Onneton kissa

Enemmän koiraihmisenä haluaisin nyt kysellä teiltä, jotka enemmän tiedätte kissoista, että voiko onnellisesti ulkokissaksi tottunut yksilö - elää loppuelämäänsä onnellisesti sisäkissana? Ymmärrän että tallainen on niin tapauksesta kiinni, mutta miltä se kuulostaisi? Jouduimme tarjoamaan kodin vajaat 3vuotiaalle ulkokissalle, koska muuten olisi edessä ollut piikille meno. Tahtoisimmekin nyt kysellä mielipidettä että voiko tästä uudesta perheenjäsenestämme ikinä tulla onnellista sisäkissaa, vai elääkö loppuikänsä onnettomana kun ei pääse enää metsästämään yms.? Onhan se ihan järjellä ajatellenkin iso asia kissallemme, sillä tämä oli vielä erittäin kova tyttö metsästämään ja saamaan saalita. Onko tämä kissan rääkkäystä ja sen vaistojen tuhoamista, kun yritämme totuttaa tapoihimme? Asumme kerrostalossa, joten emme pysty tarjoamaan kissalle ulkoilumahdollisuutta, muutakuin valjain (ja tämä kissa inhoaa valjaita). Mutta kiitos vastauksista etukäteen ja toivottavasri kysymykseni ei nyt aivan naurettava ollut!
101167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kissalle täytyy järjestää sisälle tekemistä.Raapimispuu,leikkikaluja ja sellaista pitää olla.Paikka,josta voi katsella ikkunasta ulos,esim.raapimispuu ikkunan eteen.Valjaisiin kannattaa yrittää pikkuhiljaa totuttaa ja käyttää sitten vähän kerrallaan ulkona.Jos on parveke,niin kissan voi ottaa syliin ja käydä parvekkeella haukkaamassa raitista ilmaa ja samalla kissakin näkee ulos ja saa raitista ilmaa.Sisällä kannattaa leikkiä joka päivä vähän sen kanssa,heittelee vaikka palloksi rypistettyä paperia.Meidän kissa tykkää jahdata paperipalloa :)Hyviä ja pehmeitä makuupaikkoja ja piiloja ois hyvä olla.Kun kissaa rakastaa se huomaa sen ja luottaa sitten ja antaa ehkä valjaatkin sitten laittaa.Harjaamisesta ja silittelystä kissat pitävät.Hiekkalaatikko vessaan ja vettä täytyy aina olla saatavilla kupissa.Pian kun kissalla on mukavaa se alkaa viihtymään eikä ole ongelma ulos pääsy.Tuon ikäinen kisu on tietysti vähän villi ja saattaa raapia ovea.Senhän voi päästää vaikka käytävään kävelylle,menee itse mukaan ja katsoo ettei ulko-ovi ole auki josta se voisi karata pihalle.

Äänestä

Mahdotonta tuo ei ole, mutta luultavasti melko vaikeaa. Kissa on kuitenkin vielä nuori, joten luulisin sen sopeutuvan ainakin vanhempia kissoja helpommin muutoksiin. Se, että otatte kissan sisäkissaksi, on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin sen piikille vieminen.

Jos kissalla on tarpeeksi virikkeitä, vaihtelevaa ja mukavaa tekemistä sisällä, se kyllä viihtyy hyvin. Tärkeää on, että kissalla on sisällä monenlaisia leluja, joita se voi jahdata ja saalistaa samalla tavalla kuin luonnossa pieniä saaliseläimiä. Parasta tietenkin on, jos ihminen jaksaa leikkiä kissan kanssa mahdollisimman paljon.

Tottakai on mahdotonta sanoa etukäteen, miten kissa tulee suhtautumaan elämänmuutokseen, mutta minä uskon vahvasti, että se kyllä tottuu siihen. Maailmassa on monia kissoja, jotka ovat kokeneet saman ja selvinneet siitä erinomaisesti. Omakin kissani oli minun luokseni muuttaessaan saanut juosta pari vuotta pihalla oman mielensä mukaan. Kyllähän totutteleminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Kun vaan malttaa mennä eteenpäin kissan vauhdilla ja ymmärtää sitä.

Kuten jo sanoin, ei voi tietenkään taata, että kissa sopeutuu, mutta se on paljon parempi vaihtoehto kuin lopettaminen, koska loppujen lopuksi kissa ei paljonkaan kärsi siirtymisestä kokonaan sisälle. Pääasia että se saa saalistaa rapisevia hiiriä ja paperitolloja :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Kyllä nuo perusasiat on hallussa ja kävimme ostamssa kissalle paljon kaikkea puuhaa, kun olemme päivisin ja iltaisin aika paljon poissa, ettei kissamme tylsistyisi ja mesuntuisi entisestään.

    Nyt mietinkin vain, kun kissa on siis tottunut olemaan ulkona jolloin liikuntaa ja puuhaa on paljon. Pelkäänkin nyt että innostuneena uudesta perheenjäsenestä syötämme, tai herkuttelemme kissaa liikaa jolloin luonnolliseti vähästä liikunnasta johtuin Mirrimme pulskistuu ja lihoo. Onkohan ulkokissa herkempi lihoamaan, kuin vähäiseen liikuntaan tottunut sisäkissa? Olemme yrittäneet palkita kissaa makupalalla vain kun tulemme kotia ja lähdemme kotoa. Mutta jatkuvasti sitä huomaa tulleensa antaneeksi kaikennäköisiä herkkupaloja, tai leivänpäältä juustoa (suurta herkkua tuntuu olevan).

    Toinen miettiväni asiani on kissan leikkiminen. Niin naurettavalta kuin tämäkin asiani saattaa taas kuulosta, niin tuntuu ettei kissamme "osaa" leikkiä. Johtuu varmasti vielä arkuudesta uutta paikkaa ja omistajia kohtaan, mutta kun yritämme leikittää pallolla tms. kissa ei lähde mukaan. Eikä kissa itsekään leiki. Eikös kissojen kuuluisi kuitenkin leikkiä myös itsenäisesti? Ja tarkalleen miettien en muista ikinä nähneeni edellisellä omistajallakaan tätä kissaa leikkimässä tai jahtaamassa palloa. Lintuja kylläkin senkin edestä :) .

    Olemme päättäneet antaa kissan kotiutua rauhassa ja tottua meihin ja asuntoomme pikkuhiljaa, mutta tuntuu vaan niin onnettomalta kissan puolesta, kun ei edes leikki näytä kelpaavan. Ehkä auttaa kun emme kiinnitä kissaan mitään huomiota. Vai voiko tästä tulla päinvastainen reaktio ja kissasta tulla entistä onnettomampi, kun ei saa huomiota? Sillä huomiota vailla tämä tyttömme on. Jopa vessaan lähtee mukaan ja ovella aina iloisesti vastassa.

    Mutta kaikennäköisiä neuvoja ja ohjeita otetaan vastaan että saisimme tästä kissasta onnellisen. Sillä huoli on koko perheellä kova!

    Äänestä

  • Mirri kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Kyllä nuo perusasiat on hallussa ja kävimme ostamssa kissalle paljon kaikkea puuhaa, kun olemme päivisin ja iltaisin aika paljon poissa, ettei kissamme tylsistyisi ja mesuntuisi entisestään.

    Nyt mietinkin vain, kun kissa on siis tottunut olemaan ulkona jolloin liikuntaa ja puuhaa on paljon. Pelkäänkin nyt että innostuneena uudesta perheenjäsenestä syötämme, tai herkuttelemme kissaa liikaa jolloin luonnolliseti vähästä liikunnasta johtuin Mirrimme pulskistuu ja lihoo. Onkohan ulkokissa herkempi lihoamaan, kuin vähäiseen liikuntaan tottunut sisäkissa? Olemme yrittäneet palkita kissaa makupalalla vain kun tulemme kotia ja lähdemme kotoa. Mutta jatkuvasti sitä huomaa tulleensa antaneeksi kaikennäköisiä herkkupaloja, tai leivänpäältä juustoa (suurta herkkua tuntuu olevan).

    Toinen miettiväni asiani on kissan leikkiminen. Niin naurettavalta kuin tämäkin asiani saattaa taas kuulosta, niin tuntuu ettei kissamme "osaa" leikkiä. Johtuu varmasti vielä arkuudesta uutta paikkaa ja omistajia kohtaan, mutta kun yritämme leikittää pallolla tms. kissa ei lähde mukaan. Eikä kissa itsekään leiki. Eikös kissojen kuuluisi kuitenkin leikkiä myös itsenäisesti? Ja tarkalleen miettien en muista ikinä nähneeni edellisellä omistajallakaan tätä kissaa leikkimässä tai jahtaamassa palloa. Lintuja kylläkin senkin edestä :) .

    Olemme päättäneet antaa kissan kotiutua rauhassa ja tottua meihin ja asuntoomme pikkuhiljaa, mutta tuntuu vaan niin onnettomalta kissan puolesta, kun ei edes leikki näytä kelpaavan. Ehkä auttaa kun emme kiinnitä kissaan mitään huomiota. Vai voiko tästä tulla päinvastainen reaktio ja kissasta tulla entistä onnettomampi, kun ei saa huomiota? Sillä huomiota vailla tämä tyttömme on. Jopa vessaan lähtee mukaan ja ovella aina iloisesti vastassa.

    Mutta kaikennäköisiä neuvoja ja ohjeita otetaan vastaan että saisimme tästä kissasta onnellisen. Sillä huoli on koko perheellä kova!

    Onko teillä parveketta kyseisessä asunnossa jos on niin ,laittakaa kaiteelle korkea verkko ja varmistakaa ettei kissa pääse siitä yli, ja päästäkää kisuli välillä käymään parvekkeella niin silloin se voisi olla onnellisempi kun pääsee haistelemaan raitista ilmaa.Ja rapsuttakaa ja paijatkaa kissaa siitä se tykkää.
    Meidän kissat tulee aina ovelle vastaan aivan samalla tavalla kuin koira.Sitten vaan rapsuttamaan kyllä kaveri siitä tykkää.

    Äänestä

  • Enpä siitä tiedä onko ulkokissan siirtäminen täysin sisäkissaksi parempi vaihtoehto kuin sen lopettaminen. Kyllä ulkokissa siitä kärsii enempi tai vähempi, jos se ei yhtäkkiä pääsekään enään pihalle toteuttamaan luonnollisia vaistojaan. Se on raaka totuus, että ulkona liikkumaan tottunut kissa ei oikeastaan kuulu kerrostaloon kärsimään. sain sen itsekin kokea kantapään kautta.

    Kissan sopeutumista kannattaa seurata tarkkaan, ja jos se näyttää kovasti kärsivän, kyllä lopettaminen on silloin armeliaampaa kissalle. Monesti näissäkin tapauksissa ihminen vain ajattelee itseään ja omia tuntojaan. Kuka kysyy kissalta sen mielipidettä, EI JUURI KUKAAN!!!

    Äänestä

  • katinka kirjoitti:

    Enpä siitä tiedä onko ulkokissan siirtäminen täysin sisäkissaksi parempi vaihtoehto kuin sen lopettaminen. Kyllä ulkokissa siitä kärsii enempi tai vähempi, jos se ei yhtäkkiä pääsekään enään pihalle toteuttamaan luonnollisia vaistojaan. Se on raaka totuus, että ulkona liikkumaan tottunut kissa ei oikeastaan kuulu kerrostaloon kärsimään. sain sen itsekin kokea kantapään kautta.

    Kissan sopeutumista kannattaa seurata tarkkaan, ja jos se näyttää kovasti kärsivän, kyllä lopettaminen on silloin armeliaampaa kissalle. Monesti näissäkin tapauksissa ihminen vain ajattelee itseään ja omia tuntojaan. Kuka kysyy kissalta sen mielipidettä, EI JUURI KUKAAN!!!

    pitäisi lopettaa! Mielipide tämäkin vaan!

    Äänestä

Eräs aika hyvä ratkaisu - tosin vaatii ehkä teiltä kypsyttelyä - olisi toisen kissan hankkiminen. Kissa tarvitsee aika paljon virikkeitä ja seuraa, ja jos olette paljon poissa, sille tulee yksinäistä ja tylsää vaikka leluja olisikin tarjolla. Lajitoverin kanssa riittäisi tekemistä ja unohtuisivat ajatukset ulospääsystä.

Leluistakin on monin verroin enemmän hyötyä kun on joku jonka kanssa pelata. Yksin ei kissakaan kauaa jaksa paperipallon perässä juosta.

Tietysti jos teillä ei ennen ole ollut kissaa, ja jos tämäkin tuli vähän yllättäen, voi tuntua liialta hankkia kerralla kaksi. Asiaa voisi ehkä kuitenkin alkaa pohjustaa mielessä kunhan nyt ensin tutustutte tähän yhteen..?

Minulla on ollut useita kissoja kerralla pitkiä aikoja hoidossa, ja mielestäni niissä ei ollut juuri enemmän hoitamista kuin yhdessäkään. Ja eräs tuttavani, joka pitkään jahkailtuaan otti kerralla kaksi kissaa jaksaa kertoa jatkuvasti miten ihanaa on, että "veljeksiä" on kaksi, ja miten ne pitävät seuraa toisilleen ja miten paljon iloa niistä on.

Äänestä

meidän kisu on ollut aina sisäkissa paitsi ihan sillon kun otettiin se pentuna.sisäsiistiksi oli kuitenkin opetettu.no any way, sisäkissa voi olla masentunutkin.sillä pitäisi olla virikkeitä, mutta ennen kaikkea sille on pidettävä seuraa.meidänkään kisu ei aina heti lähde leikkiin mukaan, mutta pitää pomppivista palloista, leikki hiiristä ja narunpäähän sidotuista jutuista-tykkää juosta perässä ja ottaa kiinni.jos kisu on apea se ei lähde välttämättä peliin mukaan.yllättävän paljon se kaipaa yhdessä leikkimistä ja sitten innostuu yksinkin pelailemaan.sisäkissa kaipaa enemmän tekemistä kuin ulkona seikkaïleva.huima vauhti on päällä aina kun kisumme innostuu-onneksi meillä on kolmio:)tsemppiä!

Äänestä
  • Leikkiminen alkaa yleensä kiinnostaa kissaa vasta kun se on alkanut kunnolla kotiutumaan, eikä ole enää niin varuillaan maiseman vaihdoksen vuoksi. Hyvältä kuulostaa kaikki tuo tekemänne. En usko, että ulkona juoksemaan tottunut kissa olisi sen alttiimpi lihomaan, mutta kannattaa maistuu ettei suolaiset leikkeleet yms ole kissalle kauhean terveellisiä paljon syötettynä. Jos kissä näyttää pullistuvan, niin korvatkaa osa ruuasta väliaikaisesti light ruualla. :)

    Jos asunnossanne on kunnolla kiipeilymahdollisuuksia ja kunhan kissa kotiutuu niin leikitätte sopivasti niin siinähän sitä energiaa sitten kuluu kivasti.

    Rappu käytäviin ei kissaa tietenkään kannata päästää sekkailemaan, eikä parvekkeelle päästää ilman verkoituksia. Verkotuksella tai lasituksella varustettu parveke onkin sitten lämpimään aikaan kissoista kiva paikka, varsinkin jos sielä on kiipeilypuu. :)

    Eiköhän kisu sopeudu loppujen lopuksi hyvin. Hienolta tuo vastaan tuleminen ja teidän seurastanne pitäminen kuulostaa.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Leikkiminen alkaa yleensä kiinnostaa kissaa vasta kun se on alkanut kunnolla kotiutumaan, eikä ole enää niin varuillaan maiseman vaihdoksen vuoksi. Hyvältä kuulostaa kaikki tuo tekemänne. En usko, että ulkona juoksemaan tottunut kissa olisi sen alttiimpi lihomaan, mutta kannattaa maistuu ettei suolaiset leikkeleet yms ole kissalle kauhean terveellisiä paljon syötettynä. Jos kissä näyttää pullistuvan, niin korvatkaa osa ruuasta väliaikaisesti light ruualla. :)

    Jos asunnossanne on kunnolla kiipeilymahdollisuuksia ja kunhan kissa kotiutuu niin leikitätte sopivasti niin siinähän sitä energiaa sitten kuluu kivasti.

    Rappu käytäviin ei kissaa tietenkään kannata päästää sekkailemaan, eikä parvekkeelle päästää ilman verkoituksia. Verkotuksella tai lasituksella varustettu parveke onkin sitten lämpimään aikaan kissoista kiva paikka, varsinkin jos sielä on kiipeilypuu. :)

    Eiköhän kisu sopeudu loppujen lopuksi hyvin. Hienolta tuo vastaan tuleminen ja teidän seurastanne pitäminen kuulostaa.

    Meillä molemmat kissat on ennen meille tuloa olleet ulkona vapaana olevia kissoja. Meillä ovat sisäkissoina ja hyvin ovat sopeutuneet. Ei sisäkissan elämä ole kissalle "kidutusta" - monella tapaa itseasiassa onnellisempaa ja huolettomampaa. Jos tuntuu, että kissa kaipaa ulos metsästämään, niin ei muuta kuin kunnon valjaat ja flexi ja yhdessä metsään hiiriä jahtaamaan :)

    Yleisesti ottaen metsästykseksi käy kyllä hyvin esim. leluhiiri, jolla voi kissan kanssa leikkiä, jota voi piilottaa sinne tänne löydettäväksi tai muita leluja, kiipeilypuu ym. mikä antaa kissalle virikettä. Kissalla tutkitusti "nautintoa" eli mielihyvähormoonin erittymistä tapahtuu KOKO metsästystapahtuman yhteydessä - eli kissa nauttii yhtä paljon mahdollisen saaliin huomaamisesta, sen vaanimisesta, sen perään pinkaisemisesta, sen kiinni saamisesta ja sen "tappamisesta". Kaikki tuottavat yhtä paljon mielihyvää, eli se, että kissa saisi todella saaliin, jonka se voi syödä, ei ole niinkään tärkeää, kuin että on jotain mielekästä, mitä yrittää metsästää.

    Jotkut kissat ovat sitten vain hitaammin sopeutuvia ja arempi kuin toiset. Meillä toinen kissa oli kokenut ennen niin kovia, että oli lakannut kokonaan leikkimästä eikä osannut leikkiä, kun tuli meille (oli sydäntäsärkevää). Kärsivällisellä ja rauhallisella suostuttelulla ja totuttelulla niin ihmisten kuin toisen kissammekin taholta, pikkuinen on oppinut leikkimään ja nauttimaan erilaisista leikeistä. Nykyään pinkoo lelujen ja toisen kissan perässä leikkien tiimellyksessä intoa täynnä, mutta useita kuukausia on kuitenkin prosessi kestänyt.

    Tsemppiä sinne ja rapsutuksia kissalle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirri kirjoitti:

Enemmän koiraihmisenä haluaisin nyt kysellä teiltä, jotka enemmän tiedätte kissoista, että voiko onnellisesti ulkokissaksi tottunut yksilö - elää loppuelämäänsä onnellisesti sisäkissana? Ymmärrän että tallainen on niin tapauksesta kiinni, mutta miltä se kuulostaisi? Jouduimme tarjoamaan kodin vajaat 3vuotiaalle ulkokissalle, koska muuten olisi edessä ollut piikille meno. Tahtoisimmekin nyt kysellä mielipidettä että voiko tästä uudesta perheenjäsenestämme ikinä tulla onnellista sisäkissaa, vai elääkö loppuikänsä onnettomana kun ei pääse enää metsästämään yms.? Onhan se ihan järjellä ajatellenkin iso asia kissallemme, sillä tämä oli vielä erittäin kova tyttö metsästämään ja saamaan saalita. Onko tämä kissan rääkkäystä ja sen vaistojen tuhoamista, kun yritämme totuttaa tapoihimme? Asumme kerrostalossa, joten emme pysty tarjoamaan kissalle ulkoilumahdollisuutta, muutakuin valjain (ja tämä kissa inhoaa valjaita). Mutta kiitos vastauksista etukäteen ja toivottavasri kysymykseni ei nyt aivan naurettava ollut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu