Componenta ja Tulikivi

Sulavat kilpaa.
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Niklas Herlin sijoitti kriisiyhtiöön

Kone-perijä Niklas Herlin nousi lokakuussa syvissä ongelmissa olevan metalliyhtiö Componentan suurimpien omistajien listalle.

Tuoreimman omistajalistauksen mukaan Herlin omistaa yhtiönsä kautta neljä miljoonaa Componentan osaketta. Potin arvo on eilisellä päätöskurssilla 480 000 euroa. Herlinin omistusosuus oli kuun lopussa 2,5 prosenttia.

Componentan suurin omistaja on sijoittaja Erkki Etola, joka omisti kuun lopussa liki 19 prosenttia yhtiöstä."

http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/niklas-herlin-sijoitti-kriisiyhtioon-6595491

Niklas Herlinillehän tuo summa on tietysti vain taskurahaa, mutta hänen täytyy kuitenkin uskoa siihen, että jotakin mahdollisuuksia Componentalla vielä on.

Äänestä

Tosiaan mm. Tulikivi ja Componenta ovat kumpikin nyt sekä riskipitoisia että huokeita ostokohteita. Jos silmissä siinteleisi noususuhdanne, niin osoksille liikahtaminen olisi liki vastustamaton houkutus.

Tulikivi tekee sekä vuolukivisiä tulisijoja että kaakeliuuneja. Varsinkin omakotirakentamisen ja vapaa-ajan viettämisen paikkojen pykäämisen piristyminen on jopa näköpiirissä, mutta Tulikiven osakkeen arvo jököttelee kuta kuinkin paikoillaan parinkymmenen eurocentin pinnalla. Nousuvaraa riittää. Toisaalta aikaisempaan verrattuna myös kilpailutilanne on tiukentunut.

Componenta on joutuu elämän sekin kovan kilpailun tilanteessa. Turkin yksikön myymisen onnistuminen toisi firman kassaan pelivaraa. Pienemmissä puitteissa "kuntoutus" saattaisi tuottaa tulosta jo lyhyehkölläkin aikajänteellä. Mataisikohan alumiini olla yksi olennainen materiaali, jonka varaan positiivinen käänne voisi rakentua? Voisiko olla mahdollista, että Erkki Etola ja Niklas Herlin haikailisivat mahdottomia?

Äänestä
  • Kaivonkansia tehdään tappiolla. Pistäsivät hanskat naulaan.

    Äänestä

Perjantaina 11.8.17 Tulikivi julkisti pitkästä aikaa voitollisen tuloksen. Perjantain päätös oli 20 senttiä. Toivottavasti huomenna aamulla osaketta saa vielä alle 25 sentillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuihtuvat kirjoitti:

Sulavat kilpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu