onko minulla mitään mahdollisuuksia saada mettästys lupaa,koska kerhoon on varmaan vaikea päästä? olisikohan joitain vuosikortti systeemeitä?asustelen täällä nurmon seudulla ja mettästyskortin olen suorittanut.kertokaas viisaammat
aloitteleva metsästäja
aadolf
2435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moikka minäkään en kuulu kerhoon eli, metsästysseuraan, mutta noin neljä vuotta sitten kun metsästyskortin suoritin kävin kahdella vierekkäin olevalla maatilalla kyselemässä metsästys oikeutta heidän mailleen, sain luvat käydä metsästämässä. Kumpaisellekkin olen tehnyt päivän töitä joka vuosi, näin sain luvan metsästää heidän maillaan.
Molempien talojen maat on vuokrattu jollekkin metsästys seuralle, mutta kun vuokrasopimuksessa ei ole mainintaa ettei kolmannelle osapuolelle ei saa antaa metsästysoikeutta niin maanomistaja saa antaa luvan ohi metsästysseuran.
ainahan voit ostaa valtion maille luvat vuosiluvan tai sitten ihan päivä luvan tai viikoksi.
Kysy mahdollisuuksista vaikka oman riistanhoitopiirisi toiminnanohjaajalta, joka on:
Pertti Rinta-Nikkola Haukantaival 16
60200 SEINÄJOKI
050-5525418
Lähde: http://www.riistaweb.riista.fi/yhteystiedot/yhteystietohaku.mhtml