Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tosi tarina minusta ja pojastani. osa 1.

Alun perin teksti oli vastaukseni keskustelussa jossa topic oli aiheesta.

Olen keskustellut aiheesta sähköpostin välityksellä seksi ja parisuhdetutkijan kanssa. Kerron myöhemmin miksi. Yleisimpiä aiheesta esitettyjä kysymyksiä on, että missä määrin tällaisia suhteita on olemassa? Onko miten yleistä? Vai todella harvinaista? Miten sellaiseen ajaudutaan? Ja mitä yhdistäviä tekijöitä on? Mitä siitä tulisi ajatella?

Ensinnäkin aiheen tutkiminen on erittäin haastavaa. Aihe on arka ja vielä toistaiseksi Suomessa laitontakin. On selvää, että henkilöt jotka ovat näin tehneet eivät sitä kovin mielellään tuo julkisesti esille -ja tai myönnä. Kuten seksi yleensäkin on aika henkilökohtainen asia. Yleisen doktriinin mukaan siis paheksuttavaa. Toki ihan tavallisilla ihmisillä on kaikenlaisia erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä, jotka itsessään eivät ole laittomia, mutta ehkä suuren yleisön mielestä perverssiä, paheksuttavaa jne. En nyt lähde luettelemaan. Jokainen voi käyttää mielikuvitustaan.

Perheenjäsenten väliset seksisuhteet täytyy muutenkin jaotella eri lokeroihin ja tarkastella sitä, ei suinkaan kokonaisuutena vaan aina lähtöasemasta. Suomessakin on syntynyt keskustelua, että kahden aikuisen perheenjäsenen välinen seksi tulisi laillistaa. Jo se, että keskustelua lainmuutoksesta on syntynyt, antaa viitteitä, että sitä tapahtuu.
Myös jos tarkastellaan seksiin liittyvää tarjontaa ja materiaalia esim. internetissä? Voidaan todeta, äiti-poika, sisko-veli aiheiset videot, kuvat, animaatiot ja kirjallisuus tulevat vastaan suurissa määrin. Eli tuotantoa on paljon, joka kertoo siitä, että kysyntää on. Eli ainakin aihe selvästi herättää mielenkiintoa ja tunteita.

Mutta jos lähdetään siitä oletuksesta, että tässä keskustelussa asiaa tarkastellaan siitä lähtökohdasta, että molemmat osapuolet ovat suhteessa omasta vapaasta tahdostaan. Molemmat ovat oikeustoimikelpoisia. Ja, että molemmat osapuolet ovat suojaiän ylittäneitä. Tutkitusti on havaittu, että sisarusten välinen tahdonmukainen seksi saa eniten ymmärrystä ja hyväksyntää osakseen. Samalla tasolla on Äidin ja pojan välinen seksi. Kautta historian on ollut kulttuureja, jossa on ollut ihan tavanomaista, että äidit ovat olleet poikuuden viejiä. Tunnetusti jopa Rooman vallanpitäjillä suhteita äiteihinsä. Kun taas isän ja tyttären välinen suhde saa ymmärrystä selvästi vähemmän.

Joissakin tutkimuksissa on todettu, että esim. äidin ja pojan välinen seksi ei ole vaikuttanut pojan tuleviin ihmis- ja parisuhteisiin mitenkään ns. normaalia heikentävään suuntaan. Samaan lopputulokseen päästy sisarusten välisestä. Tutkimusten mukaan perheenjäsenten väliset suhteet yleensä loppuvat kun esim. poika löytää parisuhteen jne. Myös tutkimusten mukaan perheenjäsenten väliset seksisuhteet ovat pääasiassa aina vain seksisuhteita. Ne eivät juuri koskaan sekoitu parisuhteisiin yleisellä tasolla.

Kyseinen tutkija kiteytti vähän keventäen näin. Sitä on enemmän kuin uskommekaan. Sitä halutaan enemmän kuin sitä on. Siitä ei puhuta. Ja siinä pääosassa on seksi.

Nyt kerron miksi aiheesta häneltä kysyin?

Olen 39-vuotias kolmen lapsen äiti. Olen naimisissa lasteni isän kanssa ja ollut jo 18-vuotta. Tämä keskustelu koskee yhtä lapsistani. Hän on poika ja täytti kesällä 17. Muiden sukupuolilla tai syntymävuosilla ei tässä asiassa merkitystä.
Olemme varmasti sellainen keskiverto hyvää elämää viettävä perhe ja tulemme eteläisestä Suomesta. Elettiin huhtikuuta 2016. Tulin töistä kotiin viiden maissa kuten lähes aina arkisin. Kaupan kautta ja kotiin. Arkisin lapset ovat tottuneet itse huolehtimaan syömisistään, joten sellaista kotiin kokkaamaan kiirettä ei ole, Ja näin ollen myöskään ei arkisin juurikaan perheen yhteisiä ruokailuhetkiä. Totean kuitenkin, että hyvin ja terveellisesti syövät. Ei siis mitään einesruokia tai sokeripommeja. Kotiin saapuessani oli yksi nuorista paikalla. Hän istui keittiössä syöden ja kirjaa lukien. Riisuin likomärät päällysvaatteeni sillä ulkona satoi kaatamalla. Asumme omakotitalossa, mutta autokatokselta on päärakennukseen n. 80-100m matkaa. Tyhjensin ostoskassit ja touhuilin mitä kotona touhutaan.
Meillä on kotona vieläkin vanha lankapuhelin käytössä, vaikka ei sitä kukaan käytä. Siksi muistan hyvin kun suorastaan pelästyin sen soidessa. Kollegani soitti ja kun ihmettelin miksi kotinumeroon ? Totesi, että oli soittanut matkapuhelimeeni kaksi kertaa ilman vastausta. Samalla hetkellä muistin jättäneeni sen autoon. No soiton syy oli, että hän tarvitsi nopeasti erään liitetiedoston asiakkaalle, jonka tiesi minulla olevan sähköpostissa. Lupasin lähettää sen asiakkaalle heti. Matkapuhelimeni oli siis jäänyt autoon ja ulkona satoi kaatamalla vettä. Päätin, että en hae sitä vaan haen sellaisen tapletin tai padin, Miksi niitä sitten kutsutaankin. Niitä yleensä pyörii pitkin taloa. Ja tietenkin kun kerrankin sellaista olisin tarvinnut, niin eipä löydy. Turhauttavan etsinnän jälkeen yhden löysin ja tietenkin siitä akku loppu. jatkuu.--->
01186
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Still-little-confused kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu