Mamutuksen hinta

http://mvlehti.net/2016/10/19/video-helsingista-ilmajoelle-muslimeja-pakoon-lahtenyt-aiti-avautuu/
Ne oikeat "mamut" ovat Afrikasta, Afhanistanista ja yleensä islamilaisista maista tulevaa väkeä. Kielitaito on olematon, eivät edes osaa länsimaisia aakkosia, eivätkä usein edes oman kotimaansakaan aakkosia.

Tämä mamu-porukka on se kallis ja hankala ryhmä. Viime vuonna tulleet 33.000 mamua tarvitsivat 1.5 miljardia euroa Valtion kassasta rahaa. Näiden lisäksi oli vielä edellisten vuosien mamut. Sen lisäksi on Suomen kansallisuuden saaneita mamuja, jotka monet eivät ole tulohetkestään lähtien, 10..15 vuoden takaa olleet päivääkään töissä. Juuri Hesari kertoi yhdestäkin tyällaisesta irakin isästä, joka istui kotonansa.

Mamujen ylläpito maksaa siis noin 1500 miljoonaa uusien mamujen suhteen, ja noin 1.000 miljoonaa noiden "vakiintuneiden" mamujen kanssa. Kaikki tämä raha otetaan velkana ulkomailta.
____
Juuri tämä toimettomien mamujen invaasio on se joka rassaa. Tänä vuonna tätä turvapaikkasakkia on tullut jo 7.000 henkeä. Turvapaikan saa ehkä kolmannes, mutta uutta ja uutta väkeä tukkii koko ajan maahan.

Pysyvät, kiinteät kulut ovat miljardiluokkaa vuositasolla. Karjalan evakon pojan, pääministeri Sipilän toimilla tämän summan annetaan kasvaa rajattomasti.
6226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ymmärrät varmasti (ainakin toivotavasti) itsekin, ettei mv-lehdessä ole oikeita uutisia, vaan se on lähes ainoastaan täynnä vihaisten ihmisten mielipidekirjoituksia ja propagandaa. Vähän niinkuin tämä suomi24.

Äänestä
  • tietyö olet ei-uutinen, lammas, matkalla halal-teurastukseen. Turha tulla sanomaan ettei kukaan kertonut....

    Äänestä

raskentava ja viisas, mikähän näistä mättää tulevaisuudessa.

http://mvlehti.net/2016/11/06/suvakit-ovat-madattaneet-koulut/

Suvakit ovat mädättäneet koulut
Maahanmuuttokriittisiä on paljon, mutta etenkin viime vuosien aikana on omassa työyhteisössäni hiljalleen vaiettu maahanmuuttajalasten tuomista ongelmista. Monet pelkäävät rasistin leimaa. Poliittinen korrektius on myös hävittänyt huumorin arjesta.

--Näin näitä Meidän läntisiä yhteiskuntia hivutetaan pikkuhiljaa Tuhoon...Ja avainasemassa ovat juuri nämä Aivopesijät aka "Opettajat"....Jotka omassa ylimielisyydessään luulevat olevansa jollaintavalla Meitä kaikkia muita älykkäämpiä...Eivätkä ymmärrä olevansa Itse sen saman Koulujärjestelmän luomia Aivopestyjä Robotteja...

= PIS(S)AA pää Täynnä .

Äänestä

Maksetaan suomalaiselle yrittäjälle kunnon korvaus, että ottaa näitä töihin. Ja tämä työhön otettu henkilö pakotetaan käymään töissä. Jos sanoo itsensä irti, niin samalla tavalla kohdellaan kuin oman maan työttömiä. Karenssia ja muut kiemurat. Laitetaan nämä ihmiset suomalaisten asemaan. Jos haluavat vielä elää kiukuttaa täällä kylmässä pohjolassa sen jälkeen, niin heissä on potentiaalia ainesta, jäädä tänne. Eikä täällä sovi uskonnollisista syistä tehdä pentuja, kuin kanit ja lykätä kaleimmissa vaunuissa, mitä kaupasta löytyy. Ja pukea kalleimpia talvivaatteisiin, mitä kaupasta löytyy. Mutta kyllä sitä 2800 avustuksilla käteen kuukaudessa kelpaa tehdä lapsi vuodessa. Opettaisivat ja opettelisivat edes itse sen maan kielen joka heitä elättää. Suvakit eivät tiedä asioiden oikeaa laittaa, tai ovat niin hyvillä palkoilla, että eivät tiedä oikeasti miten pienillä asioilla ilman avustuksia töissä käyvä normi suomalainen elää. Tämä 2800 euroa on totta omin silmin nähty tiliote kuukauden avustukset. Hölmölandia hyysää sellaisia, jotka eivät tule koskaan pistämään tikkuakaan ristiin maamme hyväksi.

Äänestä

Lopettakaas sitten koulunkäynti kokonaan, turhaa hommaa sellainen. Suomi nousuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


konkurssiapukkaa kirjoitti:

http://mvlehti.net/2016/10/19/video-helsingista-ilmajoelle-muslimeja-pakoon-lahtenyt-aiti-avautuu/
Ne oikeat "mamut" ovat Afrikasta, Afhanistanista ja yleensä islamilaisista maista tulevaa väkeä. Kielitaito on olematon, eivät edes osaa länsimaisia aakkosia, eivätkä usein edes oman kotimaansakaan aakkosia.

Tämä mamu-porukka on se kallis ja hankala ryhmä. Viime vuonna tulleet 33.000 mamua tarvitsivat 1.5 miljardia euroa Valtion kassasta rahaa. Näiden lisäksi oli vielä edellisten vuosien mamut. Sen lisäksi on Suomen kansallisuuden saaneita mamuja, jotka monet eivät ole tulohetkestään lähtien, 10..15 vuoden takaa olleet päivääkään töissä. Juuri Hesari kertoi yhdestäkin tyällaisesta irakin isästä, joka istui kotonansa.

Mamujen ylläpito maksaa siis noin 1500 miljoonaa uusien mamujen suhteen, ja noin 1.000 miljoonaa noiden "vakiintuneiden" mamujen kanssa. Kaikki tämä raha otetaan velkana ulkomailta.
____
Juuri tämä toimettomien mamujen invaasio on se joka rassaa. Tänä vuonna tätä turvapaikkasakkia on tullut jo 7.000 henkeä. Turvapaikan saa ehkä kolmannes, mutta uutta ja uutta väkeä tukkii koko ajan maahan.

Pysyvät, kiinteät kulut ovat miljardiluokkaa vuositasolla. Karjalan evakon pojan, pääministeri Sipilän toimilla tämän summan annetaan kasvaa rajattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu