Osakekirjat

Kohtako.asunnoton

Luin kirjastossa Kalevasta, että asuntojen osakekirjat pitää vuoden loppuun mennessä siirtää pankkien arvo-osuustileille tai muuten joku omii ne itselleen ja myy kenelle haluaa. Ikänsä ns omistusasuntoa itselleen maksaneilta siis otetaan noin vain kämppä ja siinä asumisoikeus pois.
Onko asia noin?
Mistä lisätietoja ja menettelyohjeita?
Siksikö tästä ei ole tiedotettu, että ne joilla jo muutenkin on pikkuista vaille kaikki, saisivat loputkin?
Valistakaa te viisaammat meitä tietämättömiä näistä salaisista kuvioista!

8

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No_lopultakin

      Taisi Kalevalta jäädä painamatta, minkä vuoden loppuun mennessä. Ei ainakaan tämän.

      Menettelyohje on se, että kun asiasta aikanaan ilmoitellaan virallisemmin, viet osakekirjasi sinne, missä sinulla on arvo-osuustili. Omistus kirjataan tilille eikä sen jälkeen tarvitse papereista huolehtia. Tämä sama muutos on tehty pörssiyhtiöille jo 20 vuotta sitten ja on viimeinkin aika päästä vanhoista paperirepaleista eroon taloyhtiöissäkin.

      Jos osakekirja on kadoksissa, ilmoitat asiasta isännöitsijälle, jonka avulla voit selvittää omistusoikeutesi. Mahdollisesti vanha osakekirja pitää kuolettaa ja painattaa uusi, mikä tietysti maksaa. Juuri tällaisista ongelmista uudistuksella pyritään pääsemään eroon.

      • ertyretyrt

        Kyllähän tuosta uutisesta voisi päätellä määräajan olevan tämän vuoden lopussa:

        "Satoja miljoonia euroja vailla omistajaa – vanhojen paperiosakkeiden siirtämisellä on nyt kiire"

        http://yle.fi/uutiset/3-9248913


      • No_lopultakin

        Tämä määräaika koskee juuri niitä pörssiosakkeita, jotka siirrettiin arvo-osuusjärjestelmään jo noin 20 vuotta sitten. Siirron laiminlyöneet omistajat ovat jo menettäneet osan osingoistaan. Nyt on viimeistenkin mattimyöhäisten kuitenkin toimittava tai loputkin omistajan oikeudet menetetään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään omistusoikeuden loukkaus, sillä esimerkiksi osakeannin unohtaminen ei ole ennenkään oikeuttanut korvauksiin.

        Asunto-osakkeiden osalta siirto on vasta suunnitteilla ja niillekin tulee epäilemättä kohtuullisen pitkä siirtymäaika. Ja useimmille asunnoille taloyhtiö varmaankin löytää rekisteröidyn omistajan, vaikka omistaja olisi unohtanut asian. Onhan vastikkeet osattu tähänkin asti periä.


    • Asuntosäästäjä

      Eihän sinulla edes itselläsi ole sitä "paperiretaletta" mikäli olet asuntovelkainen pankille, sehän on siinä tapauksessa siellä pankissa.

      • Nyt_jo_velaton

        Tilanne on silloin vielä helpompi, sillä pankki huolehtii vaihdosta. Ei tarvitse itse vaivautua.


    • Rahastaja

      Siirron jälkeen maksat sitten, joka kuukausi pankille tilin ylläpidosta , monta euroa. Hyvä bisnes pankeille, rahastusta lain voimalla!

      • Minä_en_maksa

        Kuka käskee säilyttämään pankissa? Esimerkiksi Euroclear on ilmainen. Ja kunhan asia tulee ajankohtaiseksi, myös pörssivälittäjät ottanevat asunto-osakkeet tilin jatkeeksi ihan yhtä halvalla.

        Varsinainen säästö tulee sitten kaupanteossa ja panttauksissa, kun papereita ei enää tarvitse etsiä, siirrellä ja käsitellä.


      • kewadq

        Esimerkiksi Nordnet ei ota säilytyksestä mitään maksua. Nordea ei ota säilytyksestä maksua, jos teet vähintään yhden kaupan per vuosineljännes.

        Myös Euroclearilla ("arvopaperikeskus") suoraan voi säilyttää osakkeita maksutta, mutta se on hankalaa (ja viimeksi hallintarekisteriuudistus-yrityksen yhteydessä puhuttiin sen maksulliseksi muuttumisesta).

        Ja mikä on vaihtoehto? Maksaa itsensä kipeäksi tallelokerosta, jossa säilyttää paperiosakkeita? Ostaa itselle kotiin paloturvallinen kassakaappi, jossa säilyttää paperiosakkeita? Silläkin hintaa makselee aika monta vuotta osakkeiden säilytysmaksuja jossain maksullisella palveluntarjoajalla (jos nyt ihan välttämättä haluaa käyttää vaikkapa OP:n säilytys- ja välityspalveluita).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13525
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8149
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      68
      4297
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      2877
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      398
      1285
    Aihe