ei ole jakanut eikä edes luvannut porkkanoita. Ihan kuin olisin Ruususen unesta herännyt kun tämän tajusin.
Suomen hallitus
näätäpoika
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisit selventää.
Tämä hallitus ei porkkanoita luvannut päinvastoin aikoi kiristää kunnolla mutta sai vastustusta niin että joutui perumaan leikkaukset, nyt ollaan jotenkin oikealla linjalla ja jaetaan mitä jaettavissa on.
Istuvan hallituksen ongelma on se, että se luuli vievänsä kansaa kuin aasia porkkanalla. Aina on tarjottu jotakin saavuttamatonta tai olematonta. Aasi on kuitenkin älykäs.