Joskus toinen ihminen koukuttaa toisen eliniäkseen. Toinen ei uskalla tehdä muutoksia elämään tai haluaa holhota. Onko sinulla ollut tällaista henkistä koukutusta?
Oletko joutunut jonkun ihmisen koukkuun?
Läheisriippuvuus
7552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lati ja liti vetoo et sä et keksi näit loputtomii syvällisii avauksias ite.Sulle tulee joku lehti,Aku Ankka tai joku mistä näitä kehittelet.Eikö?
Nii ja anteex et tämmönen vähä alaikänen sanoo tääl jotain, mut otan vaan mallii tästä "pellestä".
Ei varmaankaan ole epätavallista.
Itse olen vanha äiti, jonka ainoa lapsi asuu lähettyvillä. Hänen isänsä häipyi kuvioista parikymmentä vuotta sitten, eikä ole ottanut lapseensa minkäänlaista yhteyttä.
Olemme tunneperäisesti toisiimme sidottuja, koska meillä ei ole muita omaisia. Poikani on surrut isänsä menettelyä ja menetystä, jonka vuoksi minä olen ollut sitäkin huolehtivaisempi.
Välillä tuntuu, varsinkin silloin kun olin nuorempi, että haluaisin kulkea enemmän omia teitäni, mutta olen pelännyt että poikani tuntisi itsensä hyljätyksi, jos minäkin häipyisin kauemmaksi. Ja niin olen pysytellyt muutaman kilometrin päässä.
Samalla aavistan, että poikani kokee jotakin samantapaista, nyt kun hänen äitinsä vanhenee niin hän tuntee jollakin tavalla olevansa minusta vastuussa.
Olen sanonut hänelle, että hän voi muuttaa vaikkapa Australiaan jos haluaa, hänen ei tarvitse minun hyvinvoinnistani huolehtia, selviydyn kyllä hyvin, mutta hän sanoo että hän on aivan tyytyväinen elämäänsä.
Toisaalta on hyvä kun on hyvät suhteet keskenään, mutta vaikka olen vanha niin tunnen että olemme aivan liiaksi sidottuja toisiimme. Ja tästä sidonnaisuudesta olemme kyllä paljon keskustelleetkin. Häntä se ei tunnu häiritsevän niinkään paljon kuin se joskus häiritsee minua.
Luettuani ensimmäisen kirjoittamasi kappaleen, mieleeni tuli, että olisipa minunkin mieheni tehnyt noin! Tapaukset ovat niin erilaisia.
Lapsesta puheen ollen; siinäkin meillä on mennyt päinvastaisella tavalla. Minun lapsillani on aina kiire, mikä on luonnollista työssä käyvillä nuorilla.
En voi kehuskella onnen tunteillani minäkään, ei sitä nyt niin paljon ole - vain pieniä onnen pipanoita, kuten Veikko Lavi lauloi.
Kokemani perusteella sanon; yksin jäätyään on pakko etsiä tilalle muita ihmissuhteita tarpeen mukaan.
mitä tarkoitit kirjoittamalla "olisipa minunkin mieheni tehnyt noin"?
Minun ja varsinkin poikani mielestä oli järkyttävää, että isä voi noin vaan hyljätä lapsensa, unohtaa hänet ja sulkea pois elämästään.
Tämän keskustelun avaaja halusi kuulla onko olemassa henkistä riippuvaisuutta, joka jollakin tavalla kahlitsee toisen elämää. Minä vain kuvasin yhtä tällaista tapausta, missä ei ole tarkoitus kahlita toista, mutta se tuntuu kuitenkin sellaiselta.
Sitten on tietysti tapauksia, joissa joku osapuoli manipuloi toista, joku on ehkä taloudellisesti riippuvainen toisesta ihmisestä jne.
selvästi kirjoitettavaksi.
Tarkoitin sinun ja minun erilaisia tapauksiamme, joiden kanssa olimme olleet naimisissa. Minun mielestäni avioliittomme oli ollut virhe, mutta mieheni oli ollut toista mieltä ja hän oli määrännyt sen asian kymmenen vuoden ajan. Vihani oli kasvanut liikkumatilani vähentyessä.
Mitä tulee isien ja lastensa tapaamisiin, huomasin suhtautumisemme erilaisuuden siihenkin ja sekin varmaan juontaa aikaisemmista tapahtumista ja suhteista.
Olin pitkään eron jälkeenkin ikään kuin vanki, kenties olenkin itse sitä tietämättä lopun elämääni.
Ent. mieheni "toipui" ( tuskin koskaan edes haluaa nähdä vaivaa toipuakseen lapsuudestaan !! ) nopeasti ja aloitti uuden suhteen.
En tiedä, mitä ajattelet minusta, mutta kaiken varalta vakuutan olevani tyytyväinen nykyiseen elämääni.
Sitä on hyvin pitkälti avioliitto, onnellinenkin.
SE VASTA TAITO ONKIN...
ONNEA JATKOONKIN...ELÄMÄ KUISKAA SINULLE...