Epilepsiaa?

Minulla on 7-vuotias kastroitu kleinspitz uros, jolla epäillään epilepsiaa. Eläinlääkäri totesi, että kyseessä olisi epilepsia, mutta minulla vähän mietityttää kun kyseessä on uusi eläinlääkäri ja hän otti vain verikokeet poissulkien maksan tai munuaisten ongelmia/sairauksia. Ei muuta. Maksa-, munuais- ja veren elektrolyytit olivat ok, mutta veren punasoluarvot hieman koholla. Paikallinen eläinlääkäri suositteli aloittamaan epilepsialääkityksen.

Ensimmäinen tärinä/vaikerointikohtaus tuli loppuvuodesta 2014. Tällöin koiralle läheinen ihminen oli menehtynyt edellisenä päivänä, joten itse uskon sillä olevan jotain vaikutusta koiraan (stressi/paniikkikohtaus tms). Kohtauksia taisi tulla kolme 4kk sisään. Sitten ne loppuivat ja nyt kesäkuussa 2016 koira hyppäsi sylistä (noin ½-1 metrin korkeudesta) tipahtaen laattalattialle leuka edellä, jonka jälkeen hetken päästä sai tärinä/vaikerointikohtauksen. En vienyt eläinlääkäriin, kun näytti että palautui normaaliksi myöhemmin.
Seuraava kohtaus viime torstaina, jonka jälkeen menimme heti eläinlääkärille ja hän otti nämä verikokeet, sekä tutki hengitys- ja sydänäänet, jotka olivat ok. Viimesin kohtaus tuli lauantaina, joka kesti noin 4,5 minuuttia.

Kohtauksissa koira ei kaadu, mutta vaikeroi ja tärisee. Nostelee tassuja ja kouristelee koko kroppaa ja päätä sivuille. Kohtauksen jälkeen aikalailla omaitsensä (aina ollut rauhallinen).

Onkohan tämä sitten epilepsiaa vai jotakin muuta? Kaipaisin neuvoa mitä tehdä. Lääkitys kuitenkin vaikuttaa aivoihin ja mielestäni aika helpolla diagnoosi epilepsiasta tuli.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kleinspitz kirjoitti:

Minulla on 7-vuotias kastroitu kleinspitz uros, jolla epäillään epilepsiaa. Eläinlääkäri totesi, että kyseessä olisi epilepsia, mutta minulla vähän mietityttää kun kyseessä on uusi eläinlääkäri ja hän otti vain verikokeet poissulkien maksan tai munuaisten ongelmia/sairauksia. Ei muuta. Maksa-, munuais- ja veren elektrolyytit olivat ok, mutta veren punasoluarvot hieman koholla. Paikallinen eläinlääkäri suositteli aloittamaan epilepsialääkityksen.

Ensimmäinen tärinä/vaikerointikohtaus tuli loppuvuodesta 2014. Tällöin koiralle läheinen ihminen oli menehtynyt edellisenä päivänä, joten itse uskon sillä olevan jotain vaikutusta koiraan (stressi/paniikkikohtaus tms). Kohtauksia taisi tulla kolme 4kk sisään. Sitten ne loppuivat ja nyt kesäkuussa 2016 koira hyppäsi sylistä (noin ½-1 metrin korkeudesta) tipahtaen laattalattialle leuka edellä, jonka jälkeen hetken päästä sai tärinä/vaikerointikohtauksen. En vienyt eläinlääkäriin, kun näytti että palautui normaaliksi myöhemmin.
Seuraava kohtaus viime torstaina, jonka jälkeen menimme heti eläinlääkärille ja hän otti nämä verikokeet, sekä tutki hengitys- ja sydänäänet, jotka olivat ok. Viimesin kohtaus tuli lauantaina, joka kesti noin 4,5 minuuttia.

Kohtauksissa koira ei kaadu, mutta vaikeroi ja tärisee. Nostelee tassuja ja kouristelee koko kroppaa ja päätä sivuille. Kohtauksen jälkeen aikalailla omaitsensä (aina ollut rauhallinen).

Onkohan tämä sitten epilepsiaa vai jotakin muuta? Kaipaisin neuvoa mitä tehdä. Lääkitys kuitenkin vaikuttaa aivoihin ja mielestäni aika helpolla diagnoosi epilepsiasta tuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu