Olin viime kesänä leirin vanhempana. Leiriläisiä tuli ennakoitua enemmän, joten jouduin oman ryhmäni kanssa telttamajoitukseen.
Minulla oli ryhmässäni 2 tyttöä ja 4 poikaa. Meille oli määrätty hiljaisuus klo 23.00 asetuin tyttöjen ja poikien väliin nukkumaan käydessämme. En ollut varautunut tällaiseen joukkomajoitukseen.
Minulla oli ylläni T-paita ja pikkupöksyt asettauessani paikalleni. Huomasin heti, että teltta on ahdas...
Vasemmalla puolellani olivat ryhmään kuuluvat kaksi tyttöä ja oikealla puolellani neljä poikaa.
Heräsin siihen, että peppuani hyväiltiin. Olin nukkuvinani ja ajattelin hieman nauttia hyväilystä. Kädet olivat tosi taitavat, en voinut millään vastustella tuntiessani kuinka pikkupöksyjäni riisuttiin. Kädet kävivät yhä rohkeammiksi, sormet tunnustelivat peppureikää, välilihaa ja pikkuhiljaa myös itse häpyä.
Tein virheen kun en lopettanut leikkiä tässä vaiheessa. Tunsin ensimmäiset merkit lähestyvästä orgasmista.
Annoin kaiken tapahtua, tunsin kuinka sisääni työnnettiin kalua, en välittänyt vaikka kaikki olivat hereillä, nautin siitä, että minua naitiin toisten katsellessa!
Vietimme kahden viikon aikana ryhmäorgioita!

Vastaukset 3
Vanhimmat
tarinan hyväilijät olivat 12 vuotiaat pojat Mikko ja Kalle. Minun pillua nuoli samalla 14 vuotias Milla ja 11 vuotias Anniina
!!!!!!!!!!!!
olis tosi mahtavaa.