän myymään kaiken omaisuutensa?

Suuri osa varsinkin vanhemmista työttömistä, ei saa sossusta mitään koska omistaa jotain.

Nyt kun kaikki saa karenssia ja menettää kokonaan työttömyystukensa, ainoa vaihtoehto olisi sossutuki, mitä saa vasta kun on myynyt kaiken mitä omistaa ja elänyt niillä rahoilla jopa vuosia.

Käytännössä nyt jo työttömän ei enää kannata pitää autoa, koska on epäoikeudenmukaista että auton omistava joutuu menemään paljon pidemmällä töihin kun autoton.

Kun motarin varrella asuva lähtee omalla autollaan paahtamaan toista sataa motaria, niin 3 tunnin työmatka vie jopa useiden satojen kilometrien päähän.

Eli työssäkäyntialue laajenee 80 km jopa pariinsataan kilometriin?

Äänestä
  • Onhan se epäoikeudenmukaista että menee töihin ja elättää itsensä. Kaikkea tekin itkette. Onneksi kaikki työttömät eivät ole teidän kaltaisianne. Osa haluaa oikeasti elättää itsensä eikä odota muiden verorahoja.

    Äänestä

  • pientäpalkkaa kirjoitti:

    Onhan se epäoikeudenmukaista että menee töihin ja elättää itsensä. Kaikkea tekin itkette. Onneksi kaikki työttömät eivät ole teidän kaltaisianne. Osa haluaa oikeasti elättää itsensä eikä odota muiden verorahoja.

    Menisitkö sinä töihin omalla autolla ja omilla bensoilla kun nyt saat tukea esim. 1000 e/kk, sellaiseen työpaikkaan josta saat palkkaa 500 euroa?

    Pelkät bensakulut vievät tulot tappiolle? Saati sitten auton katsastus, huolto, uudet renkaat (kesä talvi) jne.

    Tekisitkö sinä töitä TAPPIOLLA velaksi?

    Äänestä

Ja pitäähän autoilijan syödäkin, että jaksaa ajaa. Menee verensokerit sekaisin !
Ei täällä Suomessa kannata enään mikään. Alas ollaan menty ja rahaa hummataan jonnin joutaviin asioihin.
Olen tätä kurjuutta jo nähnyt niin paljon ja koitan kestää vielä 6 vuotta jotta pääsis eläkkeelle ja loppuis tuo te toimiston seurusteleminen.

Äänestä

en minä mene mihkään töihin kun on sitä ja tätä. voi teitä..
en minä suorita lukiota, siinähän ne kirjatkin pitää itse ostella, en minä ala kirjoja ostelee.
en minä mene paikalle kun on jalka kipeä ja matkaa ainakin 5km.
en minä mitään kantotöitä tee. tulee selkä kipeäksi.
otan ennemmin karenssin ja juon kaljaa.
istun ennemmin sohvalla.

hyvä te. suomi nousuun.
työmatkani 30km suuntaan. viereisellä 60km.
töistä saa palkkaa, palkalla saa auton, autolla pääsee töihin.
voihan se olla, että työttömällä jää enemmän rahaa käteen kun poistaa autokulut.
Olisi kyllä aika tylsää istuskella vuosia kotona. ja vielä kiukutella kun pitää työhaastatteluihin mennä. Sanokaa työhaastatteluissa ettette tee sitä ja tätä ni ei tule karenssia.

Äänestä

Lopettaisivat nyt hyvät ihmiset työllaiset työttömien pyöritykset ja kuntoutukset. Panisivat ne työttömät eläkkeelle jotka ei ole vuosiin työllistyneet,olisi niilläkin aikaa harrastaa jotakin muuta kuin työttömyyttä ja työtäkin riittäisi useammalle kun ei nosteltaisi eläkeikää ja tettettäisi eläkeläisillä työtä.

Ei romuttuisi karikolle niin monen nuppikaan ,kun toimeentulotaso olis eläkkeellä edes jonkinlaisen toimeentuloturvan suuruinen ,eikä tarvitsisi pelätä mihin oravanpyörään joutuu kyykytettäväksi,siinä olisi kuntotusta kerrakseen ja kansanterveys kohenisi kummasti kun ei enää kiusata.

Äänestä

Kenenkähän kimppuun sitten hyökättäisiin ????

Äänestä

No höpö höpö! elekää ny luulko että semmoista lakia ikinä tulis että pitää mennä pakkotyötöhön josta maksetaan alle 520e/kk ^^.. mistä ihmeestä tommonen luulo ja huhu saanu alkunsa?. Ihan jo lakipykälät joihin suomikin on sitoutunu estää pakkotyön.
Tulee tietysti jossain vaiheessa tuollainen dystopia ja pakkoleirit niille jotka ei tuota mitään, vanhuksille jne, mutta ei vielä ainakaan pariinkymmeneen vuoteen :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PalkallaPitääELÄÄ kirjoitti:

Pakko ottaa vastaan töitä joiden palkka on pienempi kuin työttömyystuki!

OIKEUS- ja työministeri Jari Lindström (ps) esitteli torstaina lakiesitystä, jolla työttömiä aiotaan aktivoida työnhaussa.

Esityksen mukaan työttömällä olisi kolmen kuukauden ammattitaitosuojan päätyttyä velvollisuus hakea ja ottaa vastaan kokoaikatyötä, josta maksettava palkka olisi pienempi kuin hänelle maksettava työttömyyskorvaus.

Jos lakiesitys menee läpi, työstä kieltäytymisestä rangaistaisiin: korvaukseton aika eli karenssi pitenisi.

Esitetyillä muutoksilla hallitus pyrkii ohjaamaan työttömiä töihin yli 80 kilometrin päähän, joka nyt on ns. työssäkäyntialueen raja.

Välillä pitäisi siis ottaa vastaan ja tehdä muutakin kuin oman alan töitä kotipaikkakunnalla, muuten korvausta leikataan.

Lisäksi työttömän pitää osallistua kolmen kuukauden välein haastatteluun, jossa tarkistetaan työtilanne ja aktiivisen työnhaun aste.

SoS-hallitus on nyt liikkeellä omalla lakiesityksellään.

Työryhmässä kuitenkin nousi esille asia, joka saattaa kaataa koko hankkeen eduskunnassa.

Oikeusministeriön suunnasta oli esitetty pohdinta, että työttömän aktivointitoimet eivät ehkä läpäise perustuslain takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Jos syrjäseudulla asuvalla työttömälle ei yksinkertaisesti ole mitään töitä tarjolla missään, joutuuko hän silti rankaisutoimenpiteiden kohteeksi?

Aiotko mennä töihin jopa satojen kilometrien päähän?

Töihin josta saa paljon vähemmän palkkaa kuin työttömyystukesi on?

Eli käteen jää matkakulujen jälkeen paljon VÄHEMMÄN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu