Kimppakiva

Vaimoni kanssa ollaan alettu kimppakivaan kun olimme seurustelleet noin puoli vuotta.
Juttelimme vaimoni silloisen morsiaimeni kanssa kimppakivasta ja muutaman viikon päästä päätimme ottaa yhteyttä minun lapsuuden ystävään ja kutsua hänet meille viikonlopuksi kylään (huomioi että ystäväni ei ollut nähnyt eikä kuullut morsiaimestani mitään) vaimoni jännitti tapaamista kovasti vaikka yritin rauhoittaa häntä,
Vihdoin koitti perjantai ja odotellessa harrastimme sexiä,
Kun ystäväni ajoi pihaan tuli vaimolleni kiire pukea, mutta sanoin hänelle että otetaan ystäväni vastaan alasti ja vaimoni suostui,
Kaverini oli hämmästynyt koska en ollut kertonut edes seurustelustan hänelle mutta ei kestänyt kauan kuin hän oli alasti meidän kanssa ja pikkuhiljaa alkoi sulavamman suhtautua toisiimme eli saatiin vaimo vapautumaan sitten siirryimme sänkyyn kuplivien ja himojen kanssa meni noin vuorokausi ilman vaatteita,
Nyt siitä on 23 vuotta JA yhä olemme kimpassa olemme 100% heteroja ja koko huomio suunnataan vaimoni lempiasentomme on että toinen painaa takaapäin ja toinen nuolee ja hieroo edestä ja miehen laukeamisen tapahduttua käännämme vamoni toiseen kylkiasentoon ja jatketaan niin kauan että kaikki on lauenneet ainakin yhdesti eikä kukaan tunne jäävänsä puutteeseen yleensä nukkumisen jälkeen on ollut seisokki valtava joten vaimoa kääntelemään sittemmin olemme harrastaneet kimppaa melkein kaikkien minun kavereiden ja joidenkin vaimon tyttöystävien ja monen vieraan myös vieraiden kanssa meille on kuitenkin kaikkein paras kimppa muoto vaimo minä ja yksi vieras mutta jos kavereita on muitakin kylässä niin vielä ei ole kenenkään tarvinnut jäädä puutteeseen.
Myös suunnittelemattomat panot päätetään vaimon kanssa yhdessä ja muutenkin kaikki tehdään yhteistuumin jokaisella on oikeus puhaltaa peli poikki,
Ei ole vielä tarvinnut lopettaa kesken
Rakastan vaimoani yli kaiken ja meillä menee hyvin (vaimoni sanoo että käsien paljous on parasta )
9956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitäisikö vaimo jos syntymäpäivän aamuna mentäisiin kolmen miehen voimalla alasti laulamaan sä kasvoit neito kaunoinen aamupalan kukkien ja kimppa sexsin merkeissä
Mitä mieltä olette l

Äänestä

Kyllä minullekkin kelpaisi samanlainen pariskunta vakipaikaksi,jos vielä olisi se nainen leveähköillä lanteilla ja nätti. Pirkanmaalla olisi mies kovana. S-posti: [email protected]

Äänestä

Krista johanna lindfrorss voi olla ja vanha paska ullgren kanta hämeestä hyvää seuraa teille......noihin hommiin....

Äänestä

Meillä vaimo on suostunut kimppamorsiaimeksi kolmelle miehelle

Äänestä

Me oltiin viikonloppuna kolme mies kaveria ja vaimo panimme vaimoa kokoajan ja joka reikään vaimo on villi pakkaus ja kaverit ovat kiimassa muodokkaasseen ja kauniiseen vaimooni
Ystävämme olivat hämmästyneitä kun kysyin että haluavatko naida vaimoani toivuttuaan yllätyksestä olivat innolla vaimoani silittelemässä ja kilpaa nuolemasaa kaksi nuoli ja silitteli tissejä ja kaksi muuta nuoli pillua ja kohta jo ensimmäinen alkoi naimaan kiihkeästi lauetessa samantien jolloin seuraava kaveri syöksyi edellisen spermoihin kuten kaikki muutkin vielä kaksi miestä laukesi vaimooni ennen vaimon orgasmia ja pienen lepohetken ja suihkun jälkeen menimme jatkamaan seksi juttuja ja kokeilimme kaikkea mistä kukaan oli unelmoinut joskus ja toteutimme toiveita jokainen halusi olla kaksi kullia pillussa ja sai kokeilla ja kaksi ei ollut saanut naida pyllyyn mutta nyt on ja suihkun jälkeen takaisin naimaan oli paras seksi kokemus niin minulla kuin vaimollakiin eikä miehetkään näyttäneet pettyneiltä kun lopetettiin ja päätettiin ottaa uusiksi seuraavana viikonloppuna

Äänestä

Kyllä valmonikin on hyvän näköinen ja kiimainen hyvä naimaan
Ollaan ystävien kanssa testattu monet kerrat ja vaimoni on jo nykyisin innolla mukana ja aloitteentekijänäkin kysyy kuitenkin että miten olisi ja minulle käy
Minun kaikki ystäväni on saaneet panna vaimoani tänä 20 vuoden aikana kun olemme olleet yhdessä
Häittemme aattona naitiin morsiaintani kimpassa yhden lapsuudenystävän kanssa

Äänestä

Minunkin kavereille kelpaa vaimoni pillu

Äänestä

Minua eläkeläisukkoa vaivaa ujostelu edelleen vuosikymmenien romantiikkakokemustenkin jälkeen. Mieli tekisi päästä kimpparomantiikkaa kokeilemaan ja jos hyvin luontuisi niin pitempäänkin harrastamaan. Jo monien vuosikymmenien ajan olen ollut tanakasti vakosuhteessa. Vaimokin saattaisi lähteä mukaan, mutta 40-luvulla syntyneen sukupolven tapaan aloituskynnyksen yli pääseminen on ongelmana Hänellä niin kuin minullakin.

Sitten kerron tässä semmoisen "perverssin" seikan, että kun olen itse kovin tykästynyt saappaat jalassa muhinoimaan ja muihinkin ryytivarusteisiin sitä toimitusta varten sonnustautumaan, niin mahtaisiko löytyä toisia saapassenioreja, hengenheimolaisia pienen ja luottamuksellisen porukan kokoamiseksi? Ehkä on paikallaan kertoa uteliaisuuden kohteena myös mahdollinen bi-idean kokeileminen, mikä mielessä on pyörinyt sekin. Eihän senkään kuvion luontuvuutta saisi selville muutoin kuin kokeilemalla.

Äänestä
  • Kirjoitusvirhetihulainen iski osuvasti kylläkin tekstiini. En tarkoittanut kirjoittaa "vakosuhteessa", vaan "vakiosuhteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskollisuus_kunniaan kirjoitti:

Vaimoni kanssa ollaan alettu kimppakivaan kun olimme seurustelleet noin puoli vuotta.
Juttelimme vaimoni silloisen morsiaimeni kanssa kimppakivasta ja muutaman viikon päästä päätimme ottaa yhteyttä minun lapsuuden ystävään ja kutsua hänet meille viikonlopuksi kylään (huomioi että ystäväni ei ollut nähnyt eikä kuullut morsiaimestani mitään) vaimoni jännitti tapaamista kovasti vaikka yritin rauhoittaa häntä,
Vihdoin koitti perjantai ja odotellessa harrastimme sexiä,
Kun ystäväni ajoi pihaan tuli vaimolleni kiire pukea, mutta sanoin hänelle että otetaan ystäväni vastaan alasti ja vaimoni suostui,
Kaverini oli hämmästynyt koska en ollut kertonut edes seurustelustan hänelle mutta ei kestänyt kauan kuin hän oli alasti meidän kanssa ja pikkuhiljaa alkoi sulavamman suhtautua toisiimme eli saatiin vaimo vapautumaan sitten siirryimme sänkyyn kuplivien ja himojen kanssa meni noin vuorokausi ilman vaatteita,
Nyt siitä on 23 vuotta JA yhä olemme kimpassa olemme 100% heteroja ja koko huomio suunnataan vaimoni lempiasentomme on että toinen painaa takaapäin ja toinen nuolee ja hieroo edestä ja miehen laukeamisen tapahduttua käännämme vamoni toiseen kylkiasentoon ja jatketaan niin kauan että kaikki on lauenneet ainakin yhdesti eikä kukaan tunne jäävänsä puutteeseen yleensä nukkumisen jälkeen on ollut seisokki valtava joten vaimoa kääntelemään sittemmin olemme harrastaneet kimppaa melkein kaikkien minun kavereiden ja joidenkin vaimon tyttöystävien ja monen vieraan myös vieraiden kanssa meille on kuitenkin kaikkein paras kimppa muoto vaimo minä ja yksi vieras mutta jos kavereita on muitakin kylässä niin vielä ei ole kenenkään tarvinnut jäädä puutteeseen.
Myös suunnittelemattomat panot päätetään vaimon kanssa yhdessä ja muutenkin kaikki tehdään yhteistuumin jokaisella on oikeus puhaltaa peli poikki,
Ei ole vielä tarvinnut lopettaa kesken
Rakastan vaimoani yli kaiken ja meillä menee hyvin (vaimoni sanoo että käsien paljous on parasta )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu