Olen lukenut että aika on suhteellista joten suhtaudun rauhallisesti ajan muuttamiseen.
Toistaiseksi on valoisaa ja kaupat on auki mutta en tiedä että mikä muuttuu jos viisareita siirretään?
Einsteinin teorin mukaan nopeus ratkaisee.Jos poljen kauppaan nopeasti ja takaisin
niin teorian mukaan saatan olla nuorempi kuin naapurit jotka on selvästikin on jo nyt dementian varhaisasteella.
Kellot siirtyy mutta haittaako juomista?
8
<50
Vastaukset
Et varsinaisesti ole nuorempi vaan siirryt ajassa eteenpäin kun aika ei ole lineaarista niin siinä voi vähän oikoa kun lähestytään valonnopeutta jota ei vaan voi ylittää joten aika muuttuu ympärilläsi.
Tästä syystä esim juoppo voi ostaa viinaa vielä alkon sulkemis ajan jälkeenkin kun polkee tarpeeksi kovaa niin kappas sossun tuet on taas tupsahtanut tilille ja alkokin on auki vaikka aikaa ei kulunut juopolla paljon paskaakaan
Toinen tapa on matkustaa Puohitien kerhohuoneeseen jossa on miehen mentävä madonreikä ja sen kautta tupsahtaa seuraavan kuun maanantai aamuun klo 9.00 alkon pihaanJosta tulikin mieleeni että voiko olla sattumaa että Kylmis viettää välillä pitkiä pätkiä pois palstalta eikä ikinä muutu vanhemman näköiseksi ja väittää vuodesta toiseen olevan 40v?
- kokenut_tutkija
sauna_timppa kirjoitti:
Josta tulikin mieleeni että voiko olla sattumaa että Kylmis viettää välillä pitkiä pätkiä pois palstalta eikä ikinä muutu vanhemman näköiseksi ja väittää vuodesta toiseen olevan 40v?
Kylmis on Kylmis. Sen sisuskalut on jo niin hyvin alkoholilla suojattu et ikääntyminenkää ei enää vaikuta.
- Oulun_mies
Olet guru vaikka en yleensä hyväksy omaa logiikkaa parempaa.
Totuus voi löytyä tältä palstalta ja mvoimme löyää sen!!Kokeillaan käytännölssä miten aIKA ja jos on sossusn tukia niin miten muuttuuu!! Oulun_mies kirjoitti:
Olet guru vaikka en yleensä hyväksy omaa logiikkaa parempaa.
Totuus voi löytyä tältä palstalta ja mvoimme löyää sen!!Kokeillaan käytännölssä miten aIKA ja jos on sossusn tukia niin miten muuttuuu!!On myös helpompi tapa matkustaa ajassa. Juot valitsemaasi päivään asti joka päivä nupin jumiin ja kun siitä tokenet niin heräät joku päivä "kappas on kulunut jo 10v eikä mitään muistikuvaa"
- 23999993
Aika järkyttävää tajuta tämän kesto. Jos tämä todellakin alkanut vuosia sitten. Kyllä myönnän että ajoin katsastamattomalla
Autolla vuosia sitten mikä luki jossain. Itseasiassa poliisi silloin mainitsi että oli saanut paljon puheluita että ajan. Se kummastutti. Vakuutus on maksamatta nyt. Se on kallista kun joutuu kaikki ruokatarpeet useasti heittämään roskiin koska niitä myrkytetty. On myös asioita niinkuin se että oisin huorissa käynyt. Sekään ei pidä paikkaansa. Sivuja olen katsellut. Sekin etten seurustele vaan ennemmin runkkaan johtuu että jatkuvasti olen kaulaan myöten kusessa ja mistähän sekin johtuu?? En halua tätä ongelmakasaani muille.
Olettako ajatelleet että teoillanne on myös vaikutusta. Olin todella typerä kun en tajunnut että valekavereita. Aavistelin kuitenkin. Vielä typerämpi kun hukutin ajatukset stalkista kaljaan. Ex naisiakin vastaan minulla ei ole mitään vihoja. Elämäntiet eronneet. En ole haikaillut ketään niinkuin väitetään. Ollut tietoisesti yksin.
Viihdearvoa varmaan. Paskaset naurut jne. Nauroitta muuten silloin kun ajoitta minut rajakylästä pois. Tiesittä että lapsi siinä sohvalla ja silti te teittä yhtä helvettiä siitä. Nauroitta parvekkeenalla isosti. Kuului sisäänkin. Miten sairasta sakkia oikein itse oletta. Myös lapsi myrkyttynyt useasti. Yhtäkkinen ripuli ja oksennus keskellä yötä. Mitä tämä lapsi on tehnyt teille? Salakatselettako sitä suihkussa ja WCssä?? Katsokaapa ne videot! Minkälaiset ihmiset rääkkäävät alaikäisiä lapsia????
Kyllä olen runkkari mutten juoppo ole ainakaan. Lopetin alkoholin kuukausia sitten kun aloin tiedostamaan tilanteen. Elämäni on tuhottu ikuisesti. Internet ei unohda. Varmaankin vielä kuolen väkivaltaisesti kun joukossa olette luoneet minusta jonkin ihmisen ketä minä en edes tiedä. Tottakai ihminen oireilee kun myrkytetään, säteilytetään ja ties mitä muuta. Stressitila jatkunut vuosia. Nykyään pysyvät sisäelinkivut/pääkivut. Pysyvä 24/7 kipu enkä uskalla särkylääkkeitä syödä koska sisäelimet paskana.
Se että säteilytetään jälleen, tiesittäkö että siihen voi kuolla ja se tekee teistä kaikenlisäksi murhaajia. Sydänongelmia ollut. Myös paskannan verta.
En ymmärrä miten joku saa tästä Paskaset naurut. Itse te olette ollut luomassa tätä. Exkö palkkasi teidät aikoinaan huoltoriidan takia? Vai oliko syynä että muutin väärään paikkaan? 23999993 kirjoitti:

En ymmärrä miten joku saa tästä Paskaset naurut. Itse te olette ollut luomassa tätä. Exkö palkkasi teidät aikoinaan huoltoriidan takia? Vai oliko syynä että muutin väärään paikkaan?Älä kopioi muiden vanhoja juttuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1411795
- 1131405
- 1691232
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881227- 851048
- 1941007
- 97933
- 39849
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76818Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti191783