Perhe on kasvamassa ja nyt mietimme kuumeisesti millaiseen autoon mahtuu vanhemmat ja 4 lasta. Lapsista 3 käyttää turvaistuinta. Istuimista kaksi olisi saatava selkä menosuuntaan.
Tila-autoja olemme vähän katselleet, mutta ei niihin näytä tavaraa paljon mahtuvan. Reissuun lähtiessä mukaan on otettava kaikenlaista ja tavaraa kertyy äkkiä aikamoinen määrä.
Tila-autoja olemme vähän katselleet, mutta ei niihin näytä tavaraa paljon mahtuvan. Reissuun lähtiessä mukaan on otettava kaikenlaista ja tavaraa kertyy äkkiä aikamoinen määrä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä on mitshubishi space wagon rekisteröity 7h.Reissussa kun ollaan kaikki kuusi, niin takana jää yksi penkki käyttämättä jonka saa alas.Siihen mahtuu paljon tavaraa ja sitten suksiboxi katolle.
Ehdottomasti paras auto, mikä meillä on ollut, oli pikkubussi Volkkari (Caravelle). Se oli kahdeksalle rekisteröity eikä tarvinnut mitään lisäviritelmiä, kun reissuun lähdettiin. Taakse mahtui vaunut ja koko perheen matkatavarat. Penkkejäkään ei tarvinnut irrotella.
Meillä on volkkarin pikku-bussi. Olemme aikeissa vaihtaa uudempaan, mutta "tila-autoa" en minäkään huoli. Tahtoo vaan olla kiven alla jos ei huoli vanhaa taksia. Niissä voi myös penkkejä pitää kahteen eri suuntaan.
Huomaa, että diesel-autossa on aika iso vero, mutta busseja on myös bensakäyttöisinä. Jos siis kilometrejä ei tule vuoden mittaan kovinkaan paljon.
Meillä oli viime keväänä auton vaihto ajankohtainen. Neljäs lapsi oli jo silloin suunnitelmissa (on vieläkin, mutta ei vieläkään tulossa). Ostettiin Hiace bussi, josta oli poistettu penkkejä ja rekisteröity se 5 paikkaiseksi pakettiautoksi. Se riittää vielä, mutta, jos saamme perheenlisäystä, voimme lisätä penkkejä ja katsastaa auton taas bussiksi.
Nyt kun ollaan muutama pidempi reissu Hiacella tehty, ei vaihdettais sitä tila-autoon mistään hinnasta. Siihen mahtuu hyvin rattaat ja kesällä teltat ja lasten polkupyörät ja talvella sukset, pulkat, lumiveistovälineet yms. ihan heittämällä kyytiin.
Tuo takaisin bussiksi (=henkilöautoksi) katsastaminen ei vaan onnistu muuten kuin että maksatte uudemman kerran saman AUTOVERON joka Hiacesta on jo kertaalleen ensirekisteröinnissä maksettu.
Todellinen autoverotuksen kukkanen jolla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Asiaa olen kysynyt katsastuskonttorilta ja lisätietoa löytynee AKE:n sivuilta :-(
Kiitos kaikille vastanneille. Tila-autoja on joskus katseltu, mutta tavaratilojen pienuus jäi mietityttämään. Tuntui, ettei autoon mahdu kaikki tarvittava. Pienoisbussi näyttäisi olevan paras vaihtoehto. Reissaamisesta emme ihan kokonaan halua luopua, vaikka perhe kasvaakin.
chevy caprice classic stw. meillä on parikin noita 8 hengen penkeillä. no kaksi niistä on takakontissa ja kääntyvät näppärästi takalattian alle. kuusi henkeä menee siis etupenkeille ja KOKO tavaratila on vielä käyttämättä (pituutta liki kaksi metriä...). 80-lukuinen bensakoneella ja kaasuttimella kuluttaa reissun päällä noin 12 litraa satasella. jos on hiukan ylimääräistä niin ostaa nk sämpylämallin 90-luvun puolivälistä ja cruisailee pienemmälläkin kulutuksella.
se pitää olla rekattu sitten henkilöautoksi, jotta on kaikki penkit nk sohvia. 80-lätkällä varustetut on pakettiautoja ja varustettu kovalla takapenkillä...ja ovat yleensä jälkituonteja eli no joo...tutki mitä se pitää sisällään.
Fiat 127!Tilava ja taloudellinen.Ei muuta ku koukku perään ja kamat mahtuu kärryyn.
ostettiin pienois linja-auto. siinä ei ole minkäänlaisia veroja eikä käyttömaksua. säästää ostohinnassa sekä dieselverossa tosi paljon. ainut on että täytyy ajaa d1 kortti, mutta meillä ainakin se kävi tosi helposti loppupeleissä ku aattelee kuin paljon rahaa säästyy tulevaisuudessa.. Ja tilaa on!!!