60v on elämän parasta aikaa vai onko?

Just ajattelin elämän olevan pirun raskasta ja tuskasta! Siivoamista, tavaroiden poisheittämistä, uuden tvn ja kotiteatterin ostamisen päättämistä ym. ym. jatkuvaa ähräämistä. Tuntuu, ettei lopu ikinä! Ei siinä nyt auta mikään elämänkokemus, vaikka tietää, että tekemällä tulee joskus valmista. Se ei nyt tähän hetkeen auta!

Kauhistuttaa ajatus, että mitä sitten taas tulee työtä eteen, ettei koskaan ehdi ajatella, että mitä nyt tekis.

Upea, aurinkoinen päivä. Kauriit tepasteli ikkunan edessä. Hyvää on luonto ja eläimet. Ihmisistä en tiiä. Lähden sieneen!

Kuulostaa hyvältä, aloittaja. Nauti olostasi niin kauan kuin voit. Tutullani on vastaavissa tilanteissa tapana todeta : "kyllä se tuosta vielä huononee"..))

Mutta ihan tosissaan. Toiset onnistuvat jatkamaan sitä elämän kuherruskuukautta (eläkkeelle jäämisen johdosta) pitempäänkin. Minulle riitti kuukausi. Sitten hakeuduin keikkatyöläiseksi. Siltikin vaikka pidin itseäni aktiivisena, kiinnostuneena ja vastaanottavana. En vain oppinut olemaan ilman tuttua rytmitystä työn ja levon välillä enkä osannut elää vain itseäni (mahd.puolisoani) varten.
Ja kun minulla oli epätyypillinen työura, olin pitkälti saanut tehdä mitä halusin, ei oikeastaan ollut odotettavissa sitä "sitku"-elämää.

Kun lopulta sain lastenlapsia jotakin todellista avautui elämään taas. Tyytyväisyyttä löytyi kyllä ennen heitäkin, mutta vahva elämäntunto on pitkälti heistä lähtöisin. Ei se tietenkään yhtä auvoa ole kuten ei elämä yleensäkään ole, mutta heille tahdon olla läsnä niin pitkään kuin voin ja on tarpeen.

Palstalaisten tapaamista on taidettu suunnitella pariinkin kertaan. Itse olen jossain määrin introvertti. Ihmisiä on ympärillä nyt passelisti ja täällä heitä "tapaa" ilman isompia järjestelyjä tai muuta höösäystä. Mutta onnea yritykselle.

En vaan tiedä millä torilla; tukholma, helsinki, kuopio, oulu..?
Laivakin oli esillä palstan piirtotaululla.
Tallinan reissu?
Nuhjuu. En tiedä.
Miten olisi Barcelona, Nizza, Monaco, Thaimaa..?

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Työvelvoitteet eivät enää aamu-unia häiritse. Saa koota viikko-ohjelmaan asioita, joita mielellään tekee. Terveyskin on vielä kunnossa. Tuossa odottaa muutama kirja, jotka aion lukea.
Viikot suorastaan lentävät.

Mielestäni ikä pelkillä numeroilla ilmaistuna ei merkitse mitään vaan siihen usein liittyvä elämäntilanteen muutos johon aloittajakin perustelee mielipiteensä.

Eräs tuttavani tavoitti tuon vaiheen 4-kympin tietämissä.

Aktiiviaikana haasteet, onnistumiset, pettymyksistä toipuminen yms. antoivat sisltöä elämään.
Noiden vuosien jälkeen osaa arvostaa sisällöltään toisenlaista elämää.
Rauhoittuminen sopii ikääntymisen myötä tulleeseen "kierroksien" vähenemiseen.
On myös paremmat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen.
Pitkäaikaisen kumppanin kanssa elämiseenkin joutilaisuus antaa aivan uutta energiaa.

Elämä on kuin purjehtimista myrskyävällä merellä silti suvannossa olisi liian tylsää. Nuorena myrskyssä purjehtiminen oli pelottava, ahdistavaa ja vei voimiakin. Mutta nyt vähän vanhempana osaa purjehtia myrskyissä melkein silmät kiinni. Osaa arvostaa elämää ja omia kokemuksia ja saada niistä voimaa. Niin kai tässä käy, että kun vihdoin oppii elämään niin silloin sitten täytyy luopua siitä. On se jotenkin tragikoomista tämä elämään opettelu.

Ei tämä mikkää huono ikä, mielummin olisin 10 v. nuorempi nii mitä se pässi sanoi...aikaa kutakin.

Vaippoja kaiken varalle...

Vielä 60-ikäkausi jatkuu vähän, mutta toistaiseksi en kutsuisi sitä kaikkein parhaimmaksi. Erittäin hyviä ja parempia vuosikymmeniä ovat olleet ainakin 20-, 40-, ja 50-vuotispäivien jälkeiset vuodet.
Katsotaan, ja päätetään sitten, kun on eletty 70-, 80-, 90- ja sadan vuoden ikäkaudet. Jospa joku niistä on vielä parempi tai jotkut parempia.

Kyllä tää 63 tuntuu ihan hyvältä. Kunhan oppii ettei ole pakko suorittaa. Antaa itselleen ne sateiset turhautumisen päivät lepohetkinä. Jaksaa sitten taas sata lasissa viipottaa lapsenlasten kanssa ja harrastuksissa.

Ai niin, en ole joukkotapaamisihminen.

Vuosien varrelta haaviin on jäänyt noin 5 satunnaista heilaa joita nyt sitten on hauska tapailla ja pitää pientä yhteyttä. Se ettei ole riippuvainen enään yhdestä ihmisestä tai ihmissuhteesta on upeeta. Se, että on vapaa tekemään mitä haluaa. Myös terveydestä voi olla iloinen. Sekään ei enää ole itsestäänselvyys. Ennen oli tärkeää älyllinen päteminen nyt tunteilu.

Olen terve, hyvä eläke, oma asunto, kesämökki ja aviossa pari kertaa. Nyt leski ja todella mukava tavata kaikkia ystäviä ja uusia tuttavuuksia sekä tehdä sitä sun tätä. Ei ole suorituspaineita. Lasten apulaiseksi en ole koskaan heittäytynyt. En tiedä viitsinkö mitään perintöjä jättää. Liika säästäväisyys taitaa olla ainoa pahe. Mutta jos näin saisi elää 10-20 vuittan niin ei ihminen enempää voi toivoa. Olen myös tyytyväinen kuuskyt . Sitä ihmettelen, miksi ihmiset suurelta osin ovat aika surkean oloisia ja happamia vaikka missään päin maailmaa ei asiat ole paremmin kuin Suomessa.

Minulla on hyvä näkö muisti----kirjoitukseni on poistettu.

Se on pakko ajatella, että on parasta aikaa, kun ei ole muuhun mitään mahdollisuutta.
Kyllä minä vaan olisin puolta nuorempi mieluummin.
Kovin kipeänä käy mielessä, kun katsoo kahdeksankymppisiä, että siihen ei ole kun vajaa kaksikymmentä vuotta aikaa, ja se menee nopeasti..
Valitan, että olen ilonpilaaja, mutta näin se vaan on.

Jos ei olisi uskoa että elämä ei pääty kuolemaan, niin tylsältä elämä varmaan alkaisi tuntua 70 vuoden jälkeen. Sitä ajattelisi, että vielä tässä ehkä kymmenen tai parivuosikymmentä köpötellään ja se on siinä.
On ihanaa olla uskossa.

"Tämä on sitä surutonta vanhuusaikaa ja Soinikin ministeri...kai"

Hyvää aikaa itselle ei koskaan voi nähdä, ehkä vain kuolemassa ja se on myöhäistä.

Parasta aikaa oli kai kun lapset tulivat ja heidän nuoruus---näen näin asian.