SUPERVAIKEETA

on jo aamu-telkkarissa työn ja vapaa-ajan erottaminen, yhdistäminenkin.
Onks sulle jääny levy päälle? Yle.1 klo 9:50
Puheviestintääkö?
62186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Porissa Yle kertoo kelloa vieläkin vedettävän.
Turun tuomiokirkon kellot ovat alkuaan Mestari-Könnin valmistamat, mutta
nykyisin kuulemme klo 12:00 ne YLE1 digitaalisina soivan 28 lyöntiä.

Äänestä

Millainen on sukulaisenne "NATO" kun ei liene veljenne, sisarenne eikä kumminkaimanekaan?

Äänestä

Iltauutisten aika.

Äänestä
  • Ensi yö on vaalivalvojaisten sävyttämä - USA!!

    Äänestä

HYVÄ KESKUSTELU
on täällä SUPERVAIKEETA. Kaikenlaista höpinää jopa vuoskymmen jatkunut.
Luotsit, sheriffit eivät parane nikkiään vaihtamalla eivätkä ex-merkin laittamalla.

Äänestä
  • mitähän, jos ottaisit suurentavan peilin, katsoisit ja ihmettelisit, miksi siinä on sinun kasvosi. Palaa sitten vuosikymmenen houreunien jälkeen todellisuuteen.

    2Äänestä

  • Kuialimatohan sielä eväitäni mutustelee-

    Äänestä

  • Rekatullla yulin kun vaalierkki.co vaatii. Avauksen teen yleensä tunnetulla nikillä ja yhteystiedot ovat olleet aD MM julkiset

    Äänestä

POISTUNEET
lienevät vain vaihtaneet nikkiään elleivät ole jo IKIUNESSA!!
Mahdoton on asian tarkistaminen kun ei oikea nimi esiin tule?

Äänestä
  • VAALIERKKI&RUUNEMANN
    ovat PILMARIA häiritsevät sheriffi2krt/luotsi

    Äänestä

Onks sulle jääny levy päälle?
Vielä kysyt :)))))))))))))))))))))))))))))))))))

1Äänestä
  • Vastaa mikä levy sulla on jumissa?

    Äänestä

  • IKILEVY
    on suosittu rakennuksissa varsinkin remontoitaessa vanhoja rakenuksia.

    Äänestä

  • Ainoatakaan keskustelua en löytänyt tuolla nikillä (hjklm5) avatun eikä keskusteluun osallistumisiakaan.

    Äänestä


  • kopsanteri kirjoitti:

    Ainoatakaan keskustelua en löytänyt tuolla nikillä (hjklm5) avatun eikä keskusteluun osallistumisiakaan.

    me ei valitettavasti pysytä pilmarin nikin vaihtotahdissa, kirjoittaa yhdellä nikillä ja vastaa itselleen viidennellä, välillä käynyt avaamassa ainakin yhden ketjun. useita ketjuja eri nikeillä, vastailee vieläkin useammalla

    1Äänestä

Takalevy peräkärryissä eteen ja tuloksia tulee

1Äänestä

MAHDOTONTA
on luotsi.ex fundsijan esittää faktoja höpöilyssään-.

Äänestä
  • PAHIN HÖPÖ
    on yhdessä Ruunen kanssa vuosikaudet esittämätt'ä milloinkaan DOKUMENTOIDEN
    oikeata asiaa. Valehtelevat niin P-KELEESTI !!

    Äänestä

Ruunattu ori ja maho tamma
ovat melko vaikeita hankkimaan omaa jälkikasvua. Me ihmiset saamme
adoptoida ja siten uskoa olevamme hyviä isiä ja äitejä

Äänestä

MATUT
ovat Suomen toivo. Omat nuoremme olemme jo pilanneet eivät edes lapsia
juuri hanki.

Äänestä
  • Ilman matuja olisi maamme pian autio ja tyhjä. Kun sukusi jälkikasvut jäävät auttamatta vähemmistöksi Suomeen, millaiseksi arvelet tulevaisuuden?
    Kerro mielipiteesi.

    1Äänestä

  • Tulevaisuudenkuvat kirjoitti:

    Ilman matuja olisi maamme pian autio ja tyhjä. Kun sukusi jälkikasvut jäävät auttamatta vähemmistöksi Suomeen, millaiseksi arvelet tulevaisuuden?
    Kerro mielipiteesi.

    Tulijoita kaipaan kun suku muuten ukkoutuu.

    Äänestä

Supervaikeeta tulee USAn pressalla olemaan kun aloittaa monille yllättäen saamassaan tehtävässä.Onnentoicotuksin!!

Äänestä
  • Pörssit nousivat vastoin odotuksia, Jatkuuko jouluun?

    Äänestä

Vermossa taas ravataan- Troikka seuraavassa 5. lähdössä.
Tietsikka oikutteli Hannu Laihialta voitti äsken 4.. 13 ei ollut onnettomuusluku-

Äänestä

VALINNAN VAPAUDESTA
kovin mielellään puhutaan tälläkin palstalla kun mielipiteet ovat mieluisia
omia käsityksiämme tukevia. Toisin ajattelevat saavat edelleen kokea asiattomiakin herjauksia - valitettavasti valvojienkin taholta puskista.

Äänestä
  • Oletko valmis trumppilaisuuden tulemiseen. Amerikan asiat heijastuvat muutamassa päivässä meillekin jos hunningon suuntaan lähdetään.
    Mikäpä meillä eläkeläisillä on hätänä kun sodanjälkeisen pula-ajan olemme kokeneet. Maailmankaupan rajoitukset haittaisivat Eu-laisiakin pian.

    Maailmalla on jo sanottu, ettei ilmastosopimuksen torppaaminen ole Mr Trumpille uhoomisestaan huolimatta mahdollista.

    Äänestä

  • Kansa on puhunut - PULINAT POIS!!

    Äänestä

LUOTSItarvitaan ohjaamaan aluksia merenkulussa ja näilla palstoille on otettu
nimike valvojaksi kuten aiemmin sheriffi. Toimenkuva on kuitenkin j''nyt epäselväksi useiimille keskustelijoille ja muille asiakkaille-

Äänestä
  • Tuntuu siltä, että asiakas ei aina muista, mistä on ollut kysymys.

    1Äänestä

KAPTEENI hÖPENIKKI ON JO PITKÄÄN VALITTTANUT KESKUSTELUISSA ROSKAPOSTEISTA ja sama jatkuu. Ei korjaannut höpisemällä
vaan poistamalla ja laittamalla estoja lähettäjille!!

Äänestä
  • en ole saanut roskapostia tämän palstan kirjoittajilta sitten fundtsija-nikin, jolloin samana päivänä tipahti useita saman itkijähenkilön meilejä toisensa toisintoja.

    1Äänestä

  • Millä listalla vaalierkki on kuntavaaleissa ja millaisia LUOTTAMUSTOIMIA
    sulle on uskottu?

    Äänestä

  • maaliverkki kirjoitti:

    Millä listalla vaalierkki on kuntavaaleissa ja millaisia LUOTTAMUSTOIMIA
    sulle on uskottu?

    VAALIERKKI
    profiilisi löytyi, mutta yhtä tyhjä kuin lienee muukin?
    http://www.suomi24.fi/profiili/vaalierkki

    Äänestä

Kapteeni lienee ilman arvomerkkejä?

Äänestä

ROSKAPOSTIA
tulee tuolta nolla-ääniseltä ÖRKILTÄ!!

Äänestä
  • voithan ilmoittaa ylläpidolle tuosta roskapostista

    1Äänestä

ÖRKKIselle
vaalioerkillel / fundsilalle toimitettavaksi jaq ruunemannille tiedoksi.
80 palsta oottelee.

Äänestä
  • toivon, että joskus ylitän sen riman, kiitos kumminkin kutsusta

    1Äänestä

  • UPDATE_11594300 kirjoitti:

    toivon, että joskus ylitän sen riman, kiitos kumminkin kutsusta

    Siitä vaan limboilemaan tai ylittämään itsensä.

    Äänestä

Kummallisia ovat kun ei superfosfaatillla lannoiteta

Äänestä

En säkkiäkään ostanut superfosfaattia ja pottuja ym hyvin kasvoivat...

Äänestä

Vaalierkille!!
Juhana Hussia ja muita AMMOVAINAAN AIKAISIA USKONASIOITA TUOT
etkä relatulla nikillä esiinny!!

Äänestä
  • kerrohan, miten nuo liittyvät toisiinsa, olen mielestäni tullut tunnetuksi vaalierkkinä

    1Äänestä

Supervaikeaa on hyvän keskustelun käyminen kun rekkaamattomalla kirjoittaessaan saa usein asiattomia huomautuksia kun kirjoittaja onkin joku muu kuin se, joka nikkiä yleensä käyttåä.

Äänestä
  • Pane vain ekin vaimoa lun se ei itte kykene.

    Äänestä

tutkiskele.vainen tietää experttinä nuo jutut, olen joskus ihmetellyt muistamattomuuttani, kun vaalierkki on kirjoittanut ihan outoa tekstiä, en vain ole rekannut vaalierkkiä, koska entisen nikkini postilaatikko täyttyi yhdestä osoitteesta lähetetystä etupäässä toisia koskevalla roskapostilla. mr.pilmarihan on tietoinen asiasta.

1Äänestä
  • Miten vaalierkin keskustelut avautuvat?

    Äänestä

VAALIERKKI voisi osoittaa FOKUMENTEIN mihin väitteesi oooooosoittavat.
Vuosikausia olet RUUNEPERIN KNSSA HÄIIIIRIKLÖINEET KESKUSTELUJA
KYKENEMÄÄÄÄÄTTÄ ITSE HYVV KESKUSTELUA LÄYMÄÄN !!!
80´ keskustelut oooodott5avat½½

Äänestä

ÄLYKÄÄPIÖTKÖ
valtaa kessskustelupalstat`??

Äänestä

MAKRIINA osallisrui ruunemannin kanssa 80 kakuateluun usealla puheenvuorolla kumpikin - eivät kukaan aktiivisesti muuten. Profiilissa ei juuri tietoja.
http://www.suomi24.fi/profiili/Makriina

Äänestä

Uskomaton on tämä vaali-herkki kun sai vielä puolestapuhujan höpenikistä.

Äänestä

SUOMI NOUSUUN
nousee vain kun itse haluamme ja osaamme olla jatkuvasti ajan hermolla
yrittäjistä työntekijöihin jo opiskellessa ammattiin.
Arkitotuus on, että myös Suomeen tulijat saavat tulla mukaan joustavasti
tukemalla heitä.
He tuovat leivän tullessaan kuten lapsmmekin.

Äänestä

Pörssiä ja Eduskunnan kyselytuntia seureilen.
Ylen vaikeeta on sielläkin.

Äänestä

Kyselevä eduskunnalle on kauhistus.

Äänestä

Supervaikeeta
on snaijata tuon vaalierkin suurenmoista naista

Äänestä

Suurenmoinen nainen ei vaan esittäydy?

Äänestä

Supervaikee ei ole sama kuin superfosfaatti?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


presidenttisekoitus kirjoitti:

on jo aamu-telkkarissa työn ja vapaa-ajan erottaminen, yhdistäminenkin.
Onks sulle jääny levy päälle? Yle.1 klo 9:50
Puheviestintääkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu