VÄLTÄ POSSUA

NOPORK

Virosta palaavat metsästysmatkailijat tehovalvonnassa
Verkkouutiset -
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo yhdessä Tullin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäreiden kanssa Suomeen palaavia metsästysmatkailijoita.

Syynä tehovalvontaan on afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen ehkäiseminen. Metsästysmatkailijoiden tarkastuksilla pyritään estämään villisianlihan ja -ruhojen laiton maahantuonti Virosta sekä suuresta osasta Latviaa ja Liettuaa.
Tarkastusten yhteydessä matkustajille jaetaan tietoa herkästi leviävästä ASF-viruksesta. Afrikkalainen sikarutto on vakava sianlihan tuotantoa ja villisikoja uhkaava eläintauti, joka on levinnyt vaarallisesti Suomen lähialueilla Baltiassa. Afrikkalaista sikaruttoa on todettu laajalti myös Venäjällä ja Puolassa.
Koko Viro sekä suurin osa Latviasta ja Liettuasta ovat rajoitusaluetta, josta on kiellettyä tuoda villisianlihaa tai muita villisikatuotteita Suomeen. Evira suosittaa, ettei villisianlihaa tuotaisi Baltian maista tai Puolasta myöskään rajoitusalueiden ulkopuolelta, sillä taudin leviämisen ja toteamisen välillä voi kulua aikaa.
Suomeen levitessään afrikkalainen sikarutto aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita sikatiloille ja koko lihateollisuudelle kansainvälisen kaupan pysähtymisen, eläinten hävittämisen sekä tilojen saneerauksen vuoksi. Tautiin ei ole hoitoa eikä rokotetta, mutta se ei tartu ihmiseen.
Suomessa ei ole koskaan todettu afrikkalaista sikaruttoa kotisioilla tai villisialla, mutta lähialueidemme tilanteen vuoksi taudin leviämisriski esimerkiksi metsästysmatkailun kautta on todellinen.
Afrikkalainen sikarutto leviää koti- ja villisikojen välillä sekä esimerkiksi elintarvikkeiden tai viruksella saastuneiden välineiden mukana.
Virus säilyy hyvin ympäristössä. Se kestää hyvin erilaisia lihatuotteiden valmistustapoja ja pystyy leviämään muun muassa kestomakkaran sekä ilmakuivatun tai pakastetun lihatuotteen välityksellä.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

0

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        59
        1240
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        1168
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        133
        1122
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        1000
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        100
        985
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        815
      7. Mikä kaivatussasi

        on parasta?
        Ikävä
        47
        784
      8. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        761
      9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        192
        696
      10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        71
        669
      Aihe