VerkkoKalevassa...

Tänään verkkoKalevasta poimittua.
MITÄ HELVETTIÄ NÄILLE KOIJAREILLE PITÄISI OIKEIN TEHDÄ?

Mies ryöstettiin aseella uhaten Oulussa

Oululaismieheltä ryöstettiin lompakko ja matkapuhelin aseella uhaten Oulun Uudellakadulla tiistaiyönä kello 2 jälkeen. Tämän jälkeen ryöstäjä löi useita kertoja miestä päähän niin, että miehelle tuli vertavuotava haava.
Ryöstön kohteeksi joutunut vuonna 1984 syntynyt mies seurasi ryöstäjää ja hänen kahta seuralaistaan. Paikalle hälytetyt poliisipartiot ottivat ryöstöön syyllisiksi epäillyt kolme miestä kiinni Heikinkadulla.

Oulun ympäristökunnasta kotoisin olevan vuonna 1985 syntyneen ryöstäjän seurassa olivat oululaiset vuonna 1985 ja vuonna 1984 syntyneet miehet.

Ryöstäjä uhkasi kiinniottotilanteessa poliisia aseella, mutta heitti sitten käsiaseen ja ryöstetyn omaisuuden lumihankeen.

Ase on poliisin hallussa ja omaisuus on palautettu ryöstetylle.

Ennen ryöstöä ravintola Cuban edustalla ammuttiin käsiaseella laukaus, josta ei tiettävästi aiheutunut vahinkoa kenellekään.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.
01163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ti18.1.2005 kirjoitti:

Tänään verkkoKalevasta poimittua.
MITÄ HELVETTIÄ NÄILLE KOIJAREILLE PITÄISI OIKEIN TEHDÄ?

Mies ryöstettiin aseella uhaten Oulussa

Oululaismieheltä ryöstettiin lompakko ja matkapuhelin aseella uhaten Oulun Uudellakadulla tiistaiyönä kello 2 jälkeen. Tämän jälkeen ryöstäjä löi useita kertoja miestä päähän niin, että miehelle tuli vertavuotava haava.
Ryöstön kohteeksi joutunut vuonna 1984 syntynyt mies seurasi ryöstäjää ja hänen kahta seuralaistaan. Paikalle hälytetyt poliisipartiot ottivat ryöstöön syyllisiksi epäillyt kolme miestä kiinni Heikinkadulla.

Oulun ympäristökunnasta kotoisin olevan vuonna 1985 syntyneen ryöstäjän seurassa olivat oululaiset vuonna 1985 ja vuonna 1984 syntyneet miehet.

Ryöstäjä uhkasi kiinniottotilanteessa poliisia aseella, mutta heitti sitten käsiaseen ja ryöstetyn omaisuuden lumihankeen.

Ase on poliisin hallussa ja omaisuus on palautettu ryöstetylle.

Ennen ryöstöä ravintola Cuban edustalla ammuttiin käsiaseella laukaus, josta ei tiettävästi aiheutunut vahinkoa kenellekään.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu