Just talviaikaan heränneenä totean, että kyllä 60 v. on ehdottomasti elämän parasta aikaa. Kaikki velvollisuudet hoidettu ja rähkitty mutta nyt voi vain keksittyä eläkeläisenä elämiseen. Hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja niin paljon kokemuksia takana, että kyky vastaanottaa elämää on ihan eri luokkaa kuin nuorena. Onpa tämä ihanaa. Olen mahdottoman tyytyväinen. Parasta on tuo kyky vastaanottaa asioita laajasti. Se on elämän paras anti ainakin omalla kohdalla. Miten te muut, löytyykö tyytyväisyyttä? Olisi kiva myös tavata palstalaiset livenä. Sellainenkin ajatus jaksaa innostaa.
60v on elämän parasta aikaa vai onko?
Onkivaa
26467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Just ajattelin elämän olevan pirun raskasta ja tuskasta! Siivoamista, tavaroiden poisheittämistä, uuden tvn ja kotiteatterin ostamisen päättämistä ym. ym. jatkuvaa ähräämistä. Tuntuu, ettei lopu ikinä! Ei siinä nyt auta mikään elämänkokemus, vaikka tietää, että tekemällä tulee joskus valmista. Se ei nyt tähän hetkeen auta!
Kauhistuttaa ajatus, että mitä sitten taas tulee työtä eteen, ettei koskaan ehdi ajatella, että mitä nyt tekis.
Upea, aurinkoinen päivä. Kauriit tepasteli ikkunan edessä. Hyvää on luonto ja eläimet. Ihmisistä en tiiä. Lähden sieneen!
Kuulostaa hyvältä, aloittaja. Nauti olostasi niin kauan kuin voit. Tutullani on vastaavissa tilanteissa tapana todeta : "kyllä se tuosta vielä huononee"..))
Mutta ihan tosissaan. Toiset onnistuvat jatkamaan sitä elämän kuherruskuukautta (eläkkeelle jäämisen johdosta) pitempäänkin. Minulle riitti kuukausi. Sitten hakeuduin keikkatyöläiseksi. Siltikin vaikka pidin itseäni aktiivisena, kiinnostuneena ja vastaanottavana. En vain oppinut olemaan ilman tuttua rytmitystä työn ja levon välillä enkä osannut elää vain itseäni (mahd.puolisoani) varten.
Ja kun minulla oli epätyypillinen työura, olin pitkälti saanut tehdä mitä halusin, ei oikeastaan ollut odotettavissa sitä "sitku"-elämää.
Kun lopulta sain lastenlapsia jotakin todellista avautui elämään taas. Tyytyväisyyttä löytyi kyllä ennen heitäkin, mutta vahva elämäntunto on pitkälti heistä lähtöisin. Ei se tietenkään yhtä auvoa ole kuten ei elämä yleensäkään ole, mutta heille tahdon olla läsnä niin pitkään kuin voin ja on tarpeen.
Palstalaisten tapaamista on taidettu suunnitella pariinkin kertaan. Itse olen jossain määrin introvertti. Ihmisiä on ympärillä nyt passelisti ja täällä heitä "tapaa" ilman isompia järjestelyjä tai muuta höösäystä. Mutta onnea yritykselle.
En vaan tiedä millä torilla; tukholma, helsinki, kuopio, oulu..?
Laivakin oli esillä palstan piirtotaululla.
Tallinan reissu?
Nuhjuu. En tiedä.
Miten olisi Barcelona, Nizza, Monaco, Thaimaa..?
Miten olisi joku Suur-Saimaan tai Helsingin edustan saari?
Se olisikin kiva juttu, kesäaikaan
nyyttikestit piknikki saarella,
aika houkuttelevalta kuulostaa.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Työvelvoitteet eivät enää aamu-unia häiritse. Saa koota viikko-ohjelmaan asioita, joita mielellään tekee. Terveyskin on vielä kunnossa. Tuossa odottaa muutama kirja, jotka aion lukea.
Viikot suorastaan lentävät.
Ihan samoilla mennään. Yli neljänkymmenen vuoden työssäkäynnin jälkeen haluan itse rakentaa päiväjärjestykseni, ei mitään kellonaikaan sidottuja toimintoja☺
Mielestäni ikä pelkillä numeroilla ilmaistuna ei merkitse mitään vaan siihen usein liittyvä elämäntilanteen muutos johon aloittajakin perustelee mielipiteensä.
Eräs tuttavani tavoitti tuon vaiheen 4-kympin tietämissä.
Aktiiviaikana haasteet, onnistumiset, pettymyksistä toipuminen yms. antoivat sisltöä elämään.
Noiden vuosien jälkeen osaa arvostaa sisällöltään toisenlaista elämää.
Rauhoittuminen sopii ikääntymisen myötä tulleeseen "kierroksien" vähenemiseen.
On myös paremmat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen.
Pitkäaikaisen kumppanin kanssa elämiseenkin joutilaisuus antaa aivan uutta energiaa.
Elämä on kuin purjehtimista myrskyävällä merellä silti suvannossa olisi liian tylsää. Nuorena myrskyssä purjehtiminen oli pelottava, ahdistavaa ja vei voimiakin. Mutta nyt vähän vanhempana osaa purjehtia myrskyissä melkein silmät kiinni. Osaa arvostaa elämää ja omia kokemuksia ja saada niistä voimaa. Niin kai tässä käy, että kun vihdoin oppii elämään niin silloin sitten täytyy luopua siitä. On se jotenkin tragikoomista tämä elämään opettelu.
Ei tämä mikkää huono ikä, mielummin olisin 10 v. nuorempi nii mitä se pässi sanoi...aikaa kutakin.
Vaippoja kaiken varalle...
Vielä 60-ikäkausi jatkuu vähän, mutta toistaiseksi en kutsuisi sitä kaikkein parhaimmaksi. Erittäin hyviä ja parempia vuosikymmeniä ovat olleet ainakin 20-, 40-, ja 50-vuotispäivien jälkeiset vuodet.
Katsotaan, ja päätetään sitten, kun on eletty 70-, 80-, 90- ja sadan vuoden ikäkaudet. Jospa joku niistä on vielä parempi tai jotkut parempia.
Kyllä tää 63 tuntuu ihan hyvältä. Kunhan oppii ettei ole pakko suorittaa. Antaa itselleen ne sateiset turhautumisen päivät lepohetkinä. Jaksaa sitten taas sata lasissa viipottaa lapsenlasten kanssa ja harrastuksissa.
Ai niin, en ole joukkotapaamisihminen.
Vuosien varrelta haaviin on jäänyt noin 5 satunnaista heilaa joita nyt sitten on hauska tapailla ja pitää pientä yhteyttä. Se ettei ole riippuvainen enään yhdestä ihmisestä tai ihmissuhteesta on upeeta. Se, että on vapaa tekemään mitä haluaa. Myös terveydestä voi olla iloinen. Sekään ei enää ole itsestäänselvyys. Ennen oli tärkeää älyllinen päteminen nyt tunteilu.
Olen terve, hyvä eläke, oma asunto, kesämökki ja aviossa pari kertaa. Nyt leski ja todella mukava tavata kaikkia ystäviä ja uusia tuttavuuksia sekä tehdä sitä sun tätä. Ei ole suorituspaineita. Lasten apulaiseksi en ole koskaan heittäytynyt. En tiedä viitsinkö mitään perintöjä jättää. Liika säästäväisyys taitaa olla ainoa pahe. Mutta jos näin saisi elää 10-20 vuittan niin ei ihminen enempää voi toivoa. Olen myös tyytyväinen kuuskyt . Sitä ihmettelen, miksi ihmiset suurelta osin ovat aika surkean oloisia ja happamia vaikka missään päin maailmaa ei asiat ole paremmin kuin Suomessa.
Pihiys on sairaus ja siitä ei parane. Siksipä elämäsi on tosi tylsää eurojesi sisällä vaikka koko maailma on auki silmien edessä. Säästää kituutat itsesi kuoliaaksi. No, onhan se saavutus mistä perijät kiittää ja unohtaa sinut heti hautajaisten jälkeen.
En nyt todellakaan ole pihi. Mutta en osaa laittaa pennosia tuulemaankaan. Olen vaan kekseliäs ja lanttu leikkaa hyvin että osaan laittaa rahan poikimaan. Jokaisen pitäisi osata. Käytän kyllä tuotot mutta pääomaan en halua koskea. Mietin vaan, ettei jälkipolvi tajua talouden pidosta mitään. Ja siksi kannattaisi tuhlata kaikki ennen kun henki lähtee. Pitäs lahjoittaa jonnekin apua tarvitseville, kunhan saisi aikaiseksi.
" Suurin syy ihmisten rahaongelmiin on siinä, että he ovat käyneet vuosia koulua, mutta eivät ole oppineet mitään rahasta. Ihmiset oppivat tekemään töitä rahan eteen, mutta eivät koskaan opi panemaan rahaa tekemään töitä heidän eteensä. " (Robert Kiyosaki)
Juurikin näin. Nuorena tajusin, että, jos haluaa olla vapaa, ei voi jäädä pelkän palkkatyön varaan. Joten eläkkeen lisäksi tuloa on erilaisista sijoituksista . Eläkkeitäkin on useita. Kouluissa pitäisi opettaa ihmiset omavaraisiksi.
Minulla on hyvä näkö muisti----kirjoitukseni on poistettu.
Se on pakko ajatella, että on parasta aikaa, kun ei ole muuhun mitään mahdollisuutta.
Kyllä minä vaan olisin puolta nuorempi mieluummin.
Kovin kipeänä käy mielessä, kun katsoo kahdeksankymppisiä, että siihen ei ole kun vajaa kaksikymmentä vuotta aikaa, ja se menee nopeasti..
Valitan, että olen ilonpilaaja, mutta näin se vaan on.
Jos ei olisi uskoa että elämä ei pääty kuolemaan, niin tylsältä elämä varmaan alkaisi tuntua 70 vuoden jälkeen. Sitä ajattelisi, että vielä tässä ehkä kymmenen tai parivuosikymmentä köpötellään ja se on siinä.
On ihanaa olla uskossa.
Joo, tämänkaltainen elämä päättyy kuolemaan.
Vaikka voin tuntua äräiseltä ja muutenkin nuhjiselta, niin ei minulla niin huonosti mene.
Elämä on liian lyhyt, ja jossakin mielessä jatkoajalla tässä ollaan.
Vanha mies naapurista sanoi, että hänellä on uteliaisuutta nähdä, millaiseksi tämä maailma menee, sotaveteraani, mutta ei sen jälkeen eläny kun kaksi vuotta.
Niin minullakin on uteliaisuutta, mutta se maailmanmuutos on nähtävä tässä elämässä, sen jälkeen ei tiedä.
Minulta varmaan jää elämä kesken, ei paljon lohduta, että on jäänyt monelta nuoremmaltakin.
Jokaisella on oma polku ja oma elämä, eikä sen muuttaminen niin helppoa ole.
"Tämä on sitä surutonta vanhuusaikaa ja Soinikin ministeri...kai"
Hyvää aikaa itselle ei koskaan voi nähdä, ehkä vain kuolemassa ja se on myöhäistä.
Parasta aikaa oli kai kun lapset tulivat ja heidän nuoruus---näen näin asian.