Talvi tuli ja lumityöt

Nytriittää

Itä-Suomeen tuli talvi. Kerrostalon lumityöt tekee ulkopuolinen lumityöfirma. Sopimuksessa kai on jotkut kellonajat lumityölle. Viime yönä heräsin hirveään ryminään. Klo 5.20 aamuyöllä ei ole oikea lumityöaika. Arvatkaa säikähdinkö. Onneksi on töissä tänään iltavuoro, joten kerkesin vielä nukkua monta tuntia lisää.

4

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin, ja siinä sopimuksessa varmaan lukee joku kellonaika jolloin lumitöiden pitää olla tehtynä. Kyseinen kellonaika vaihtelee tietenkin pienemmissä taloyhtiöissä osakkaiden liikkumistarpeiden mukaan, yhtiössä jossa asuu paljon eläkeläisiä tai esim. kotihoitovapaalla olevia yksinhuoltajia saattaa riittää, että auraus on tehtynä kello 8-9 mennessä, yhtiössä jossa asuu paljon aikaisin työhönlähtijöitä voi olla tarve saada aurattua piha jo ennen aamukuutta tai jopa viittä. Eli aina tarpeen mukaan, isoissa yhtiöissä on asukkaalla oikeus päästä liikkumaan viimeistään aamuseiskalta, eli niissä ei asukaskanta vaikuta juurikaan asiaan.

      Kaupunkien keskustoissa auraukset aloitetaan yleisten katualueiden osalta jo 3-4 aikaan aamulla ja korkeiden kerrostalojen välissä toiminta kyllä kuuluu asuntoihin sisään, kovan lumimyräkän aikana aurataan vuorokauden ympäri.

      Sunun työajat tai -vuorot eivät siis vaikuta asiaan millään tasolla. Valitettavasti olen lisäksi varma, että olisit ensimmäinen valittaja tilanteessa, kun SINÄ et pääsekään liikkumaan auratulla alueella silloin kun SINULLE sopii. Eli katso peiliin ja heitä voltti, sen jälkeen katsot uudelleen asiaa ja näet ongelman syyllisen!

      • fjljfdkkjfjj

        Hyvin vastattu!


    • vvhjjb

      Just näin! Ihme vikisijä joka valittaa kun ennen kuutta aamulla pikkasen ääntä kuuluu.
      VOI ITKU

    • Terijoensalavaatakkaan

      Tuli myöskin tarve laittaa takan kylki lämpimäksi, mutta onneksi tuli kerättyä keväällä ihmisille tarpeettomia puita talteen. Sain naapurista isoooon terijoensalavan, rungon ja oksia valtavan määrän. Laittelin pinoon ja kesä ne kuivasikin hyvin. Poltin viikko sitten ensimmäisen pesällisen niitä takassa, ja yllätyin niin maan perusteellisesti siitä mitenkä hyvä ja lämpöä antava takkapuu terijoensalava onkaan. Roskapuuna ja mitään tekemättömänä polttopuuna sitä on kuullut mainittavan, mutta totuus onkin ihan toisenlainen. Se on takkapuina yksi parhaista, kannattaa ottaa talteen jos tarjotaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe