Laiska läski masentunut lintsariluuseri avautuu

Tää on vaan niin saatanan helvetin perseestä. Luulin et tää olis jo ohi mut ilmeisesti ei...

Sairastuin yläasteen alussa masennukseen, pinna oli lyhyellä, yhdistettynä jo valmiina olleisiin vihanhallintaongelmiin olin koko ajan väkivaltainen kahta pikkusiskoani kohtaan. Löysin keinon estää itseäni satuttamasta muita, satutin itseäni... Raivokohtauksen tullessa lukittauduin huoneeseeni viiltelemään. Jäin kiinni, sain apua, olo parani... hetkeksi. Kasin alussa tuli syömishäiriö, laihduin parissa vuodessa reippaasti alipainoiseksi, viiltely palasi, tällä kertaa rankaisukeinona ja ahdistuksen purkamiseen. Sakset vaihtuivat parteterään... yläasteen ja lukion välisenä kesänä pidin taukoa ja söinkin ihan hyvin. Sitten lukio alkoi ja tuli päätös: panostan. Masennus, yleinen motivaation puute ja mahdollinen ADD (jota nyt tutkitaan) olivat painaneet numerot pohjamutiin, lukiossa päätin nousta kympin oppilaaksi. Panostin niin paljon kuin pystyin, ja enemmänkin. Vapaa-aika meni lukemiseen, syömisetkin jäi taas minimiin. Joulun tienoilla voimat loppui ja tuli totaalinen burn out, en jaksanut tehdä läksyjä, nukuin tunnit, numerot putosi vielä alemmas kuin yläasteella. Helmikuussa käteen ommeltiin viisi tikkiä ja jouduin psykiatriselle osastolle. Siellä vietin sitten kevääni. Sanoivat että jos viiltelen siellä, joudun suljetulle... no, kahdesti jäin kiinni ja silti päästivät kotiin, eivät kai sitten kuitenkaan välittäneet. Kesällä lepäsin ja keräsin voimia, en ajatellutkaan koulua. Keskityin syömään ateriasuunnitelman mukaan. Hitaasti olo lähti paranemaan. Lukion kakkosen alku meni ensin hyvin, mutta nyt tuntuu että masennus on hiipimässä takaisin. Mikään ei kiinnosta paitsi tietokonepelit, saatan maata koko päivän sängyssä pelaamassa. Lintsailen, koska kouluun meno ahdistaa enkä jaksa keskittyä tunneilla. Juuri nytkin minun pitäisi olla liikkatunnilla... En enää laihduta, mutta olen ruvennut syömään ahdistukseeni, ei varsinaisia ahmimiskohtauksia mutta melkein joka päivä ostan karkkipussin tai suklaalevyn. Mitä väliä jos lihon, läski olen muutenkin. Läksyjä en ole tehnyt kuukauteen, mitä väliä mitä vitun väliä. Millään ei ole mitään väliä. Jos saisin päättää makaisin kirjaimellisesti 24 tuntia vuorokaudessa sängyssä, pelaisin koneella ja söisin suklaata. Ajatus töissä käymisestä ahdistaa aivan uskomattomasti. Ennen unelma-ammatti oli toimittaja, nykyään sossupummi. Elän kuin viimeistä päivää, mutta huonolla tavalla. Tuhlaan vähiä rahojani krääsään, vedän herkkuja ja lintsaan koska mitä väliä. Kaikki me kuollaan kuitenkin.

Pallo on vähän hukassa. Porukoille olen esittänyt parantunutta, terapeutti on ylpeä kun onnistuin selättämään masennuksen ja syömishäiriön. Ei jaksaisi käydä enää terapiassakaan, ei jaksaisi puhua asioista. Ei jaksa mitään, paitsi pelata.