Vanhanaikainen sähkötön asuminen

Tällaisen videon näin: https://youtu.be/lDbrUk2xYBo

Kuka on tuo videossa mainittu Thoreau? https://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Thoreau

Tulin siinä jälkeenpäin pohtineeksi, että on tuollaistakin tavallaan tullut kokeiltua, ainakin melkein, vaikka olen 1983 syntynyt. Joskus lapsena kesämökillä 80-90-luvulla ei ollut vielä silloin sähköjä tai hanavettä ollenkaan, oltiin siis kaikki tulen, paristojen, kylmälaukkujen ja kellarin varassa.

Mutta mikään ei kuitenkaan korvaa niitä muistoja että sai olla luonnon helmassa, että saunottiin ihan kunnon puukiukaalla, uitiin meressä, kalastettiin haukia, ruokittiin sorsia, paistettiin takassa makkaraa ja paahdettiin leipää. Ja tietenkin katsottiin upeaa auringonlaskua. Silloin sitä ymmärsi, että ei onnellisena olemiseen paljon vaadita, vaikka elettiinkin ne viikot vähän vanhanaikaisesti.

Ja vaikka nykyään olen kiinni netissä lähes jatkuvasti, tiedän että varmaan selviäisin ilmankin, jos toimeentulo ei olisi netistä kiinni. Mutta kun on.

Mutta ehkä nostalgian vuoksi tuota voisi välillä kokeilla uudelleen, ikään kuin lomana.

3

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mökinomistaja

      Tuossa on vähän ns:romanttikkaa monille päälle päin.

      Vesi tuli hanasta jota hieman karsastin,luulisin paikalla olevan kantoveden ja ilman viemäriä.

      Sellaisessa minä ja vaimoni asuttiin 1990 vuosikymmenen lopulla,pattereita ei ollut päällä vain takka,tuo takka joka oli tuolla muorilla ei lämmitä talvella yhtään,niin ihmettelen miten hän voisi asua tuossa?Ei varmaan siis asu.

      2005 vuonna oli meillä rannalla melko korvessa noin 100 vuotias hirsitalo,vesi kantamalla sisään ja juosten ulos,sähköä ei ollut ja lämmitys tapahtui leivin uunilla ja hellalla.Saunominen savusaunassa joka oli ainoa peseytymispaikka.

      Nyt tilanne se,vanhempi rintamamiestalo korvessa ja sielä on sähkö,omaviemäri mutta kunnalinen vesi,kauppamatka noin 20 kn yhteen suuntaan.

      Peseytyminen tapahtuu ulkosaunassa jossa ei ole siis pattereita päällä (ei ole olemassakaan) vain puula lämmitetään raakasti 30 asteen pakkasellakin.

      Tuvassa jonka juuri lämmitin ei ole yhtään patteria kytketty päälle.Ulkona on sudet ja muut kaverit tervehtimässä pilkkopimeässä kun sinne astelee ihastelemaan hiljaisuutta,tähtitaivas näkyy moitteetta kun katuvalot on jossain 20km päässä.

      Onhan tämä elämää ei toki lomaa vaan oikeaa elämää.

      Muuttolinnut voi katsella terassilta ja sisältä suurista ikkunoista,niitä on aina syksyisin todella paljon tuhansia.

      Myöskin karhut on miltei ovilla,30metriä talosta on lähimmillään olleet,mutta mukava se on katsella ja miettiä kuka taputtaa olalle kun pihalle ilalla pimeydessä astelee.

    • mökinomistaja

      Haluaisitko tosiaan kokeilla ?ja olisi sinulla sähkökin ja erinomaisesti toimivat netti yhteydet ,tosin ei ole huimia tehoja,tv:kin näkyisi.

      Pitäskö sinun kokeilla kuitenkin tuota kesäaikaan?nimittäin voin sanoa, että vaikka nyt sähkö onkin niin voisi tulla ikävä takaisin helpommille alueille.

      Kun lunta sataa niin kaksituntia menee varmuudella joka päivä lumitöihin jopa siis enemmänkin ja lämmitys vie tunteja.Sitten sen päälle on siis lämmitettävä sauna koska pitää pestä hiet päivän hommista.

      Kesällä menee 8 tuntia nurmikon ajoon per viikko ja halonteko päälle.Muutama tunti menee jos haluaa käydä oikeissa kaupoissa ja matkaa kertyy 130km reisusta.

      Miltäs tuntuisi,koski ja joki on vierellä,jouluaattonakin on sula ja voi kalastella.

      No nyt pitää ruveta puuron syöntiin kun vaimo sen tuossa laittoi ,kerrohan tuntojasi miltä se tuntuisi.

      • Siinähän se kuntoilun motivaatio tulisi ainakin tulisi sivukauppana, ei tarvitsisi niin paljon miettiä mikä pitää kunnossa kun hyötypuuhailussa se tulee tapahtumaan kuitenkin. Voin kertoa myöhemmin muutakin, mutta laitetaan tuo nyt alkajaisiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5317
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      52
      2917
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1886
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1666
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe