marsu

mulla on vajaa viikko sitten otettu marsunpoikanen. viihtyy sylissä vallan mainiosti ja silittelen sitä monta kertaa päivässä. mutta häkissä se ei juurikaan liiku minun ollessa kotona. vielä vierastaa liikkeitäni ja ääniä. olen jättänyyt sille aina radion ja valot päälle kun lähden töihin. illalla kun menen nukkumaan, alkaa heti rapina ja ääntely. liekö vielä alkujännitystä...

marsu antaa ottaa kiinni hyvin eikä säntäile ympäriinsä. selkeästi tottunut kosketukseeen eläinkaupassa. nyt vain odottelen koska tottuisi liikkumaan rauhassa myös häkissään niin voisin laittaa sille kopin heinäkasan sijasta. ja sen jälkeen alkaakin lattialla juoksentelu... ennen en viitsi laittaa lattialle koska on vielä säikky häkissä liikkuja.
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Annappa vaan ajan kulua niin eikähän se siitä... Ja muutes marsut on pää asiassa yö eläimiä, ne tykkäävät "vipeltää" yö aikaan.

Itellä ollut 2 marsua ja kummassakaan tapauksessa en muista laittaneeni radio kuin 1 tai 2 kertaa päälle lähtiessäni.

Ja älä ihmeessä laita mitään mökkiä sinne sinne häkkiin... Marsusta tulee vaan arempi.

Muistan joskus lukeneni jostain kirjasta, että mitä "punasemmat" silmät sitä kesympi.

Äänestä

Hei! Oma marsuni oli samantapainen aluksi, mutta kun sai kaverin, niin alkoivat heti puuhata ja leikkiä yhdessä. On kiva seurata, kun niillä on omia marsujuttuja. Kumpikin marsu on selkeästi iloisempi ja aktiivisempi häkissä ollessaan. Pomppivat popkorn-hyppyjä ja juoksevat villeinä ympäri häkin laitoja. Marsuhan on laumaeläin, joten suosittelen, että joka tapauksessa hankit marsullesi kaverin.

Äänestä

Laita vaikka häkin johonkin kulmaan paljon heiniä että marsu voi piiloutua niitten alle. mun oma marsu juoksentelee päivät pitkät ja huoneesta toiseen se on kyl ollu meil puoltoist vuotta... itse opetin sen ensin syliin sitten kun se oli tottunut "perheensä" hajuun opetimme sen KÄRSIVÄLLISESTI tulemaan häkistä ja juoksentelemaan kotonaan.. Aluksi marsu on arka mutta ajan myötä se tottuu. Anna sen vain hiljattain tottua ja muista marsu on kaikissa asioissa arka sen pitää vaan tottua uuteen kotiinsa.. Onnea jatkoille toivottavasti pärjäätte!!! ;)

Äänestä

KANNATTAISI HANKKIA SILLE KAVERI...

Äänestä

onko marsusi yksin? et varmaan sinäkään liikut kun istut yksin huoneessasi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poika kirjoitti:

mulla on vajaa viikko sitten otettu marsunpoikanen. viihtyy sylissä vallan mainiosti ja silittelen sitä monta kertaa päivässä. mutta häkissä se ei juurikaan liiku minun ollessa kotona. vielä vierastaa liikkeitäni ja ääniä. olen jättänyyt sille aina radion ja valot päälle kun lähden töihin. illalla kun menen nukkumaan, alkaa heti rapina ja ääntely. liekö vielä alkujännitystä...

marsu antaa ottaa kiinni hyvin eikä säntäile ympäriinsä. selkeästi tottunut kosketukseeen eläinkaupassa. nyt vain odottelen koska tottuisi liikkumaan rauhassa myös häkissään niin voisin laittaa sille kopin heinäkasan sijasta. ja sen jälkeen alkaakin lattialla juoksentelu... ennen en viitsi laittaa lattialle koska on vielä säikky häkissä liikkuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu