olisiko innokkaita runoilijoita. Sisällä kun ollaan varsinkin talvisaikaan enemmän niin voisi riipustaa kauniita runoja,....aiheena voisi olla vaikkapa Joulu tai talvi-aiheisia.
Talven runonurkka
Salonmummo
40450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Hmm, miksei, nyt ku pakkasetkin alkaa paukutella,
kuka uskaltaa ensin. Mä kirjoittelin nim.merk. "paimenpoika" kans
tääl runopuolel, kukaan muu ei oikein rohjennu, hmm. miksei.
Talven aika
Nyt kuvaan on astunut talven aika
vaikk vähän ollut kuin suven laita.
Lunta ei juuri hituistakaan maassa
sopis lehmien ulkoilla lehmihaassa.
Nyt luonto kylmän päälle kääntää
oikein nenänpäätä kun alkaa jäätää.
Se oiskohan ollut tuo joulupukki,
joka Lapilleen oikein kylmän huhki
Hauska runo sulla "Ruuneman.
Hih, hii, miltähän maistuis pakkasen purema
ruoho Mansikin suussa, varmasti raikkaalta ja rapealta.
Sä olet ihan pannukakku,
sanoi vaalerkki, että sattu
nyt sydämeeni ilo tuli
loukkaus kun pois suli.
Siinäpä runollinen nimimerkki sinisiipitähtisilmä, kuin perhonen silmäkuvioineen.
Luin ihan mielenkiinnolla paimenpoika nimimerkin runoja eilen.
Miten herkkiä ja luontoa todella tuntevia. Tuli mileen runoilijan kasvaneen maaseudulla, vaeltaen niityillä ja pellonpientareilla, niin kaunista ja tietorikasta kuvausta ympäristöstä!
P.S. Nyt ei ole runon hetki, mieleen jäi jostakin paimen poika runosta vain sana "puntarpää"jospa siitä yritän.
Tuulessa kaikki niittyheinät taipuu, huojuu, kukkasilla täplitetyt, kun kulkee poika vahvoin jaloin silmät auki.
Puntarpäät nuo sirot korkeimmalla keinuu, latvus kantaa jatkuvuuden täyteyttä.
Pojan silmät tuikkii, vilkkuu, omii kaiken runsauden metsän reunaan saakka!
Hienoa runoilua herkistyneeltä ihmiseltä, Sinulta.
Voi kiitos, tuon paimenpojan vaikutuksesta vyöryi kaikki omat näkömuistini, ja rakkaus luontoon.
Niin, luontoihmiset ne yleensä on runoilijoita,
minäkin lapsuuteni vietin maalla, olin oikein luonnontutkija,
ja laulelin yksinäni ja keksin myös laulun sanoja, olin sellainen
hupsu tyttö, joka paikan möyrijä.
Tuo paimenpoika varmasti on maanviljelijä, runojen
sanoista päätellen, hänen seuranaan tuli kirjoiteltua, hän oikein innosti.
Olen vain harrastelija.
Sellainen se on tuo meidän paimenpoika,
se kyllä innostutti, ehkä hieman liikaakin,
missäköhän piileksii.
Kyllä puntarpää on tuttu peltokasvi ja kasviossakin minulla oli, runsaasti heilimöivä.
Nyt runoista viis, tuli mieleeni aivan muuta mielenkiintoista, ja itse runomyllyhän voi kirjoittaa kun kaikkien kirjoitukset eivät hänen hipiälleen sovi?
Jaa a, rakkaalla lapsella on monta nimeä 😊 )))
- naurattaa niin vietävästi tuo nimimerkin pikkuruno:
Höröhuuli kutsun kuuli,,,,
Anteeksi jos kysyn, mut mis on tuo "runomylly" "höröhuulikutsunkuuli"
oon vähän ulalla nyt, onks se jossai muualla ?? Öö, heh, hassu runo, kiva siis.
Ruusuni ja kärhöni huolella havuilla peitin
suojaavan lumen toiveen taivaalle heitin
ettei routa perennoitani kuolemaan saa
vaan uusi kevät ne taas saa virkoamaan.
Jos sydämensä päästää routiintumaan
sitä kesän lämpökään ei saa sulamaan
ainainen jähmeys, kovuus ja turtumus
on ihmispolon suurin onnettomuus.
Tiedän toki, että palstarunoiluni on vain jostain aiheesta mieleenjuolahtavaa riimittelyä, rimmaavien sanojen asettelua säkeiden loppuun, ei mitään oikeaa lyriikkaa. Mielestäni tällainen sopii kuitenkin tälle palstalle, on pitkä runonurkkaperinne. Ei pidä asettaa rimaa liian korkealle, vaan nauttia sanoilla leikittelystä, se on hauskaa ja kehittävääkin. Sitäpaitsi olen saanut lukea monia hyvin syvältä luotaavia tuntoja palstalaisten runoista, hiottuina ne voivat olla sanataidettakin.
Kovasti syvällinen ja hyvä runo. Itselläni on samanlainen tapa loppusoinnuttaa pieniä kertomuksia.
Joskus joku vähän onnistuu.
Talven taikaa
Talvi on aikaa pakkasten ja tuiskujen,
hangilla tuikkivien, hentoisten lumikeijujen.
Takassa tuli, kynttilöissä liekit lepattaa,
talvista taikaa, jopa jo koskea saattaa.
Vielä on pimeää, loistavat iltaisin taivaan tuikut,
kevättä kohden, hiljalleen valaistuvat aamut.
Piankin jo aurinko, säihkettä hangille antaa,
lämmintä hohtoaan, eloa sydämiin kantaa.
"Ramoona" tykkäsin runostasi, niin hempeä.
Kyllä siinä tippakin silmäkulmaan ennätti.
Mä runon kirjoitan useinkin
se on kuin kirjoitushimo.
arjen hetkistä tietenkin,
syntyypi iso pino.
Runossani on tärkeä
tuo ihana loppusointu
Sitä millään en voi särkeä,
mitä muuta siis voin ku.
Kuin vuoristoradalla notkosta nousuun keikun kaarteessa rystysin valkein.
En luota en pyörien lukituksiin, ne vaihtelee ja klonkkaa.
Mikä eilen avointa, on tänään tunneliin ajo
lamppuja vailla,
yhä hullummin huojuvin vaunuin.
Jostakin irronnut pyörä rämähtää tunnelin seinään raiteiden kirskunta hullujen huudot sattuu korvissa, pysähdys painaa murtuvaan selkänojaan.
Kahvitauolla
Leikkulaudallain sötsuurilimppu
vieressä voi ja vihreä kimppu.
Murskatut varret sipulin kevään
siitäpä saan minä tuhtin evään.
Toiselle leivällein salaatin lehti
no tomaatin viipaleet siihenkö ehti?
alleko ei tarvis voita nyt lainkaan
mistähän moisen ohjeen mä sainkaan.
Roskat kun vein niin pakkanen paukku
tyhjältä tuntui mun vatsani laukku
ei,.. syrjään nyt nostan viel' tomaattirehun
atriaa vastaa tää kohta mä kehun.
Leivällein voit hyvät silput ja juustot
muutenhan heikoksi käy vielä luustot!
Ei kai nyt voitelut mitään voi haittaa
tomaatit keikkuu, on ilo kun maittaa.
Unien luo
Päälläni pehmoinen untuvainen peitto,
sen suojassa uinun, kunnes saapuu aamun koitto.
Herätessä uuteen päivään, unien syövereistä,
pakkanen ovia takoi, herätteli kuvista yöllisistä.
Nopeasti ylös, villahousut pankolta nakkaan,
tulisesti syli puita, kylmään takkaan.
Aikaa onkin vielä, pieneen torkahdukseen,
ajatukseni mun vie, unien ihanuuteen.
Istunpa hetken ja mietin vähän
sitten mä kirjoitan tekstiä tähän
Lisääkin saan ehkä illan mittaan
Välillä vaan vähän kahvia kittaan.
Mitä kaikki pelästyi, minne häivyitte,
kuin tuhka tuuleen hävisitte?
Missä viipyy runot Ruunemanin,
jäätyikö sydän jo Ramoonankin?
Nyt kauan jo Ruuneman istunut paikallaan,
täällä jo runoja kivoja haikaillaan.
Onko Ruunemanin runot niin pitkiä,
ettei tänne meinaa millään ehtiä.
Juokaa nyt kupponen kuumaa vaan,
sitten joukolla tänne runoja rustailemaan.
Yritän minä myös mukaan tulla,
vaikka ei runot ne suju mulla.
Sanoja koitan riviin laittaa,
ei kai se luulen, ketään haittaa.
Runoratsu ei laukkaan suostu nyt,
lieneekö jostakin kyllästynyt.
Aiheita uskon on paljon kyllä,
lumikin on maan pinnan yllä.
Pakkasia on saatu oottaa,
pilkkijät kuitenkin kaloja kolkkaa.
Joulu on jäänyt ja vuosi on vaihtunut.
Vuosi tää alkanut tuokoon hyvää,
kaikille, kaikille, onnen jyvää.
No tuohan jo käy runosta kivasta,
ei tarvinnut sua vetää hihasta.
Minäkin annan mielikuvituksen lentää,
vaikkei sanoissa ois mitään perää.
Ei tää runoilu niin vakavaa,
ettei mitään mielensopukoissa ois uinuvaa.
Sydämessäni lämpö, vaikka lienee kohmeessa järki
sulkakynässä välillä tylsempi, harmaampi kärki
mitäs siitä jos runohepo ei aina laukkaa tai ravaa
silti riimittely ajatuskomeroita tuulettaa ja avaa.
Runoketju ilmestyi nurkan yllättäin nurkan takaa
kaipa pian Ruuneperikin tähän tuotoksiaan lataa.
Palstalla liikkuu monia kiinnostavia kynäniekkoja
sulkakynät suhisemaan, ettei kalistella miekkoja !
Sanat vain tänne esille,
niin kuin veneet vesille.
Ei ole sanoissani järkeä,
kun alkoi nyt päätäkin särkeä.
Pientä siivousta vain päässä,
kun ei ole vielä järki jäässä.
Vielä kun Salon mummo mukaan,
eihän tässä hätää oiskaan.
Minne mummo sitten jäikään,
kun ehdotus jäi aloituksen tynkään.
Voi sinua ihana Ramoona kulta
heti aamupusun saat sä multa.
Aamuhalit vielä pienet,
hellyyden kaipuussa kun lienet
Ihan kaikille teille, ukot ja akat
tässä tulee Ruunemanin sanat.
Vaik pannukakku oonkin täällä,
iloon itseni puen ain talvisäällä
On pukuni kovin littanainen
kuin antisexikäs neitokainen
Siinä selitys miks tasapalttoo
Mitä seuraavaksi annas kattoo
yöllä lumi maalasi enkelit metsän puihin
jänis kertoi jälkensä majansa ovelle
päivällä pihan lumiukko sai nokisen nenän
lasten naurun raikuessa mäen rinteellä
aurinko kertoi huomisesta
opetti talitintille uuden laulun
Mä aamuoloissa pienen teen retken
Oottakaa, mietin vain pienen hetken
On talven oloissa mukava olla
jos sää on kaunis ja säteilee polla.
Nyt taidottomuuteni ihan taitan
runokirjoitusteni suuren haitan.
Kun virkkeitä tule vainen kaksi
sitä hyväksy itselleni en tavaksi.
On runoilu vaikeaa, voi jukraviti
jo aamutuimaan jo ihan on hiki.
mut eteenpäinhän tästä päästään
kun aivot sulavat talvijäästään.
Mä hellyydestä sanon hiukan
kun löysään pipostani tiukan.
Ootte suloisia, kullanmurut
sanoa pitää, voi jukranplujut.
Kohtasin Mansikin metsätiellä
sanoi, ammuu ja muuta viellä.
On vierasta mulle lehmän puhe
ei selvää siitä minulle tule.
Meni metsään Mansikki syvemmälle
ajatuksissaan ehkä sonni Kalle.
Vietettäis yhdessä pieni hetki,
tuumi mansikki ihan sovinnaisesti.
Vastaan laukksi kohta Kalle siellä,
suojassa kuusein metsätiellä.
Hihkaisi, ammuu, mulla on halut,
valmius lempeen ja tämmissä kalut.
Hyvin ihan huomasin minä tuonkin
Lempeni siks heti sulle suonkin.
Hetken vain siinä Kalle sohi
ja lemmenleikki oli ohi.
Jatkoipa Mansikki edelleenkin
eteenpäin ja kerron senkin.
Vastaan tuli metsämiesi,
pysyineen se pahaa tiesi.
Ammuuta yritti sanoa Mansikki
mutta sanaan ammu se katki.
Lysähti kuolleena Mansikki
päättyi suruun lemmen retki.
Voi hitsi, eläydyin liikaa sun lehmiis,
tippa tuli silmään,
täytyy lopettaa tää tunteilu.
Niinhän sit siin kävi ikävästi,
Mansikki rassu,
melkeimpä tarina vois totta olla.
Niimpä niin, taas naiset eteenpäin ensin,
vaikka heikoille jäille,
ja kuinkas kävikään, hitsin hitsi,
ja Kallehan vain pakoon pötki.
Kesäunelmia
Jo painui aurinko metsän taa,
taas jossakin merestä nousi.
Valkeita pilviä heijastain,
aina eteenpäin se sousi.
Luomakunnassa monet rinnakkain
lepoon käyvät he yöhyen syliin.
Nyt toisella puolella säteet sen
kimaltain yltävät herääviin kyliin.
Valo nostaa eloon kukkaset maan
ilon riemun tuo ihmisten mieleen.
Saa vasikat laitumella kirmaamaan
tuo pihlajat ovien pieleen.
Kuuluu sirkutus viserrys kaikkialla
On pesät jo piilossa oksien alla.
Nuo emot ja isät kun lentää ja jahtaa
vain einestä hankkii ja suuhun ahtaa.
Ah kesäistä onnea luonto helää
on sulossa suven niin herttaista elää.
Kevättä odotellessa
Jonkin aikaa vielä talvea etenemme,
piankin taas raikaa, laulut lintujemme.
Korpilla alkaa kohta kynnet kutiamaan,
mistä risuja sais sopivia, pesäksi naaraan.
Keväisen tuoksun jo tuulet kantaa,
armainen aurinko hellien rintaa.
Hämärät pimeät, kevät valollaan voittaa,
tulvahtaa sydämeen, annos viriiliä voimaa.
Varikset hääräävät, jotain pälviltä tonkivat,
elämänsä pienen, maanmuruista saavat.
Viikkoja aikaa, sinivuokkosten maailmaan,
kylmän ajan kestämme, lämmössä armaan.
Nyt naisväki häärii ja tuulettaa
ihan hauska on seurata pihaa.
Ne vilttiä peittoa kuljettaa
nyt käärin minäkin hihaa.
Minä altaassa huiveja huljuttelen
ne kohta on kaulassa mulla.
Ja villatakkeja kuivattelen
voi kevätkin pian jo tulla.
Nyt valo tuon auringon armaan
saa hormoonit meillä soimaan.
Ja kukat ja kasvit ja elolliset
saa kaikki paremmin voimaan.
En tiedä josko mä vastata osaan
mutta jotain, vähän tähän hosaan.
Oon mukana runomittelössä,
ei yhtään minkään kittelyssä.
Se voiskin olla aika piina
varsinkin jos kysees ois viina.
On vaiheessa nyt talviaika
ja mielessä ihana kesän taika
Mis laaja aukee Pohjanmaa,
kysyy moni joka matkustaa.
On mielessä nyt tenkkapoota
eitä sekä myöskin juuta.
Kun kopistellaan korvaluuta
ja heilutellaan leukaa, suuta.
Ei aika ole niin kuin ennen
kun runoiltiinkin tullen mennen.
sanat syöstiin sopuhintaan
ihan ilo nousi pintaan.
Tää on runo loppusointuin
unistani kun mä toivuin.
Mielessäni kauniit sanat
Kysyn latomaanko alat?
Keneltä sä hoopo kysyt,
sanat littanaiset, lysyt.
runoratsusi nyt kaada.
heräämisinesi raada.
Käskeä nyt itseänsä
aivohonkin tulee känsä,
yksinäni ihan huusin,
aamuaikaan kello kuusin.
Runoon menee aika tovi
myönsi myöskin runokoni,
jolta eilen koipi kastu
vesilätäkköön kun astu.
Kyllä tämä sentään tästä
irti pääsee lähtemästä,
aukeaapi runo-ovi
sisään astuu itse koni.
Ajatukseni tää vähänläntä
itse asias vain häntä,
sammuupi nyt ihan heti,
sanon vaan, et kiinni veti.
Kohtaaminen
Miss Laaja Aukee Pojhjanmaa
sut saanko nähdä tännään?
kun yksinäisnä aina vaa,
saa oppia e lämään.
Oon kaihomieli kovinkin,
aivoni miettiväiset.
Nyt keväisin niin tuntehin,
lentää kuin sittiäiset.
Älkää nyt sentään ämmäset
sulottaret niin suuret.
Säkin todesta nuo jättänet
sanailuni nuo suuret.
Tässä kun hiljaa istuskelen,
katselen aamukuuta,
jotain kuin hiljaa mietiskelen,
runoillen soitan suuta.
Uuteen päivään kaikilla usko
tänään siivittää aamurusko,
uuteen päivään valmiina ollaan
elohopea siirtynyt nollaan,
vielä jos päivään aurinko ois
ulkoilla monikin meistä vois.
Vielä on pilvinen taivaan katto
jäinen on ihmisen kulkema matto,
ennen kuin aidosti huomaatkaan
on koko kehosi kallellaan.....
paluumatkalla viimeistään
mustelma usein kankkuun jää
Kauniita rustatut runot
aamusta niitä kun punot,
itselle kun kehut jakaa
hyvän mielen sillä takaa,
päivä parhain olkoon meille
tänään aamuun heränneille.
Riisuin joulukoristeet haikein mielin
niitä pakatessa menneitä mietin,
villalankatonttu lapseni tekemä,
ihanat enkelit sain lahjaksi äidiltä.
Perityt liinat, astiat, kynttilänjalat,
niissä monien juhlatunnelmien salat.
Nyt kotiin laitan uuden ilmeen
kohtaamaan pian kevään ihmeen.
Ostin uudet pirteät sohvatyynyt
liinoihin valitsen vaaleat sävyt.
Kasvit ja ihmiset valosta virkistyy
mieli tulppaanikimpusta piristyy,
tinttikin laulaa kohta titityy.
Nyt vaan kohti ystävänpäivää
laskiaista ja ruuneperintorttupäivää.
Toivotan kaikille iloista tammikuunlopunpäivää ilman huolenhäivää !