Lukekaahan

Sanonakaan esimerkkejä mitä annatte koirillenne ruoaksi eli ns. ruokapäiväkirja. Aamulla, päivällä ja
illalla tai milloin sitten annattekin ruoan.
Mielenkiintoista =)
13621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

annetaan 2 kertaa päivässä ruoka. aamulla ja illalla.
ruokana mustin ja mirrin oma kuivanappula ja sekaan aina vettä vähän ja jotain näistä: raakaa lihaa, rypsiöljyä, "yrjölänpuuroa", kananmunan keltuaista tai pikkiriikkisen kotiruokaa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Lisää vastauksia??

    Äänestä

Meillä kaksi kertaa päivässä.
Aamulla Nutron kana-riisiä ja piimää
Illalla yrjölää ja lihaa/mahaa/kalaa/kanaa/sydäntä/maksaa Plus vihannesta/kotiruoan tähteitä. Öljyä joka päivä. (vaihtelevia laatuja)Raejuustoa ja kanamunaa pari kertaa viikossa.Kaksi luuateriaa viikossa. Suunnilleen näin.

Äänestä
  • Minä annan ruokaa tällä hetkellä 1krt/ pvä. Alkutalvesta kun pojilla ei ollut pohjavillaa ruokaa meni 2krt/pvä. Nyt ovat sitten pulleita ja karvaisia, joten vähempi riittää. Ruuaksi pojut saavat Nutron kana-riisiä,sekaan raakaa lihaa ja loraus öljyä. Joskus sekaan lisään myös Hubert-koiranmakkaraa ja raejuustoa. Ruuan päälle tai aamulla annan lisäksi koirankeksejä. Olen ajatellut kokeilla myös yrjölänpuuroa, mutta hyvin nuo ovat tälläkin pärjänneet. Ei mitään monimutkaista.

    Äänestä

Pentu on vasta 4 kk:ta...
Aamulla puuroa, johon sotkettu vähän omaa kuivamuonaa (muuten ei syö). Päivällä 2,5 dl kuivamuonaa tai raakaa jauhelihaa/keitettyä seitä (vaihtelen noita vuoro viikottain). Illalla taas kuivamuonaa ja piimää.

Äänestä
  • Kiitos teille vastanneille!!
    Lisää vastauksia saa laittaa!

    Äänestä

  • kirjottaja kirjoitti:

    Kiitos teille vastanneille!!
    Lisää vastauksia saa laittaa!

    Minä annan kolme kertaa päivässä 150g Hill`s koiranmuonaa ja öljyä (kultasula auringonkukkaöljy). Olen silloin tällöin laittanut myös raaàn kananmunan ruuan päälle. Piimä on hyvä ja myös raejuusto. Luita olen antanut päivittäin (en tiedä onko hyväksi). Nyt pitäisi etsiä uusi koiranruoka kun kakkaa niin paljon...mikä ihmeen yrjölänpuuro?? Raakaa lihaa täytynee munkin kokeilla. Olen pidättäytynyt vaan tuossa kuivamuonassa ja koiran iho hilseilee kovasti. Ei tunnu ruokaöljy auttavan. Olisiko neuvoja tähän?

    Äänestä

  • näin meillä kirjoitti:

    keitettyä riisiä ja sekaan lihaa, kalaa tms.

    Tuskimpa siitä mitään muuta haittaa on kuin että luiden syönti kovettaa koirien ulostetta ja helpottaa myös anaalirauhasnesteen purkautumista...

    Raaka liha on koirille yhtä lailla terveellistä kuin raa'at salaatit meille ihmisille. Koiria ruokittaessa ei sen sijaan kannata siirtyä raakojen kasvisruokien käyttöön. Tällaiseen ei koirien ruoansulatusjärjestelmää ole luotu, eikä se kykene käyttämään raakaa kasvisruokaa kuin osittain ravinnokseen. Eli mieluummin raateena tai soseena!

    Sopimaton tai puutteellinen ravinto aiheuttavat enemmän tai vähemmän selkeitä oireita. Koirat oireilevat korvillaan, silmillään, ihollaan, karvapeitteellään ja ulosteillaan. Usein myös käyttäytyminen kertoo siitä, ettei kaikki ole aivan kohdallaan

    Kun oireita esiintyy, on syy ruokinnassa siitä huolimatta, että ne voivat johtua allergiasta. Kiinteä ulostus kertoo hyvää, löysä uloste kertoo häiriöstä..

    Yrjälän puuron voi keittää tai paistaa uunissa. Paistaminen on vähemmän työlästä, mutta se pitää olla uunissa n. 2 tuntia!
    Puuroon tulee: tattarisuurimoita, hirssisuurimoita, ohrasuurimoita, riisi[tummaa], ja vettä!

    raakana naudanjauhelliha on hyvä vaihtoehto!

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Yrjölänpuuron Suurimot saavat liota ennen paistumista 6-10 tuntia.

    meidän puuro on näin "köyhää", kun ei poitsun masu kestä niitä ohraa ja muuta...

    Äänestä

  • näin meillä kirjoitti:

    Minä annan kolme kertaa päivässä 150g Hill`s koiranmuonaa ja öljyä (kultasula auringonkukkaöljy). Olen silloin tällöin laittanut myös raaàn kananmunan ruuan päälle. Piimä on hyvä ja myös raejuusto. Luita olen antanut päivittäin (en tiedä onko hyväksi). Nyt pitäisi etsiä uusi koiranruoka kun kakkaa niin paljon...mikä ihmeen yrjölänpuuro?? Raakaa lihaa täytynee munkin kokeilla. Olen pidättäytynyt vaan tuossa kuivamuonassa ja koiran iho hilseilee kovasti. Ei tunnu ruokaöljy auttavan. Olisiko neuvoja tähän?

    kertonut, että oli antanut labukalleen Hillsiä sillä seuraamuksella, että koiran iho oli ruvennut hilseilemään. Oli sitten vaihtanut toiseen ruokaan ja hilseily oli hissukseen loppunut.
    Kun annat sen munan, niin anna vain se keltuainen, ei siis valkuaista! Raakaa jauhelihaa voit tuon ikäiselle antaa 75g päivässä ja lisäksi kalanmaksaölyä 5ml. viikossa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

okey kirjoitti:

Sanonakaan esimerkkejä mitä annatte koirillenne ruoaksi eli ns. ruokapäiväkirja. Aamulla, päivällä ja
illalla tai milloin sitten annattekin ruoan.
Mielenkiintoista =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu