Orpon rouva Puolankalainen

mahdoittekotietäätätä

Täsä tietoa vuodelta 2013, kun Petteri Orpo oli vielä Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmänjohtaja.
Sittemmin hänestä tuli sisäministeri, ja oli siinä hommassa kun Torniosta alkoi tulla väkeä yli(irakkia ym.). Orpo ei jostain syytä laittanut järjestelykeskusta, vaikka sitä häneltä kansa vaati. Ylsi vielä varlionvarainministeriksi
Myöhemmin arveltiin, että syynä oli, että vaimo Niina Maria Kanniainen oli silloin juristina maahanmuuttovirastossa töissä.
Sipilähän on Puolangalta kotoisin, ja Orpoilla kesäpaikka laitettuna, että voisi ajatella, että Puolankan johto on hyvin informoitu.


"Petteri Orpo on kesäpuolankalainen
-10.7.2013
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vuodenvaihteessa noussut kansanedustaja on kiireinen mies.
Rokulilauantain allakin yöunet olivat jääneet lyhyeen, sillä kotoaan Turusta hän oli lähtenyt jo kolmen aikaan aamuyöstä. Puolangalla vietetyn päivän jälkeen matka jatkuisi vielä Rovaniemelle puolueen tilaisuuksiin ja Muonionjoelle kalareissulle.
- Aluksi oli tarkoitus tulla koko perheen voimin, mutta Niinalla olikin töitä. Tulinkin sitten yksin ja varta vasten rokulia varten, Petteri Orpo kertoi.
Satakunnan Köyliössä syntynyt Petteri on naimisissa puolankalaislähtöisen Niina Kanniainen-Orpon kanssa. Perheeseen kuuluvat myös 6- ja 9-vuotiaat lapset, Pekka ja Ruusa. Petteri kertoi vaimonsa työskentelevän tällä hetkellä pankkialalla juristina, joksi hän vastikään valmistui. Vakituinen työpaikka Niinalla on Finnairin purserina.
Petterin työ on hänen omien sanojensa mukaan haastava ja antoisa. Vaikka hänen edeltäjänsä Jan Vapaavuori siirtyi ministeriksi, Petteri ei itse myönnä olevansa tyrkyllä hallituspaikoille.
- Minusta on hieno ja vastuullinen työ olla pääministeripuolueen ryhmyri. Lähin tavoitteeni on hoitaa tämä homma hyvin ja edistää Suomen asioita parhaalla mahdollisella tavalla, Petteri kertoi.
Petterin kuulumisia tarkemmin 10.7. ilmestyneessä Puolanka-lehdessä."

20

14468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • linkkejäon

      Että tällainen tapaus:

      Iltasanomat, 11.6.2016:
      "...Sisäministeri Petteri Orpo vaimonsa Niina Kanniainen-Orpon kanssa kokoomuksen puoluekokouksessa Lappeenrannassa perjantaina.
      Sisäministeri Petteri Orpo vaimonsa Niina Kanniainen-Orpon kanssa kokoomuksen puoluekokouksessa Lappeenrannassa perjantaina. (KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva)
      Orpon puoliso maahanmuuttovirastossa
      Sisäministeri Petteri Orpon vaimo Niina Kanniainen-Orpo on myös juristi. Orpo kertoi puolisostaan Ilta-Sanomien haastattelussa toukokuussa.
      – Hän oli 18 vuotta Finnairilla purserina ja luki sitten itsensä aikuisiällä juristiksi. Hänellä oli oma toimisto, mutta nyt hän työskentelee maahanmuuttovirastossa. Tähän täytyy heti sanoa, että vaikka se kuuluukin ministeriöni hallinnonalaan, virasto on täysin itsenäinen, eikä ministerin toimivalta sinne ulotu, sisäministeri sanoi.
      Omilla verkkosivuillaan Orpo kertoi pitävänsä saavutuksena sitä, että hänen puolisonsa sai tehtyä gradunsa perheen arjen pyörittämisen ja osa-aikaisen työssäkäynnin ohella.
      Kanniainen-Orpon gradu valmistui Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2013. Työ käsitteli poliisin oikeutta saada tietoja terveydenhuollon ja sosiaalihuollon viranomaisilta.
      Orpo on kertonut haastatteluissa mökkeilevänsä vaimonsa kotipaikkakunnalla Puolangalla."

      • Bullet

        Terva tussarilla virosta vitumainen emäntä


    • IsäKuljeHitaammin

      Nyt jos koskaan pitäisi olla aikaa omille lapsille.

    • rouvat

      Mitä tekee Orpon ensimmäinen rouva jonka kanssa hän oli naimisissa ja tuliko ensimmäisen rouvan kanssa lapsia?

    • kovaosa

      Jos tuli Orpoja ovat

    • Bullet

      Tervoo kommarin vieTie näkyy ip mukaan nämähi olevan

    • Anonyymi

      Valtiolla töissä sosialistiPorvarit. Jotkut tekevät oikeita töitä yksityisellä sektorilla tuottavaa työtä Suomelle!

    • Anonyymi

      Orposta huhtikuussa pääministeri. Loogisesti siitä seuraa, että Orpon rouva on tällöin pääministerin rouva. Orpo on tuttavallisemmin "puolankalaisten vävypoika".

      Puolangan kepuraukkikset kieriskelevät kuin käärmeet paisteella Orpon edessä. Huhtikuun jälkeen. Kepukoiden kannatus eduskuntavaaleissa yksinumeroinen. Kommareiden ja vihertävien kanssa samaa tasoa. Eli marginaaliryhmiä...joiden päätehtävä on oppositiossa verovaroilla edistää transujen ja aborttia hakevien etuja. Ja tietysti intersektionaalista feminismiä ja sen yliopistotutkimusta runsaiden apurahojen turvin. Että tietysti lihaa syövien heteroiden, jotka ajaa polttomoottoriautoilla, kelkoilla mönkijöillä ja vesiskoottereilla/ veneillä ja vastustaa tuurivoimaa, leimaaminen "hulluiksi", "mielenvikaisiksi" sekä "sikasovinisteiksi"

    • Anonyymi

      Miten omat yrityksesi. Minkälaiset luvut. Miksi Metsola loppui , joitko liikaa. Entä tervaperse. ?

      • Anonyymi

        Ei taida kommenttia tulla, haukkuu vain muita.


    • Anonyymi

      Tuntuupa olevan syyllinen suomen velkaantumiseen samallalailla kun muuttivat valtiovarain ministerit.

      • Anonyymi

        Orpo ottaa ennätysmäärän velkaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo ottaa ennätysmäärän velkaa

        Ennätysmäärä velkaa ja kasvava työttömyys...


    • Anonyymi

      Miten meni kepukoiden viime hallitus kausi? Velkaa otettiin holtittomasti. Samoin jaettiin rahaa summittaisesti. Ei auttanut kepukoiden Ns. Kaksinkertaiset lapsilisät vaalien alla.
      Kepukat on hyviä vain rakkikoirina.

      • Anonyymi

        Nykyhallitus historian ylivoimaisesti huonoin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhallitus historian ylivoimaisesti huonoin!

        Nykyhallitus ei ole hyvä, se on paras kautta aikojen. Petteri Orpo on paras kokoomus-pääministeri mitä meillä on ollut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhallitus ei ole hyvä, se on paras kautta aikojen. Petteri Orpo on paras kokoomus-pääministeri mitä meillä on ollut.

        Onkohan se Orpon vaimolla varmasti vaihtunut keskustapuolueen jäsenkirja kokoomusjäsenyyteen. Löytyykö tietoa, ettei vaan ole pääministeri piilokepuli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se Orpon vaimolla varmasti vaihtunut keskustapuolueen jäsenkirja kokoomusjäsenyyteen. Löytyykö tietoa, ettei vaan ole pääministeri piilokepuli.

        Mitä väliä sillä on ? Onhan PS:ssakin 3 kokoomustaustaista kansanedustajaa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on ? Onhan PS:ssakin 3 kokoomustaustaista kansanedustajaa .

        Tämäpä juuri, että Orpon vaimo olisi edes järkevään suuntaan menossa ja olisi kokoomuskirjalla helpompi persuihin vaihtaa.


    • Anonyymi

      Jäsenkirjasta viis ja puolueuskollisuus on meloista soopaa, jos luonne ei ole hyvä ja toisia huomioonottava. Politiikassa pärjää vahvat ja oikeamieliset ihmiset.
      Pettäjät, ahneuden kuolemansynnissä rypevät, hylkääjät ja kodinrikkojat ovat sitä toista kastia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3302
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      677
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe