on aiheuttanut pölyttäjien joukkotuhoa. Luin äskettäin listaa mitkä kasvit ovat tuhon omia jos kaikki häviävät.
Listan viimeinen oli viinirypäle, eli viininviljelijöiden kannattaa nyt tehdä viiniä isoihin sammioihin, on kohta arvossa arvaamattomassa.
Käsin pölytys on hidasta ja hankalaa. eräs luonnontieteilijä tosin ennustaa, että luonto hoitaa korjausliikkeen itse ja muut hyönteiset hoitavat pölytyksen. Mehiläisten kontolla on ollut hunajan teko, sitä ei ihan heti muut osaa tehdä.
Robotit ovat nyt buumien keskiössä vähän alalla kuin alalla, voivatko ne tehdä jotain luonnon hyväksi. Nehän ovat kierrätettävistä materiaaleista, pelottava ajatus on mielestäni se, että kuka tai mikä täällä kohta hallitsee, kun me tarvitsemme ruokaa, lämpöä, läheisyyttä ym- robotit vaan tekevät
Muutos luonnossa
34
121
Vastaukset
Luonnon suuret muutokset pienensivät eläimiä aikoinaan.
Dinot katosivat, linnut kaunistuivat.
Osasta tuli varmaan Mehiläisiäkin.
Tahi Mehiläis-syöjiä.
Joten luonto kyllä hoitaa omansa.
Älä koskaan puutu luonnon asioihin.
Nauti siitä kaikin voimin.
-
Kaada puu, kalikoi ja sauno.
H.Viinin valmistaminen ei ole listallani ensimmäisenä.
Pellolla oli isot kasat hirvenpaskaa, olisikohan se hyvää lannoitetta kukkapenkkiin.
Houkuttelisi hyönteisiäkin, kun kukkaset oikein villiintyisivät kukoistamaan.
Täällä ei nyt ihan just ole robotille käyttöä, vaan mistä tuon tietää, saattaapi sekin aika vielä tulla.
Robotti saa levittää saunassa hunajata, kun en itse enää kykene.
Kantakoon minut pois saunastakin.
.hunksz- Ancelina
Nythän elämme toisenlaisen kaaoksen keskellä, äly on vaikuttava tekijä, mutta riittääkö se, kun raja ylittyy muun tulla ....kawe kirjoitti:
hunksz- Ancelina
Nythän elämme toisenlaisen kaaoksen keskellä, äly on vaikuttava tekijä, mutta riittääkö se, kun raja ylittyy muun tulla ....Minun älyni on luultavasti katoavaa plaatua, joten tuskin kovinkaan pitkälle riittää.
.kawe kirjoitti:
hunksz- Ancelina
Nythän elämme toisenlaisen kaaoksen keskellä, äly on vaikuttava tekijä, mutta riittääkö se, kun raja ylittyy muun tulla ....Ei riitä. Äly on kyllä vaikuttava ja tärkeä tekijä. Äly on myös tuhoava tekijä, kun sitä on liikaa tai sitä ei ole riittävästi. Äly ja viisaus eivät ole synonyymejä. Kannatan enempi viisautta.
Luonto on aina tuonnut pakolaisiakin tuhoutumalla.
Kten Ancelina kertoikin, mekin tuhoutumalla poistumme jaloistaan.
H.- 1eero
Luonnon varojen käyttö tällä hetkellä vastaa 1.6 maapalloa, lisäksi saastuminen, ilmastonmuutos, vieläkö on tellus jälkipolville elinkelpoinen mutta eihän se tälle ikäpolvelle kuulu vaikka loimme hyvinvointia lyhytnäköisesti.
"liero"
Silloin me olemme jo kuolleet, tyttö-hyvä.
Äly on jäänyt lapsillemme.
Minä olen 66-vuotias.
Sopiva näköisyys minulle.
H.
- eppu2
Nykyaikana tuleeko monikaan miettineeksi mitä oikeasti tapahtuu, jos pölyttäjät häviää. Maa se meille ruuan tuottaa.
Kenties noita robotteja sitten voisi käyttää käsinpölytykseen.
Yksi käyttää älyään yhdenlaiseen asiaan toinen toiseen jne., joten älyä kyllä riittää, mutta riittääkö viisautta sen älyn käyttämiseen maapallon ja ihmiskunnan hyväksi.- eppu2
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Silloin me olemme jo kuolleet, tyttö-hyvä.
Äly on jäänyt lapsillemme.
H.Jankuti, jankuti!
Tarkoitan juuri tuota tekoälyn käyttöä- sehän näkyy jo kirurgiassa, seuralaisina, autoissa , apuvälineinä niin kodin tekniikassa kuin muuallakin, turvalaitteina,
emme edes huomaa enää teknologiaa mikä ympäröi meitä.
Lääketeollisuudessa annostellaan kuuri niin, että niellään se kerralla annostelee itse vatsassa- ennen 10 pv kuuri on neljä päivää ja vahingollisuus keholle vähäistä.
Tiede tulee apuun niin monessa asiassa, kun havahduttiin tuhon tien vaaroihin, tosin teollisuusmaat tekevät tutkimustyötä ja huomioivat luontoa kierrättäen tehokkaasti.
Vaarallisimpia ovat kehittyvät kehitysmaat kun kulutus kasvaa ja fosiiliset aineet käytössä ym ym
Vielä tekoälystä, mitä me sitten teemme kun scifi elokuvien kauhuskenaariot on totta ja robotit ovat älykkäämpiä................
tavis dekkarit alkaa nyt- hyviä kaksi preäjälkeen.........hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Silloin me olemme jo kuolleet, tyttö-hyvä.
Äly on jäänyt lapsillemme.
H.Niin, mitäpä muutakaan sinulta voisi odottaa. Toivottavasti niitä ei ole kovin montaa.
entinenmiäs kirjoitti:
Niin, mitäpä muutakaan sinulta voisi odottaa. Toivottavasti niitä ei ole kovin montaa.
Me olemme jo nyt älylaitteiden ympäröimiä ja eriarvo kasvaa lisäten riskejämme -esim hyökkäyksiä laitteitten kautta jotka kohdistuvat yhteiskuntaamme jne
Toisaalla kuormitus kasvaa, kun halutaan sitä mitä meillä on heidän tekemänään ja sen takia ne pölyttäjät nyt katoavat- ruokaa tuotetaan prosessin seurauksena johon luonto ei ole soveltunut -ym. ym
Tässä kaaoksessa olemme livenä- ei ole areenaa josta katsoa kun sopii.......entinenmiäs kirjoitti:
Niin, mitäpä muutakaan sinulta voisi odottaa. Toivottavasti niitä ei ole kovin montaa.
"entinenmiäs"
Käytkö suoraan lasteni kimppuun?
Ilmoitanko sinut?
H.
Ihmiskunta näyttää tarvitsevan sotia, nytkin sotaan valmistaudutaan.
Miten siinä tulevassa sodassa sitten käy, ja mihin jää elinkelpoista tilaa..
Ihminen kaipaa läheisyyttä, mutta ei osaa olla läheinen.
Nyt on kulutusyhteiskunta, ihmisten pitää hankkia kaikenlaista tilpehööriä, ja yhteiskunta muuttuu sen mukaan.
Pölyttäjät on pieni juttu tässä kuviossa.
Mutta kun ne on pois, niin silloin levitellään käsiä.
Ihmisellä on suuri halu tehdä roboteista hyväntahtoisen mummon näköisiä, mikä on kummallista, kun mummot ovat olemassa."K/K"
Voiko läheisenpää olla kuin sota ja rakkaus?
Nuo molemmat ovat kehittäneen maata(palloa) enemmän kuin yksikään Einstein.
Noh, ei rakkauskaan kovin paljoa ole.
-
"Älä siis turhia vääntele ja kääntele
älä pienistä asioista ääntele.
Ota löysin rantein ja viillä ne auki
hyppää järveen huutaen Tässä tulee Hauki."
H.
- Tavuviiva
Mä olen pölyttänyt jonain keväänä pilarimaista omenapuutani ihan itse. Mulla oli sivellin ja töpsäytin sitä kaikenlaisiin kukkiin ja sitten omenapuun kukkiin. Ei ollut mehiläisiä eikä ampiaisia juurikaan. Mäkimeiramista monet perhoset, itikat ja ölliäiset tykkää, joten sitä olen istuttanut. Omituisinta on se,että ensin tuli 4 omenaa, nyt niitä
oli noin kymmenen ja näytti koristeellisilta, muttei syötäviltä???
Keväällä se on kaunis, muttei järin hedelmäinen. Pitäisikö sille hommata kamu? Ja voisiko sen pätkäistä tuosta vaan heti nyt kohta?
Pituutta lienee tullut 5-6 metriä, joten näillä laskutelineillä en yllä ylimmille oksille ja tikkailla en uskalla lähestyä, tosin klo 17.00 jälkeen voisi yrittää, kun on tuo vapaa-ajanvakuutuskin........
Nyt kaikki horttonomit neuvomaan. Luonto ja robotit - ei oikein synkkaa.Minä guuglasin "mäkimeirami":n ja sehän on se sama oregano jota kasvatan kasvimaan nurkalla, omenapuun vieressä jota jopa valokuvasin kesällä parhaana kukinta-aikana kun se oli niin täynnä perhosia ja surraajia wttei kukkia tahtonut erottaa.
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä guuglasin "mäkimeirami":n ja sehän on se sama oregano jota kasvatan kasvimaan nurkalla, omenapuun vieressä jota jopa valokuvasin kesällä parhaana kukinta-aikana kun se oli niin täynnä perhosia ja surraajia wttei kukkia tahtonut erottaa.
jatkoa edelliseen: laventeli on toinen kukka joka tuo paljon pölyttäjiä pihapiiriin. Minulla on pari, kolme puskaa etupihalla ja talvehtivat mainiosti täällä (Turun korkeudella)
Sitkun mä olen vanha ja väsynyt ja asun jossain palvelukodissa, niin näin etukäteen tuntuu kurjalta kaikki ne robotit, jotka siellä silloin pyörivät tämän luontokappaleen hyvinvoinniksi muka, siis muka. Reenaillut olen jo joittenkin värkkien kanssa, esim se omituinen karvanen hylje, joka tärisee ja vapisee, niin paljon mielummin ottaisin syliini vaikkapa kissan .
Sitten se suurisilmäinen tanssittaja, joka mekaanisella äänellä hokee asioitaaan, voi ei... olisi joku aira samulin, joka vaikka tuolijumppaa vetäisi... olisi iloinen ja nauraisi ja vaikka joskus tanssittaisikin.
Sitten on robottiruuanjakajia, tiettyyn kellonaikaa kuuluttaa, ota sitä ja tätä , pane mikroon ja syö ja juo... minähän ihan piruittaan pistäisin kaikki ruuat sinne uunin alalokeroon uunipeltien seuraksi, illalla sitten avaisin luukun ja kysyisin , no, oliko hyvää ja ravitsevaa. Vastaisin, oli. Taas mielummin jonkun kanssa yhdessä vaikka kaurapuuroa keittäisin ennen kuin...
Sitten on ne kaikenmaailman anturit käsissä ja jaloissa, kaiken ne mittaa, veret suolat ja sokerit ja ilmoittelee tietty lääkärille ja hoitureille...
Sitten...ym...ym
Semmoista se on luontokappaleen elämä silloin...ehkä. Rahan säästämiseksi noita kaikkia kait suunnitellaan ja suomenkin kauppatasetta moisilla värkeillä yritetään parantaa, kun ovat niitä tekniikan uusimpia ja hienoimpai innovaatioita ...
Tuosta hunajasta tuli mieleen, että sitten syödään tekohunajaa kun mehiläiset loppuvat, mutta sitä ei saa edes sanoa hunajaksi, vaikka olisi sama maku ja sokeria...- Tavuviiva
Mä toisaalla kirjoitin toisaalla, että hyväksyisin robottien käytön, mutta kutrit voi pestä joku adonis. Mutta rupesin spedettelemään. Robottinihan voisi saada jonkin toivemuodon, esimerkiksi Julio Iglesias, mies, jolla on kaunis purenta ja hänhän voisi laulaa sillä pehmoisella äänellään kun upottaa minut paljuun kylpemään.
Sitten, jos noita pölyttäjiä vuokrataan, voisinhan ruveta tekemään keikkaa siveltimineni. Luontoon ei robotteja saisi päästää, vaikka ovathan ne siellä jo: isot metsäkoneet taitavat jo puoliksi olla niitä.
Toisin oli ennen: mies, kirves ja hevonen - ja jos ajattelee silloista vaatetusta ei ollut lämpökerrastoja, enstex-haalareita, turvakypäriä jne. Tavuviiva kirjoitti:
Mä toisaalla kirjoitin toisaalla, että hyväksyisin robottien käytön, mutta kutrit voi pestä joku adonis. Mutta rupesin spedettelemään. Robottinihan voisi saada jonkin toivemuodon, esimerkiksi Julio Iglesias, mies, jolla on kaunis purenta ja hänhän voisi laulaa sillä pehmoisella äänellään kun upottaa minut paljuun kylpemään.
Sitten, jos noita pölyttäjiä vuokrataan, voisinhan ruveta tekemään keikkaa siveltimineni. Luontoon ei robotteja saisi päästää, vaikka ovathan ne siellä jo: isot metsäkoneet taitavat jo puoliksi olla niitä.
Toisin oli ennen: mies, kirves ja hevonen - ja jos ajattelee silloista vaatetusta ei ollut lämpökerrastoja, enstex-haalareita, turvakypäriä jne.Jotenkin tuntuu ikävältä päästää robottia ihan iholle, kuvittelen tilanteen kun mulle siellä palvelukodissa sanotaan, että nyt rouva suihkuun ja siellä se Julion näköinen jo pesusieni reksonoituna odottaa ja minä siinä sitten pyörähtelisin sen otuksen edessä, että joka paikka tulisi pestyä, huihui. Taidan pyytää vaan jonkun papparaisen tai mummeroisen sieltä ja me pestäisiin toinen toisemme ajan kanssa ja tuntuisi niin mukavalta.
sekun on se pölytys enemmän ja vähemmän sesonki hommaa, niin ajattelin ehdottaa, että palkkaapas minut siihen kiireapulaiseksi sitten, mulla on varma sivellinkäsi, tosin ei mikään pikkupikkupiperryksiin vaan osipov aikoinaan vai kukase nyt olikaan joka sanoi, että suurin rennoin liikkein pitää sivellintä käyttää, niin ajatteles kyllä siinä pölytykset hyvin ja vikkelästi hoituisi kun minä niitä rakkauden tekoja suurin kaarin...- Tavuviiva
rosaliiin kirjoitti:
Jotenkin tuntuu ikävältä päästää robottia ihan iholle, kuvittelen tilanteen kun mulle siellä palvelukodissa sanotaan, että nyt rouva suihkuun ja siellä se Julion näköinen jo pesusieni reksonoituna odottaa ja minä siinä sitten pyörähtelisin sen otuksen edessä, että joka paikka tulisi pestyä, huihui. Taidan pyytää vaan jonkun papparaisen tai mummeroisen sieltä ja me pestäisiin toinen toisemme ajan kanssa ja tuntuisi niin mukavalta.
sekun on se pölytys enemmän ja vähemmän sesonki hommaa, niin ajattelin ehdottaa, että palkkaapas minut siihen kiireapulaiseksi sitten, mulla on varma sivellinkäsi, tosin ei mikään pikkupikkupiperryksiin vaan osipov aikoinaan vai kukase nyt olikaan joka sanoi, että suurin rennoin liikkein pitää sivellintä käyttää, niin ajatteles kyllä siinä pölytykset hyvin ja vikkelästi hoituisi kun minä niitä rakkauden tekoja suurin kaarin...Tuo Julio, oi Julio tulisi siis siinä vaiheessa, kun olen vaaka-asennossa ja liikkuminen jo rajoittunutta ja voisihan Julioon asentaa jonkin lämmityslaitteen, sellainen aitousefekti....
No olisihan se uutinen, että kaksi syvässä keski-iässä olevaa naista on nähty pöllyttävän puita .... puiden halailu oli tässä in, mihin olen sortunut Lontoon uudemman Tate galleryn edessä olevien koivujen kanssa...
Luulen, että olisikin kannattavampaa kasvattaa noita ampiaisia; jos sittenkin ensi keväänä hankkisi haavin ja keräisi ihan luonnosta luomu pörrinkäisiä ja kasvattaisi Euroopan suurimman kannan, jep tästä haaveilusta haavrilen...
- eppu2
Tuossa aamupäivällä oli TV auki, siellä meni joku luontojuttu. Välillä sitä toisella korvalla kuuntelin.
Huomioni kiinnittyi, kun kertoivat kimalaisista, jossain keskieuroopan maassa viljelevät niitä.
Myyvät euroopan isoille kasvihuoneille 400 000 kpl vuosittain.
Ehkei kaikki toivo vielä ole menetetty.- Uhkakuvia
Ameriikoissa kuljettavat rekoilla viljelyksiltä toisille, pölyttämisen vaikutus on noin 30 % ruuan tuotannosa metsämarjat jäisi tulematta ilman pölytystä.
,Viimeisin palvelunesto hyökkäys tehtiin kuulema netissä olevien kotitalous laitteiren kautta , sillä lailla sano tarvakin.
Kovasti ollaan huolissaan kaikkien pörisevien puolesta mut kuka minun lisäksi ruokki niitä kesällä?
Oliko ötökkä hotellia niitten suojana ?
Mulle kävi luumupuun kanssa omituisesti ,hitosti kukkia ja luumun alkuja sit ne kitistyi katajanmarjan kokosiksi .On jo jonkin aikaa vuokrattu pölyttäjiä pitkienkin matkojen päähän. Pölyttäjät ovat tärkeitä, kuin myös pieneliöt maassa ja meissä ihmisissä- puolustavat, hoitavat ja pitävät tasapainoa yllä kasvuolosuhteissa.
Roboteista ym laitteista jotka ovat arjessa koko ajan ulottuvilla- toiminnassa. Merkittävintä yhteiskuntamme toimivuudelle on turvata sähkön- energian saannin ylläpito- ovat rajojemme sisäpuolella osittain, lienee viisasta olla väleissä myös niiden kanssa joiden tuotannon varassa olemme.- Tavuviiva
Tunnut tietävät luontossioista, tiedätkö, mitä tapahtuu pattereille?
Ongelma? Alkali? Mitä sille tapahtuu? Hävitetäänkö ne polttamalla ja käryt ovat sitten täällä sfääreissä?
- ent.siivoojaparka
Ei kai se pölyttäminen ihan kokonaan pörhiläisten varassa ole?
Eikö tuuli ja sadekin hoitele oman osansa?- eppu2
Kyllä juu, onhan keväällä esim. puiden siitepölyä vähän kaikkialla nähtävissä.
Jokainen kai on kuullut myös itsepölyttävistä kasveista.
Sitten on niitä, jotka hyötyvät hyönteispölytyksestä, vaikka ilmankin voivat levitä.
Myös linnut voi hommaan osallistua.
Tosin pölyttäjähyönteiset ovat tärkein ryhmä.
Eri kukkiin myös sopii erilaiset kärsät. - Tavuviiva
Tuo viimeisen rivin tieto oli tyhjentävää tietoa eikun täydentävää....
Tavuviiva - paristot ym vaaralliset-
Ne poltetaan korkealämpöuunissa ja käytetään energiaksi. Nykyisissä laitoksissa suodattimet tasokkaita, ei kuormita - toksiinit tuhoutuvat korkeissa lämpötiloissa ....
eppu2
Oikeassa olet pölyttäjiä eivät kaikki tarvitse, lisääntymisen mekanismeja on monenlaisia, mutta kuten aiemmin mainitsin hunajan valmistus on prosessi teollisuutta eikä ihan simppelisti mehiläisiltäkään hoidu- tekevät pitkää päivää- eli miten se jatkossa hoidettaisi ilman mehiläisiä ..........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223929Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3132031Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21680IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4351500Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531222Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4211181