Pitkä viikonloppu kaverin vaimon kanssa3

Rankasua

Kaverini vaimo oli tullut luokseni kun mies lähtenyt reissuun loppuviikoksi. Paula oli kuullut kaveriltaan Lotalta kuinka kiimasta meillä oli ollut muutamaa viikkoa aikaisemmin. Nyt Paula halusi vain nussia kuten itse sanoi jossain vaiheessa viikonloppua "Sä olet mun toy boy tästä eteenpäin" "panet mua just silloin kun haluan etkö kysele tyhmiä" kyllä se minulle käy oikein hyvin. Näistä leviää jutut naisten kesken se on ihan todistettu juttu, vaikka olisi rouva varattu niin kertoo parhaille kavereilleen olivat ne sitten varattuja tai sinkkuja mielenkiinto herää aina naisilla.

Olimme käyneet pesulla ja siivonneet Paula kiimanesteet keittiön lattialta. Paula oli vähän nolostellut aluksi kun räjähtänyt keskelle keittiötä mutta sain vakuutettua Paulan että minua asia ei häiritse ollenkaa vaan päinvastoin tulin siitä entistä kiimaisemmaksi.
Nussimme vielä kerran sohvalla Paula ratsasti päälläni, kasvoni olivat ihanasti tissien peitossa puristelin ja nuolin. Paula kääntyi ympäri ja laittoi munan takas sisäänsä nosteli persettään munan päällä kun silittelin ja muutaman kerran läpsin kovemmin persettä. Otin Paulasta kiinni vein sohvan käsinojan viereen. Paula nojautui sen yli ja sen verran oli sohvan käsinoja korkealla että jalat nousi ilmaan. Keksin ottaa vielä maassa lojuvien farkkujen vyön jolla sidoin Paulan kädet selän taakse. Otin sohvan tyynyn alta narun ja jalkaremmit, tällä sohvan reunalla ei oltu ensimmäistä kertaa. Paula oli hetken ihmeissään kun tajusi mitä juuri tapahtui. Sain köytettyä Paulan jalat sohvan jalkoihin sopivasti kiinni. Läiskäsin pari lyön perseelle Paula säpsähti ja tuntui olevan aivan malttamaton. Työnsin kasvot kieli pitkänä pakaroiden väliin ja nuolin hetken Paula vaikeroi ja yritti nykiä itseään irti liikkeelle mutta ei onnistunut. Otin kyrvästä kiinni ja työnsin syvälle pilluun. Paula voihkaisi ja tuntui samantien saavansa orgasmin ja niin myös saikin.
Jatkoin pumppaamista Paula selvästi nautti ja voihki kun panin kovaa en hellittänyt yhtään yritin vain koventaa tahtia. Paulan voihke muuttui ulvomisen ja huudon sekoitukseksi. Tunsin kuinka sperma alkoi tehdä tuloaan panin vielä hetken sitten siirryin Paulan eteen runkkaamaan ja välillä käytin suussa. Tunsin kuinka nyt oli lähdössä spermat liikkeelle. Ruiskin spermat Paulan kasvoille ja lopuksi työnsin munan suuhun. Paula kirosi hetken että nyt pitää mennä uudestaan pesulle mutta siihen sanoin että "niinhän sä luulet!" Irroitin jalkakahleiden narun ja nostin Paulan seisomaan. Paulalla oli kädet sidottuna selän taakse ja jalat vielä kahleissa.

Kannoin Paulan olalla makuuhuoneeseen, samalla Paula huusi "mitä helvettiä meinaat nyt tehdä?" Laskin lattialle seisomaan ja ohjasin polvilteen sängyn viereen ylävartalo sängyn päällä.
Nyt otin toiset käsiraudat käyttöön kiinnitin molempiin pitkät narut jotka kiinnitin sängyn toiselle puolelle tiukasti kiinni. Jalkakahleisiin laitoin narun kiinni ja se sängyn runkoon kiinni. Paula oli nyt sidottuna polviltaan sängyn vieressä ylävartalo sängyn päällä kädet pitkällä ja jalat sidottuna. Paula oli aivan ihmeissään "mitä helvettiä sä nyt Harri teet?!! Päästä irti! Otin laatikosta videokameran viritin sen kuvaamaan Paulaa, sitten otin öljyä jolla hieroi Paulan vartaloa. Paulan kroppa kiilteli öljystä kunnes otin liukuvoiteen hieroin sitä Paulan peppureikään ja työnsin varovasti sormea sisälle. otin pienen dildon minkä voitelin liukkarilla, nyt lämmitin Paulan anusta dildolla rauhallisella tahdilla. Samalla Paula voihki ja huusi "etten voi tehdä sitä" "älä Harri! Anna armoa!" Tiesin kuitenkin Paulan haluavan sitä laitoin kortsun itselle laitoin reilusti liukkaria ja asetuin Paulan taakse. Aloin hitaasti työntämään sisälle, Paulan pieni peppureikä oli kyllä tiukka. Työnsin pohjaan asti ja rauhallisesti aloin työntelemään sisään ulos sisään ulos. Paula voihki. Nopeutin tahtia pikkuhiljaa. Läiskin perseelle muutaman kovan lyönnin peppu punoitti, ilmankos kun sitä on lyöty varmaan 150 kertaa 16tunnin aikana. Paulan huuto ja voihke vaan voimistui ja tunsin kuinka kokovartalo alkoi täristä, mihinkään Paula ei päässyt jatkoin perseenseen panemista kunnes Paula huutaa "vittu että tuntuuuu niin hyvältä, mä tuuun saatana!" Kroppa tärisi ja yritti päästä irti kahleista samalla tunnen kun Paulan pillusta tulee nestettä reisilleni, Paula squirttas. Jatkan työntämistä. Paula makaa aivan velttona sängyllä kun tunnen sperman pyrkivän ulos. Otan kyrvän pois perseestä, heitän kortsun pois ja työnnän paljaalla perseeseen. En montaa työntöä kestä kun tunnen sperman lähtevän Paulan suoleen, nytkähtelen muutaman kerran ja sitten kyrpä pois Paulasta. Katson Paulaa jolta kyyneleet valuu poskipäillä. Paula hieronut spermat lakanoihin ja hiuksiinsa. Päästän Paulan irti kahleista joka vetäytyy suoraan sänkyyn ja peiton alle. Menen lusikkaan Paulan taakse ja silitän päätä. Nukahdamme kunnes heräämme Paulan puhelimen ääneen. Lotta kysyy koska oot tulossa hakemaan? Vai tuonko sinne? Tytöt sopivat että Lotta tuo tytön..

0

1929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        20
        1574
      2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1147
      3. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        50
        1120
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1097
      5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1019
      6. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        182
        950
      7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        942
      8. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        89
        877
      9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        114
        868
      10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        867
      Aihe