Suojelupoliisi epäilee, että ulkomaalaisten ostamia kiinteistöjä saatetaan käyttää tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina, uutisoi Iltalehti.
Iltalehden mukaan supo on toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa todetaan, että jatkuvasti havaitaan toimia, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
Kriisitilanteessa vieras valtio voisi supon mukaan hyödyntää kiinteistöjen rakennelmia esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa. Tunnustuksettomilla joukoilla tarkoitetaan niin kutsuttuja vihreitä miehiä, jotka valtasivat Krimin niemimaan Ukrainalta.
Lehden mukaan lausunnon asiayhteydestä selviää, että supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.
Myös Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisten juridinen asema Venäjän lainsäädännössä huolestuttaa supoa. Sen mukaan kaikkien Venäjän kansalaisten on Venäjän lakien mukaan autettava Venäjän turvallisuusviranomaisia.
Iltalehden mukaan supo on toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa todetaan, että jatkuvasti havaitaan toimia, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
Kriisitilanteessa vieras valtio voisi supon mukaan hyödyntää kiinteistöjen rakennelmia esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa. Tunnustuksettomilla joukoilla tarkoitetaan niin kutsuttuja vihreitä miehiä, jotka valtasivat Krimin niemimaan Ukrainalta.
Lehden mukaan lausunnon asiayhteydestä selviää, että supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.
Myös Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisten juridinen asema Venäjän lainsäädännössä huolestuttaa supoa. Sen mukaan kaikkien Venäjän kansalaisten on Venäjän lakien mukaan autettava Venäjän turvallisuusviranomaisia.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ok
no, tuohan tiedetty jo kauan sitten, ei siihen tarvita mitään Supon epäilyjä.
Miksi kaiken sitten annetaan tapahtua. Pakkolunastukseen nuo hökkelit.
Immolan entinen varuskuntasairaala on nyt RYSSÄ-VAKOILIJOIDEN TUKIKOHTA,,,,,,,,,
Näiden kiinteistöjen sijainti on kaikkien tiedossa, kun aihetta ilmaantuu niin kansallisvelvollisuus ja oikeus on tuikata tuleen nuo tötteröt. Ei tietenkään kannata käyttää kallista Suomen bensaa, ihan Venäläinen halpa bensa käy yhtä hyvin.
Näitä Venäjän kansalaisia on esim. Eksotella ja keskussairaalassa töissä ja lain mukaan heillä on velvoite auttaa Venäjän viranomaisia heidän niin halutessaan!!! Nyt viimeinkin potkikaa vittuun kaikki töissä olevat ryssät ja potkikaa rajan yli sinne mistä tulleetkin.
Niinpäs , mutta vaarallisintahn on kun tulevat rajan yli , varokaa , non vakoojia eikä omista suomessa mitään tulevat vain ostoksille !! Suomi nousuun nyt !!!
Olkaa huoleti, on jo tarkkailun alla ja kun käsky käy niin tunnissa tuhottu viimeinenkin.
Tunnin sisällä on myös meidän Eritetahra eliminoitu kun hässäkkä alkaa ja kukaan ei jää kaipaan!
eriteryssätahra haisee paskalle
Tätä maata joka on muuttunut aivan paskaksi elää en enää puolusta jos tosipaikka tulee! Kiitti SSS!
Kylläpä nyt on meteli kun Supo puuttui asiaan. Tätä on koitettu hoitaa jo vuosia sitten kymäläisen toimesta,mutta meidän naivat poliitikot ovat pitäneet asiasta puhuvia hölmöinä. Esko ahokin oikein televisiossa nolasi kymäläisen näistä maakaupoista. Kohta on myöhäistä säätää laki maakauppojen kieltämiseksi,nyt on viimeinen hetki toimia. Suomen poliitikot ovat sinisilmäisiä hölmöjä.
mIKSI rÄMPSÄLÄN UKOT EI AJA RYSSÄÄ POIS iMMOLASTA......????????........ koko kylä haisee jo kaalille.
Ei ole ihme,ettei meidän nuorille riitä töitä kun joka kaupan kassat ja myyjät alkavat olla näitä Venäjältä tulleita maatuskoita. Eikö oman maan kansalaiset pitäisi olla etusijalla paikkoja täytettäessä? Jos venäläiset tänne tulevat ostoksille niin kyllä pärjäävät ilman oman maan kansalaisia myymälöissä. Kaiken huippu oli kun tainionkosken apteekissakin jo pitää kuunnella hoono soomi mongerrusta. Kyllä on aikoihin eletty kun omassa maassa jo tuntuu,että asutaan Venäjällä.
Kansalaisaloitetta kyhätään jossa kansa saa päättää ketä täällä asuu ja ketkä poistetaan. Poistettavien listalla on Venäjän passin omistajat, Virolaiset, Balttian, Balkkanin ja yleensä kaikki paskat jotka ehteiskunnan elättejä mukaan lukien ihan kotimaiset juopot ja narkkarit.
Jos tuo toteutuu kansantalous nousee rakettimaiseen nousuun ja verot tippuu kolmasosaan nykyisestä.
ovat aivan ok mutta sosiaalietuuksilla loisivat takaisin, tulivatpa sitten mistä ilmansuunnasta hyvänsä. Kotimaiset juopot luuserit ja narkkarit samoin tai ehkä parempi niille olisi kaasutus. Se joka ei koskaan osallistunut yhteiskunnan rakentamiseen, ei myöskään ansaitse elää siinä yhteiskunnassa. Tunnen kyllä useita maahan muuttaneita jotka haluavat tehdä ja myös tekevät töitä. He ansaitsevat suomalaisten kunnioituksen.
Ja miul on venäläinen tyttöystävä, onkohan sekin putinin vakooja?
Venäjän laki velvoittaa pimpsukkasi olemaan vakooja jos käsky käy. Suosittelen vakoilemaan hänen yhteyksiä ja toimintaa sekä raportoimaan siitä SUPOlle tai tälle sivustolla. Täältä sitten löytyy tarvittaessa apua miten toimit.
vain lunttamuna hakee ryssää fosua tyttöystäväkseen........... olet lonttamuna. johon ei auta edes 900 mg Viegrakaan.
Olet hölmö ja Narrattava jos venakkoa maatuskaa täällä hyysäät. Muuttakaa svetogorskiin,mitä täällä vakoilette.
monella ulkomaalaisella naisellahan onkin asunto Svetossa
ja sitten miehellä on vastaavasti asunto täällä .
asutaan molemmissa .
minusta se on ainakin kätevää.
naapurissa on edulliset vuokrat.
ja on suomalaisia naisiakin kellä
on kimppa asunto Svetossa /
vaikka 3 naista ja imatralla
sellainen asunto johon saa
asunto tukea. Kiva olla
välillä naapurissa ja rentoutua.
ja välillä sit Imatralla.
Älä levitä sitä aidsia täällä.
LUTTAMUNAT TURISTEERAA SVETON JA RAJAPATSAAN VÄLIÄ......... OIKEAT JÄRJEN JÄTTILÄISET----------- voi vittu !
Älä hätäile aidas tappaa kyllä nämä suhaajat.
Kuinka pöllöä porukkaa meidän luuserit oikein ovat kun rahtaavat näitä venakoita tänne? Kaikki kauppojen kassat on nykyään venäläisiä,että oikein ottaa päähän kun aina mongertaa joku maatuska. Ei ole ihme ettei omille nuorille riitä töitä,kun nämä Putinin kätyrit on työnnetty joka läpeen. Imatralla pääsee töihin vain jos osaa venäjää,täällä ei haluta palvella suomalaisia. Prismassakin kierrän kaukaa kassat,jossa istuu maatuska.
jokainen ryssän maatuska/ fosu kantaa parantumatonta HIIVASIENTÄ vulvassaan.,......... bylsi sit näitä tautipesiä oh hoijaa,,,,,,,
Kymäläisestä kuulemma tehty tutkintapyyntö poliisille. Halventaa kansanryhmää,mitään näyttöjä ei venäläisten kiinteistöjen omistajien rikkollisesta toiminnasta ole.